Hankintatukku, Lifestyle, Ravintolisät

Vuoden 2017 urheiluvalmiste – ja syystä!

Monien ravintolisien kohdalla ei kovin selvästi huomaa vaikutusta. Argimax oli piristävä poikkeus, koska sen tehon tunsi!

Arginiini on aminohappo, joka vaikuttaa elimistössä typpioksidin tuotantoon. Typpioksidi toimii useita elintoimintoja säätelevänä välittäjäaineena. Ihmisen elimistön valkuaisaineissa on 20 aminohappoa, joista kahdeksaa on saatava ravinnosta. Elimistö pystyy tuottamaan näistä kahdeksasta itse muita aminohappoja, mutta monesti elimistön tuotanto ei pysty täyttämään arginiinin tarvetta. Tässä tilanteessa ravintolisästä on apua. Arginiinia suositellaan urheilijoille, ikääntyville ja rasittuneille. (Arginiini saattaa myös laskea verenpainetta, joka olisi hyvä ottaa huomioon mikäli omat paineet on surkeat. Kuulun tähän joukkoon, mutta arginiinia syödessä vintti ei  onneksi pimentynyt sen enempää kuin muutenkaan.)

Söin Argimaxia talvella reilut kolme kuukautta. Vuoden ankein aika meni huomattavasti normaalia paremmilla energioilla läpi, vaikka syksy oli ollut ihan jäätävän rankka. Treeni rullasi hyvin, vaikka taukoa oli tullut. Toinen paketti loppui helmikuun lopussa juuri ennen lähtöä Meksikoon, eikä siinä tullut ostettua uutta. Loman jälkeen ihmettelin, että kylläpän kahden viikon auringon ja lepäämisen vaikutukset hävisivät nopeasti, mutta en kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota. Kevään mittaan energiataso tuntui vaan vähentyvän, vaikka valon määrä lisääntyi ja salille raahautumisesta tuli ihan ylivoimaista. Eilen luovutin ja kävin ostamassa lisää Argimaxia. :D Jos tämän myötä saan urheilutahdin takaisin ruotuun, niin en tiedä uskallanko lopettaa näiden syömistä enää ikinä..

Argimax sisältää 1000mg L-arginiinihydrokloridia, josta arginiinia on 830mg. Suositeltu annostus on yhdestä kolmeen tablettia päivässä. Itse söin joka aamu yhden ja treenipäivinä ennen urheilua toisen, mikä itseni kohdalla oli sopiva annostus. Argimaxia myy netissä mm. Hyvinvoinnin tavaratalo, Yliopiston apteekki ja Life. Muuten nokka kannattaa suunnata ravintolisiä ja luontaistuotteita myyviin paikkoihin.

P.S. Intoilin tästä talvella sen verran paljon, että myös siippa söi paketillisen (joka myös loppui juuri ennen reissua). Näytin hänelle pakettia ja kysyin, että muistaako hän olleensa Argimaxin loppumisen jälkeen väsyneempi kuin sen aikana. ”Mä oon nykyään jatkuvasti ihan helvetin väsynyt.” Tämän tieteellisen kokeen perusteella sanoisin arginiini vaikuttaneen positiivisesti myös mieheen, vaikka hän väittääkin, ettei usko mihinkään tämmöiseen höpötykseen.

Yksi paketti saatu blogin kautta.

Seuraa blogia: bloglovin’ / facebook / instagram / snapchat / blogit.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Mira / Blinger Shimmer -blogi keskiviikko 24. toukokuu 2017 at 09:26

    Tätä pitää ehdottomasti itsekin testata jos saisi lisäenergiaa :)

    • Reply Myy torstai 25. toukokuu 2017 at 12:10

      Suosittelen lämmöllä <3

  • Reply Alisa keskiviikko 24. toukokuu 2017 at 17:41

    Mulla samanlaisen vaikutuksen saa aikaan ubikinoni eli Q10, jota syön tällä hetkellä 150 mikrog päivässä :) Valot syttyi päälle, kun aloin sitä syömään ja lamput sammuu heti, jos lopetan :D En edes usko sen olevan lumevaikutusta, koska ero on niin selkeä, jos sitä ei muista välillä syödä…ja unohtamisen muistaa vasta sitten, kun ihmettelee, miksi on niin hiton väsynyt!

    • Reply Myy torstai 25. toukokuu 2017 at 12:10

      Hitsi, Q10 kuulostaa sellaiselta kamalta mitä mun tarttee kokeilla myös! :)

  • Reply Martina torstai 25. toukokuu 2017 at 20:07

    Kuulostaa hyvältä ja just sellaiselta, mitä tarvitsisin! Pitääpä mahd pian bongata kaupasta..! :O

  • Leave a Reply