Browsing Category

Paula’s Choice

Kasvovedet, Paula's Choice, Seerumit, Vartalovoiteet

Paula’s Choice Redness Relief Treatment

Mun oli tarkoitus postata Bobbin seerumista, mutta en löytänyt kuvia, jotka ihan varmasti olen ottanut. Sen sijaan löysin kansiollisen ikivanhoja postaamattomia asioita.. Aloitetaan Paulasta ja taistelusta punaisuutta vastaan.

Redness Relief Treatment on nestemäistä hoitoainetta. Nimen perusteella ajattelin tuotteet tuovan helpotusta punoitukseen ja sopivan hyvin korvaamaan kasvoveden, mutta enemmänkin se tuo ärsytysapua. Tuote päätyi aivan muuhun käyttöön kuin ajattelin, mutta on ollut pelastava tekijä monena kertana viime talvena.

Ohjeen vastaisesti en ole tuhlannut nestettä vanulappujen hoitamiseen, vaan levittänyt sen käsin. Parhaimmillaan se on ollut kuivalla, kiukkuisella talvi-iholle sheivaamisen jälkeen. Ei mitään merkkejä ärtymisestä, kutinasta tai näpyistä. Päälle vielä vartalovoide ja avot. Jalkojen lisäksi loistavan avun on saanut herkemmät majavamestat.

Ei sisällä alkoholia, väriaineita tai hajusteita. Mistä päästään lemppari aiheeseeni! Eli siihen, että raaka-aineiden haju puskee selvästi esiin. Tämän takia en päätynyt käyttämään nestettä kasvoillani. Se haisee ihan vehkeelle. Tuoksahdus häviää kyllä aineen kuivuessa iholle. Voi olla, että se on ollut vain tämä erä ja myöhemmät satsit on paremman tuoksuisia..

Legendaarisen Paulan tuotteita voi tilata heidän omasta nettikaupasta. Puna-apu näyttäisi maksavan nyt 20 euroa. Pakkaus on uudistunut (ylläri), mutta.. fak sisältö myös. No, tuskin kauheasti. Note to self: postaa nopeammin.

Aasialainen kosmetiikka, Body Shop, Ekokosmetiikka, Herbina, Kasvonaamiot, Lavera, Loppuneet, Olay, Paula's Choice, Redken, S5 Skincare, Seerumit, Sensai, Silmänympärysvoiteet

Joulukuun loppuneet

Täällä ollaan taas ajan tasalla. Tai ehkä elän vain eri ajassa kuin muut.. :) No, tämmöistä loppui joulukuussa.

S5 Skincare Calm Serum (10ml) / Tästä S5:n seerumikaksikosta tykkäsin Calmista enemmän. Lupasin viimeksi näistä oman postauksen, joten lupailen samaa vieläkin.. :)
Bepanthen Voide (30g) / Joskus Bepanthenia kului paljon enemmän, mutta tämä tuubi ehti pyöriä laatikossa lähes kaksi vuotta. Ostin tatuointia varten, lopuilla paikkailin erilaisia ihovammoja. Huulirasvana en tykkää käyttää, koska tämä haisee ihan lampaalta. Sen takia tykkäänkin sinisestä versiosta enemmän.

Sensai Silky Purifying Cleansing Oil (150ml) / postaus / Lempparini! Onneksi kaapissa odottaa täysi pullo.
Herbina Fresh Biodegradable Cleansing Foam (150ml) / postaus / Ei tosiaan noussut suosikikseni, mutta Mies käytti mukisematta loppuun.

Paula’s Choice Skin Recovery Hydrating Treatment Mask (118ml) / postaus / Puristelin vihdoin tämän varsin hyvän naamion tyhjäksi. Minulla on paha tapa jättää lähes tyhjiksi jääneitä putkiloita pyörimään, etteivät vaan lopu.. Paulan naamio on ihana kosteuttaja, joskin miinusta se saa hajusteettomuudestaan.
Elizabeth Arden Hydrating Mask (100ml) / Tämä ei loppunut, mutta oli ollut niin kauan auki, että sai kenkää. En muista yhtään millainen oli, joten tuskin kovin ihmeellinen.

Lavera Basis Sensitive Hand Cream (20ml) / postaus / Tykkäsin voiteen koostumuksesta, mutta en tuoksusta.
Body Shop Shea Body Butter (200ml) / Oho hups tästä ei olekaan postausta! Shea on vanha ykkössuosikkini TBS:n vartalovoista. Siinä on lohkeavampi koostumus kuin muissa ja huumaavan makea tuoksu. Voi olla liian tuhtia, jos ei ole kuiva iho. Tykkään!

Redken Color Extend Sun After-Sun Shampoo (300ml) / Ihan huippu! Kirjoittelin näistä shampoista hiustenhoitopostauksessa. :)
Redken Smooth Down Shampoo (300ml) / Hyvä, joskaan ei yltänyt toverinsa tasolle.

Olay Regenerist Eye Derma-Pod (3x 0.5ml) / Käytin paketista kolme voidetyynyä ja jouduin toteamaan, ettei Olayn tuotteita ole tehty iholleni. Kaikesta mitä olen kokeillut, olen saanut röpelöistä ihottumanäppyä. Loput paketista pääsee kiertoon.
Sensai Eyebrow Pencil EB01 (0.2g) / Lempparikynäni! Tämä puikko loppui jo aikoja sitten, mutta en muistanut irrottaa sitä kynästä ennen kuin sain vaihdettua uuden tilalle.

Armani Code EdT Pour Homme (50ml) / Yksi parhaista miestentuoksuista. Olisin voinut ostaa toisenkin, mutta Mies sai vaihteeksi YSL:a.
Cliniderm Active Defence Sun Face Cream (30ml) / LivBoxista tullut voide päätyi Miehen käyttöön. Alkuun käytti mukisematta, mutta tuubin loppupuolella se alkoi kuulemma haista pahalle. Tai tarkemmin sanottuna lehmänlannalle. Olen tullut siihen tulokseen, että se on joku yleisnimitys pahoille asioille, koska esimerkiksi pinaatti maistuu sille.. :)

Body Shopin vartalovoi saatu blogin kautta.

Aasialainen kosmetiikka, Body Shop, Clarins, Dermalogica, Dove, Guerlain, Kasvojen puhdistus, L'Oreal, Lavera, Loppuneet, Öljyt, Paula's Choice, Primavera, Sana, Seerumit, Sensai, Silmämeikit, Simple, Suihkugeelit, Urban Decay

Kesäkuu 2013 (osa 2)

Huh, onneksi huomenna alkaa kesäloma. Olen niin poikki ja aika ei riitä mihinkään. Paitsi toki töiden tekemiseen ja nukkumiseen.. :) Vajaan viikon hengähdän ensin ihan kotona, jonka jälkeen suuntaan nokkani kohti Kroatiaa.

Mutta tässä kesäkuun loppuneet!

Paula’s Choice Skin Recovery Super Antioxidant Concentrate Serum (30ml) / postaus1 & postaus2 / Paulan hyvin silikoninen seerumi pyöri kaapissa melkein kaksi vuotta. Käytin sitä silloin tällöin ja loput ajasta se tuijotteli syyttävästi käyttämään tuubin tyhjäksi. Se ei vaan koskaan löytänyt paikkaansa hoitorutiineissani. Lähimmäksi sopivaa se pääsi, kun paritin sen Natura Siberican ekoseerumin joukkoon.
Dermalogica AGE Smart Overnight Repair Serum (5ml) / Tämä tuli tammikuun LivBoxissa. Oletin nimen perusteella jotain ihan muuta, mutta oikeasti tämä on öljyä. Ihoni tykkäsi tästä kyllä ja näytti aamuisin todella hyvältä, mutta en ole ihan varma sainko tästä allergiaoireita vai sattuiko siitepölyt ärsyttämään enemmän samoihin aikoihin kuin tätä käytin. Tuoksu haju ei ollut niin paha kuin pelkäsin, mutta en silti tämmöisistä ekoyrttihajuista pidä. 15ml täysikokoinen tuote maksaa yli 80 euroa ja Briteistäkin tilattuna huimat 65 euroa, joten en usko ostavani tätä.

Sana Nameraka Honpo Soy Milk Cleansing Oil (120ml) / Sanan puhdistusöljy oli hyvä, itseasiassa todella hyvä ja HG-kamaa. Käyttäessäni tätä mietin, että hei tämähän on lähes Sensain veroinen, paitsi tuoksun puolesta. Ei Sana pahalta haissut, enemmänkin se oli hajuton. Nyt tämän loputtua siirryin takaisin Sensaihin, ja hämmentävää kyllä, joudun toteamaan Sanan vievän voiton. Pullo on hieman pienempi (Sana 120ml vs. Sensai 150ml), mutta tämä ei maksa kuin kymmenisen dollaria. Jos tykkäät puhdistaa meikit öljyllä, kokeile tätä!
Simple Eye Make-Up Remover Pads (30kpl) / postaus / Minusta ja lapuista ei tullut kaveria. Käytin loppuun swatchien putsauksessa.

Tein pientä ripsivärisiivousta silmäleikkauksen aikoihin. Eli kaikki avatut mäkeen. Pohjustuksena hätäisille arvioille; ripseni on pitkähköt ja melko tummat, mutta ihan piikkisuorat ja hennot.
Guerlain Maxi Lash (8.5ml) / Erittäin hyvä ripsiväri. Levittyi hyvin, pysyi hyvin. Harja on loistava: tuuhea, muttei liian iso perinteinen kuituharja. Massa antoi mukavasti tuuheutta, mutta ei ihan tekoripsitasoa.
L’Oreal Telescopic False Lash Mascara (9ml) / En tykännyt. Massa oli liian märkää eli suoristi taivutetut ripset todella rumasti. Eikä tämä kuivahtanut edes kuukausien seisotuksella.
Sensai 38C Mascara Volumising (8ml) / Tässäkin massa oli liian kosteaa, vaikka ei ihan yhtä märkää. Massaa tuli harjaan ihan järkyttävän paljon, jonka seurauksena klimppejä, sotkua ja suoristuneet ripset. Sen lisäksi ripseni on niin hennot ja varmaan huokoiset, että nämä kolmekasit tarraa tiukasti kiinni ja poistaessa joutuu hankaamaan ihan liikaa.
Urban Decay 24/7 Glide-On Eye Pencil Zero (0.8g) / HG-kajal! Todella musta kynä levittyy pehmeästi ja pysyy loistavasti. Toimii niin normaalina rajauksena, sisäluomella kuin pohjustajana luomivärille. Tässä kynässä olisi vielä vähän väriä jäljellä, mutta se upposi niin syvälle teroittimeen, ettei teroittaminen enää onnistunut. ;) Uusi on jo käytössä.

Lavera Macadamia Passion Cream Oil Body Wash (150ml) / Laveran kermaisempi ja hoitavampi versio ajoi asiansa erittäin hyvin. Pehmeä koostumus ja miellyttävä tuoksu, joka ei ole liian voimakas.
Primavera Ginger Lime Body Wash (50ml) / Tykkäsin tästäkin ekosuihkarista, joka tuli muistaakseni maaliskuun LivBoxissa. Ihanan pirteä tuoksu, joka ei ollut yhtään liian hei-pesen-kylppärini-sitruunatuoksulla -tyyppinen. En siis normaalisti niin välitä sitrustuoksuista kosmetiikassa (tai edes pesuaineissa). Olisin säästänyt tämän reissuputsariksi, mutta tuubin korkki oli niin heppoisasti kiinni, etten olisi uskaltanut kuljettaa tätä mukana.

Dermosil Summer Shower Gel (500ml) / Ihanasti raparperilta tuoksuva perustuote. Pumppupullo on kätevä kylppärissä.
Body Shop Mango Body Scrub (300ml) / Tykkään sokeripohjaisista kuorinnoista, koska ne jättää ihon öljyiseksi. Tämä tuoksui herkullisen makealta mangolta. Korkki tosin hajosi kesken tai en saanut sitä enää kierteilleen.

Clarins Gentle Care Roll-On Deodorant (50ml) / postaus / HG-deo joutuu hetkeksi telakalle, koska pullon lopussa teho tuntui hieman pettävän. Pelkäsin pitkään, että tämä tulee joskus pettämään ja menihän siihen sentään kymmenisen pulloa. Kaapissa on pari täyttä, joten otan käyttöön taas tauon jälkeen.
– ..ja pyöröharja vuodelta nakki pääsi jatkamaan matkaansa sekajätteeseen.

Miehelle nappasin marketista suihkugeeliä ja dödöä. Doven Clean Comfort tuoksuu todella hyvälle! Paljon pehmeämpi ja miellyttävämpi tuoksu kuin monissa muissa. Tulee vähän mieleen Armani Code. Tyhjäksi rutistui Bulldogin kosteusvoide, mutta se jäi kuvista.

Aasialainen kosmetiikka, Body Shop, Depend, Loppuneet, Louis Widmer, Lumene, OCC, Paula's Choice, Sana, SkinFood, Z Palette

Helmikuu 2013

Viime vuoden yhteenveto odottaa vieläkin keskeneräisenä.. Mennään siis helmikuuhun!

Paula’s Choice uudisti kuorintapullonsa erittäin käteviksi pumppuversioiksi viime keväänä. Kaikkien muiden kuorintojen koostumus pysyi samana, paitsi rakkaan 1% lotionin, josta tuli “silkkisempi”. Merkityksettömänä pikkujuttuna se alkoi myös haista niin pahalle, etten ole pystynyt omaani käyttämään. Että kiitos vaan! Luovutin yritysten kanssa, annoin pulloni eteenpäin ja tilasin muuta. Paula’s Choice Skin Perfecting 2% BHA Liquid Exfoliant (118ml / 25,52€) on selvästi vahvempi, mutta nestemäisenä voin levittää sen pumpulilapulla vain niille alueille mihin on tarvis. Samalla ostin kokeeksi Paula’s Choice Redness Relief Treatmentin (118ml / 21,41€), koska välittömästi punoituksen ja ärsytyksen rauhoittava neste kuulosti järjettömältä. Ei varmasti voisi toimia = pakko kokeilla.

Halusin vihdoin saada yksittäispakatuille sinkkunapeille jonkun järkevämmän ratkaisun, jonka avulla tulisi käytettyä jotain muitakin luomivärejä kuin UD:n Naked-palettia. Z Palette Large (£15,99 eli noin 19€) seeprakuvioisena ja Z Palette Small (£8,99 eli noin 10,50€) raidallisena saa toivottavasti napit kuriin. En uskaltanut tilata merkin omilta sivuilta, koska tullimaksut. Sen sijaan päädyin Love Make Up -nettikauppaan, joka toimii Briteissä. Sopivasti sieltä löytyi myös pitkään himoitsemiani huulimeikkejä! Ensimmäinen OCC Lip Tar (8ml / £9,99 eli noin 12€) lähti tilauksen matkaan sekopäisessä sävyssä Psycho. Halusin myös varmistua siitä, että pannujen irrottamisesta tulee helppoa, joten tilasin eBaysta metallisen kaksipäisen spaattelin ($9,59 eli noin 7,50€). Mukana tuli myös metallinen alusta (esim. sävyjen sekoittelua varten), jonka jätin peilaavuuden takia kuvaamatta. Molemmille on varmasti käyttöä jatkossakin. 

Olen elänyt blogin suhteen hyvin kaapissa. Kerroin siskolleni vuodenvaihteessa ja hän pyysikin suositusta hyvästä BB-voiteesta. Purkitin testiin ykköslemppariani, Skinfoodin Aloe Sun BB Creamia, lähinnä ajatuksena saada suuntaa pitäisikö voiteen olla kevyempi / rasvaisempi / peittävämpi / mitälie. Aloe osui suoraan nappiin, mutta sävy oli vaaleahko. Tilasin hänelle siis saman voiteen kakkossävyn. :) Samalla päätin tehdä vihdoin ja viimein postauksen tuosta lempparistani (ja varastin siskon tuubista nokareen verran tavaraa sävyvertailuun).. Tilasin tämän eBaysta, hintaa vajaat $11 eli noin 8,30€.

Tarvetta tuli parille perustuotteelle. Uutena dödönä testiin apteekista Louis Widmer Deo Roll-On Antiperspirant (50ml / 14,14€) ja Kicksistä vanha lempparini Depend Ympäristöystävällinen Kynsilakanpoistoaine (250ml / 7,90€) loppuneen samanlaisen tilalle. Lumene Vitamin C+ Pure Radiance 24h Lotion (50ml) tuli äidiltäni, jonka nenään se tuoksui liian voimakkaalta. Minua tuoksu ei haittaa, mielestäni tämä tuoksuu mukavan raikkaalla ja pirteällä tavalla appelsiiniselta. Keveyden puolesta voide pääsee kunnolla käyttöön vasta kesällä.

Parin loppuneen tuotteen takia ansiosta ostin testiin lisää ihanaa japanilaista Sanaa! Sana Nameraka Honpo Soy Milk Cleansing Oil (120ml / $14,29 eli noin 11,20€) sekä Sana Hadanomy Collagen Lotion (200ml / AU $14,61 eli noin 11,70€). Hadanomy-sarjasta minulla on jo ollut käytössä suihkutettava kasvovesi ja geelivoide, molemmat todella hyviä tuotteita. Nameraka honpo -sarja on uusi tuttavuus.

Ainiin, nämä tosiaan löytyivät LivBoxista. Olin erittäin tyytyväinen Gallianon minituoksuun, mutta kynsilakasta olisin halunnut pinkimmän sävyn. En ole viitsinyt tehdä bokseille omia postauksia, koska niitä löytyy paljon muidenkin blogeista. Yksittäisiä tuotearvioita varmasti tulen tekemään.
 

Loppukuusta istuttiin iltaa kosmebloggaajien kanssa. Vein vaihtokasaan muutaman minulle sopimattoman tuotteen..

..ja palasin kotiin hieman isomman kasan kanssa. Hups! Artdecot ja Inglotit tuli sponssina, mutta loput on muiden hylkiöitä = minun aarteita. Kiitos ihanat tytöt!

Helmikuuhun mahtui vielä yksi Body Shopin yhteistyö. En kovin helposti lähde mihinkään mukaan, mutta innostuin heti, kun meiliä lähetti blogiani pitkään lukenut estenomiopiskelija. Hän oli blogini perusteella valinnut (työpaikaltaan, toki) tuotteita, jotka nimenomaan voisi sopia minulle ja kiinnostaa minua. Nappiin meni! Kasvotuotteista testiin tuli Vitamin E Facial Oil, Vitamin E Moisture Serum ja Nutriganics Drops of Youth. Jälkimmäisen olin itseasiassa ehtinyt jo itse ostaa loppuvuodesta, mutta se on niin hyvää, ettei toinen pullo haittaa tee. Vartalopuolelta testiin tuli jumalaisen tuoksuista shea-sarjaa: Shea Beautifying Oil, Shea Body Butter sekä Shea Lip Butter. Näistä vartalovoi on vanha lempparini ja sitä onkin ollut ikävä. Muut uusia tuttavuuksia. Drops of Youthista tulee varmaan piakkoin postausta, koska sitä olen ehtinyt parisen kuukautta käyttää. Muihin palaan kokeilujen myötä joskus tulevaisuudessa. :)

Miespuoli vetäisi nollalinjan. Mitään en hänelle ostanut, mitään ei loppunut.

Minulta kyllä loppui!

Clinique Liquid Facial Soap Extra Mild 200ml / Loppuihan se vihdoin! Postauksen voi lukea täältä.
Nivea Gentle Cleansing Wipes Dry Skin 25kpl / Liinat tuntuivat hyviltä ja tuoksuivat miellyttäviltä, mutta olivat liian kuivia.

My Beauty Diary Southern France Apricot Mask 1kpl / Taas naamiointiyritykseni jäi yhteen kertaan..
Clinique All About Eyes Serum 15ml / Mukava lisäkosteuttaja, josta kirjoittelin jo!
Vichy Idéalia Pro Dark Spot Corrector 30ml / Vichyistä loppui seerumi hieman voiteita jäljellä. Kaikista kolmesta postaus täällä.

Dermosil Oat Body Milk 325ml / Hyvin kevyt kosteuttaja, joka sopi kuivaihoiselle paremmin paksun voiteen alle.
Sana Hadanomy Collagen Mist 250ml / Tämä oli niin hyvä kasvovesi, että harmitti kovasti loppuminen! Tilalle tilasin tosiaan samaa valmistajaa ja sarjaa, mutta hieman paksumpaa tavaraa.

Dermosil Shower and Bath Oil 250ml / Suihkuöljy on talvien lemppari. Kirjoittelin siitäkin jo aikaisemmin.
Dermosil Primo Chocolate Body Peeling 200ml / Mukavan öljyinen suihkutuote, josta postausta on jo tehty.

Vichy 48Hr Anti-Perspirant Treatment 50ml / Tehokas deo. Ehkä jopa liian tehokas tarpeisiini.
Lumene Arctic Aqua 24h Deo-Antiperspirant 60ml / Perushyvä perusdeo, jota olen ostanut ennenkin. Ei mullista maailmaa, mutta toimii ihan hyvin. Tuskin kuitenkaan ostan kolmatta kertaa.

James Brown London Heat Protection Spray 50ml / Sain vihdoin suihkittua pois vuosia laatikossa pyörineet jämät.
Redken Texture Wax Blast 10 150ml / HG! Nousi hetkessä lemppari hiustenlaittoaineeksi. Lisää voi lukea täältä. :)

Depend Ympäristöystävällinen Kynsilakanpoistoaine 250ml / HG! Lemppari poistoaineeni! Sopivan öljyistä, lappu pysyy pitkään kosteana, eikä levitä hileitä ympäri sormia.
We Care Icon Lip Brush 1kpl / Ehdin käyttää sutia ehkä kymmenisen kertaa ja siitä hajosi mekanismi.. Huippulaatua.

Huh! Näistä kuukausikoosteista alkaa tulla melko raskaita paketteja.. Pitäisikö ne jakaa pariin osaan?

Ekokosmetiikka, Natura Siberica, Paula's Choice, Seerumit

Natura Siberica Renew Lifting Face Serum

Natura Siberica on minulle täysin tuntematon venäläinen kosmetiikkamerkki. Sertifioitu luonnonkosmetiikkalinja on tehty Sveitsissä ja siitä löytyy tämän seerumin lisäksi kaksi silmänympärystuotetta sekä päivä- ja yövoiteet. Olen ennenkin todennut, että en ole jaksanut perehtyä ymmärrä ekokosmetiikan sertifikaateista mitään, mutta EcoCertin sentään tunnistan.

Seerumi on pakattu yksinkertaiseen valkoiseen muovipulloon. Etiketin värit miellyttävät silmääni. :) Ilmatiivis pumppupullo on hyvä tapa pakata tuote. Mekanismi annostelee tuotetta melko anteliaasti, mutta toimii muuten hyvin.

Olin alkuun kokeilusta innostunut. Niin ekokosmetiikka kuin venäläiset ihonhoitotuotteet olivat minulle vieraita. Parin käyttökerran jälkeen tipahdin pläääh-olotilaan. Seerumi oli juuri sellaista mitä ekovoiteet on mielikuvissani: huonosti levittyvää, nahkean tuntuista ja pahalta haisevaa. Haluan seerumien ja voiteiden liukuvan iholle vaivattomasti, mutta tämä on epämiellyttävä levittää ja tuntuu sormien ja kasvojen välissä nahkealta. Tuoksu ei ole voimakas tai yrttinen, mutta selkeästi laventelinen (no shit, siihenhän tämä pohjautuu). Vaikka olen yrittänyt, ja kovasti haluaisin, laventelista tykätä niin en ole oppinut.

Onneksi olen kekseliäs typy ja ei-niin-mieluisan tuotteen osuessa kohdalle pyrin löytämään vaihtoehtoisen käyttötavan ennen kuin heitän pullolla vesilintua (eli siirrän sen Miehen hyllylle). Kaapissa on pyörinyt pitkään Paula’s Choicen seerumi, jolle en ole ajan kuluessa löytänyt kunnollista tarkoitusta. Eikun parituspuuhiin!

Tästä kananmunasta on tullut erittäin mieluisa iltacocktaili. Noin 2/3 Sibericaa ja 1/3 Paulaa on toiminut parhaiten. Sekoitan seerumin käsien välissä hieraisemalla ja levitän kasvoille. Levittyy pehmeän liukuvasti ja tuntuu miellyttävältä. Pakkasista ja talvesta huolimatta ennen ole päivittäin tarvinnut voidetta setin päälle. Kaikki nahkeus on kadonnut kuin tuhka tuuleen, kiitos kuuluu todennäköisesti silikoneille. Toki ekohommat on mennyttä, kun sotkee sekaan epäekoa, mutta ei se ole minulle niin justiinsa. Ja laventelituoksuun tämä ei tietenkään auttanut, mutta olen sietänyt sen urheasti.

Seerumin kiinteyttävyydestä en näin alle kolmekymppisenä taida sanoa mitään. ;)

Tässä vielä INCI. Näyttää varsin kelvolta. Laventelivesi rauhoittaa ihoa, jojobaöljy toimii hyvin herkälläkin iholla ja hyaluroonihappo on loistava kosteuttaja. Lopusta löytyy myös hedelmähappoja, jotka lupaavat kirkastaa ihoa.

Natura Siberican tuotteiden saatavuus ei ole vielä kovin kummoinen. EBaysta löytyy jotain ja Nature Kauneuspiste Kirkkonummella myy näitä (näemmä myös Huuto.netin kautta).

Tuote on saatu testiin blogin kautta.

Meikkipohjat, Paula's Choice, Seerumit

Paula’s Choice Skin Recovery Super Antioxidant Concentrate Serum

Meinasin kokonaan olla kirjoittamatta tästä tuotteesta, koska en tiennyt mitä ihmettä siitä kirjottaisin. Ajattelin nyt kuitenkin yrittää.

Minulla on syvä rakkaussuhde erilaisiin seerumeihin ja hypinkin riemusta kattoon, kun viime kesänä saapuneesta paketista löytyi seerumi – ja vielä kuivalle iholle tarkoitettu! Jes! Seuraavaksi pyöräytin tuubin ympäri ja katsoin incia. Mitä? Silikoni, silikoni.. Ei tämä ole seerumia, vaan meikinpohjustustuote!

Alun silikonihämmästyksen jälkeen loput incista näyttää erittäin hyvältä. Tässä Paulan sivuilta kopioituna, kun tuubista ei saanut järkevää kuvaa (selitykset suluissa siis Paulan):
Cyclopentasiloxane, Dimethicone (silicone slip agents), C12-15 Alkyl Benzoate (thickener), Olea Europaea (Olive) Fruit Oil (plant oil/antioxidant), Camellia Oleifera (Green Tea) Leaf Extract, Tocopherol (vitamin E/antioxidant), Retinol (antioxidant/cell-communicating ingredient), Tetrahexyldecyl Ascorbate (vitamin C/antioxidant), Bisabolol (anti-irritant), Astaxanthin (Haematococcus Pluvialis) Extract, Tocotrienols (antioxidants), Tetrahydrodiferuloylmethane, Tetrahydromethoxydiferuloylmethane, Tetrahydrobisdemethoxycurcumin, Vitis Vinifera (Grape) Seed Extract (antioxidants/anti-irritants), Chamomilla Recutita (Matricaria) Flower Extract (anti-irritant), Arctostaphylos Uva-Ursi Leaf Extract (non-volatile plant extract), Stearyl Methicone (silicone skin-conditioning agent), Glycine Soja (Soybean) Oil, Vitis Vinifera (Grape) Seed Oil, Oenothera Biennis (Evening Primrose) Oil, Vaccinium Macrocarpon (Cranberry) Seed Oil, Rubus Idaeus (Raspberry) Seed Oil, Vaccinium Myrtillus Seed Oil, Elaeis Guineensis (Palm) Oil (plant oils/antioxidants), SD-Alcohol 40 (solvent). 

Tykkäisin enemmän pumppupullosta (no ylläri!), mutta kyllä tämä kapeanokkainen tuubikin toimii ihan hyvin. Ilmaahan tänne tosin pääsee sisään.

Ohjeen mukaan tämän voi levittää iholle ennen tai jälkeen kosteusvoiteen. Anteeksi vain, mutta minulle ei tulisi mieleeni levittää tälläisen silikoniseerumin päälle kosteusvoidetta. Ei minulla ole mitään silikoneja vastaan, kunhan ne on tuotteessa mihin ne kuuluvatkin tai sitten hieman kauempana incin alkupäästä. Hiuksia silottavissa ja meikkaavissa tipoissa tai meikinpohjustustuotteessa suurin osa ainesosista on toki silikoneja. Minä miellän seerumin vähän vähemmän silikoniseksi tuotteeksi.

Tuote näyttää (ja tuntuu) hieman geelimäiseltä öljyltä. Hetkinen.. Ihan kuin oisin käyttänyt ennenkin jotain lähes vastaavaa? Haa, vanha tukkarakkauteni CHI Silk Infusion näyttää ihan samalta.

Tuote itsessään käyttäytyy ihollani ihan kivasti. En tosin suosittelisi tätä muille kuin kuivaihoisille, koska jopa minun korppuihollani tämä tarvitsee öljyisyytensä takia tovin aikaa asettuakseen. Ehkä siitä johtuen tämä ei ole löytänyt paikkaansa vakikäytössä olevien tuotteiden joukosta, koska ei minulla vaan ole arkiaamuisin aikaa odotella varttia kasvovoiteiden ja meikin välillä. Olen aamu-uninen ja käytän senkin vartin mielummin nukkumiseen. Iltaisin taas tuntuu tyhmältä laittaa iholle jotain silikonista.

Ehkä en vaan osaa käyttää tätä, mutta minun tuotteeksi tästä ei ollut. Vähän sama pönttö fiilis kuin Nuxen huulirasvan kanssa; haluaisin tykätä tästä kovasti, mutta ei.

Ei väriaineita, ei hajusteita, valmistettu USA:ssa. Hyvä!

Sain tuotteen blogin kautta testattavaksi.

Kasvonaamiot, Paula's Choice

Naamioitua kosteutusta

Paula’s Choicen Skin Recovery Hydrating Treatment Mask (näistä nimistä ei ole edes yritetty tehdä lyhyitä ja ytimekkäitä) osottautui varsin miellyttäväksi tuttavuudeksi. Kuten on varmasti aikaisemmin tullut ilmi, niin minulla on kuiva iho ja se rakastaa naamioita. Naamiosuosikkini ja ehdoton ykkönen on My Beauty Diaryn kangasnaamiot ja niitä tämä tuubissa oleva tavara ei pystynyt syrjäyttämään, mutta nousi kyllä kakkossijalle.

Minulle yksi tärkeimmistä ominaisuuksista kosteuttavien naamioiden kanssa on se, että tuotteen voi jättää yöksi iholle. Koko homma tuntuu menevän hukkaan, jos naamion joutuu huuhtoa kasvoilta pois. Viimeisimmistä käytetyistä naamioista Body Shopin E-Vitamiininaamio oli sellainen, mutta jätti ihon todella tahmeaksi. Tämä Paulan naamio ei onneksi tahmaa, vaikka iho varsin hyvin rasvatuksi jää. Tyynyyn kiinni tarttuminen ei nimittäin ole kivaa.

Ohjeet kehottavat levittämään paksuhkon kerroksen naamiota kasvoille vähintään 20 minuutin ajaksi ja sitten huuhtelemaan haalealla vedellä. Päälle suositellaan Paulan kuorintaa, hoitovoidetta tai erikoishoitotuotetta. Toisinaan naamiota voisi käyttää myös yön yli. No, minähän en aina seuraa ohjeita pilkuntarkasti. Olen pessyt kasvot, pyyhkinyt kasvovedellä, levittänyt Paulan BHA-kuorinnan ja siihen päälle reilun kerroksen naamiota. Tämä siksi, että käytän tuota kuorintaa vain iltaisin ja olen halunnut pitää sen tasaisen säännöllisessä käytössä. Puolessa tunnissa imeytyy suunnilleen kaikki mitä nyt tuleekin imeytymään, jonka jälkeen olen pyyhkinyt naamion rippeet kevyesti Sensain rakkausrätillä pois.

Iho on ollut naamion jäljiltä niin hyvin kosteutettu, etten edes minä ole tarvinnut päälle mitään voidetta. MBD:n kangasnaamioiden päällä käytän kyllä rasvaa, mutta niiden kosteutus on hyvin erilaista ja jotenkin vesimäisempää, kun tämä naamio on huomattavasti rasvaisempi tapaus. Sopii siis hyvin käytettäviksi rinnakkain, kun lopputulos on tarpeeksi erilainen.

Yksi jättimäinen plussa vielä siitä, että naamiota voi (ohjeidenkin mukaan) levittää myös silmänympärysiholle! Nämä naamiot on harvemmassa. :)

Tässä vielä kiinnostuneille tuotteen inci, joka on napattu Paulan sivuilta (siksi selityksiä suluissa):
Aqua, Propylene Glycol Dicaprylate/Dicaprate (emollient), Butylene Glycol, Glycerin (water-binding agents), Sorbitan Stearate (emulsifier), Propylene Glycol Laurate (emollient), Caprylic/Capric Triglyceride (emollient thickener), Ethyl Macadamiate (macadamia nut oil/emollient), Cyclopentasiloxane (silicone/water-binding agent), Glyceryl Stearate, Glyceryl Behenate/Eicosadioate (emollients/thickeners), Cyclohexasiloxane (silicone/water-binding agent), Borago Officinalis (Borage) Seed Oil, Oenothera Biennis (Evening Primrose) Oil, Olea Europaea (Olive) Fruit Oil, Prunus Armeniaca (Apricot) Kernel Oil (all non-irritating antioxidant plant oils), Glycine Soja (Soybean) Sterol, Tocopheryl Acetate, Tocopherol (vitamin E/antioxidant), Tetrahexyldecyl Ascorbate (stabilized vitamin C/antioxidant), Linoleic Acid (emollient), Phospholipids (cell-communicating ingredient), Sodium Hyaluronate (water-binding agent), Propylene Glycol Isostearate (emulsifier), Carbomer (thickener), Ethylcellulose (film-forming agent), Aminomethyl Propanol (pH adjuster), Xanthan Gum (thickener), Butylparaben, Ethylparaben, Methylparaben, Propylparaben, Phenoxyethanol (all preservatives).

Paulan tuotteita voi tilata Suomeen merkin omasta verkkokaupasta. Tällä naamiolla on hintaa noin 16 euroa, joka ei mielestäni ole paha hinta (hyvin jenkkimäisen kokoisesta) 118 ml:n tuubista.

Sain tuotteen blogin kautta testattavaksi.

Clinique, Kasvokuorinnat, Kasvovedet, Paula's Choice

Happo vs. happo

Aloitin tutustumisen BHA-kuorintoihin Cliniquen Mild Clarifying Lotionin avulla. Olen ymmärtänyt, että tämän BHA-pitoisuus olisi 0,5%, vaikka sitä ei pullossa missään lue. Kasvovesi on aavistuksen geelimäistä, mutta kuitenkin aika litkua. Pullossa on sen verran iso suuaukko, että totesin parhaaksi levittää tämän vanulapulla välttääksi tarpeettomat hulautukset kädelle. Teho oli periaatteessa ihan hyvä; huokoset pienentyivät ja iho kirkastui, mutta silti tästä jäi hieman ankea fiilis. Jäin pähkäilemään mitä ihmettä kokeilisin seuraavaksi.

Loppukeväästä löysin Paula’s Choicen ja pitkällisen pähkäilyn jälkeen päädyin tilaamaan 1% vahvuisen Beta Hydroxy Acid Lotionin. Samasta vahvuudesta löytyy myös geeli ja 2% vahvuudesta lotionin ja geelin lisäksi neste. Pääosin lotionia suositellaan normaalista erittäin kuivalle iholle, geeliä sekaiholle ja nestettä rasvaiselle iholle.

Valintani osottautui erittäin hyväksi. Koostumus on kuin hyvin paksua kasvovettä tai kevyttä emulsiota. Herneen kokoinen nokare riittää minulle, kun levitän kuorintaa reilummalla kädellä t-alueelle ja kevyemmin poskille. Levittyy helposti ja imeytyy/kuivahtaa nopeasti.

Olen käyttänyt happokuorintaa vain iltaisin, jotta en rasittaisi herkähköä ihoa liikaa ja se on riittänyt hyvin. Meikkien puhdistamisen ja kasvojen pesun jälkeen olen pyyhkäissyt ihon kasvovedellä, jonka jälkeen levitän kuorinnan sormin. Päälle seerumi ja kosteusvoide. Huokoseni eivät ole erityisen suuria, mutta erottuvat kyllä nenässä ja leuassa. Kuorinta on pienentänyt niitä entisestään ja hävittänyt suurimman osan nenässä olevista mustapäistä, jotka ovat (ilmeisesti?) kuivalle iholle tyypillisesti pieniä ja tiiviitä (eli hankalasti puristettavissa). Samoin leuassa olevat pienet tukkeumat ovat hävinneet kokonaan. Olen erittäin tyytyväinen ja tästä en luovu. :)

118 ml:n kuorintapullolla on hintaa 21,50 euroa ja niitä voi tilata täältä. Minun tahdissa eli herneen kokoisella nokareella päivässä pullo tulee kestämään pienen ikuisuuden. Katsotaan pötkiikö tällä vuoden päivät eli ensi kesän alkuun saakka!

Summasummarum: Clinique oli kiva, mutta Paulasta en luovu.