Hamstraus, LivBox

LivBox vuosi 2014

Jes, taas tilastoja! Vuoden 2013 boksien yhteenvedon voi lukea täältä. :) Olen tilannut nyt boksia kahden vuoden ajan. Tuleekohan vielä kolmas vuosi vai hyppäänkö kokonaan MemeBoxin kelkkaan? Saa nähdä.

Viime vuodelle uskollisina jatkettiin kasvovoide-teemaa. Tänä vuonna niitä tuli kuusi kappaletta (viime vuonna kahdeksan). Seerumeita ei tullut nyt yhtään (BUHUU). Putsareita tuli kaksi sekä yksi puhdistussieni. Kuorintoja yksi, naamioita yksi. Näitä erikoistuotteita olisi kiva kokeilla enemmän. Silmänympärysvoiteita tuli kaksi ja kahdet sy-naamiolaput. Reilusti siis, kiva juttu! Huulivoiteita kaksi, kuten myös aurinkovoiteita. Sopivan maltillista.

Vartalovoiteita oli neljä sekä yksi suihkussa käytettävä voide. Yhtään suihkugeeliä ei tullut! Sen sijaan yksi pesupuffi. Käsivoiteita kaksi, jalkavoiteita yksi sekä yksi jalkakuorinta. Tasapainoista. Olen kirjannut ylös myös yhden yleisvoiteen, mutta en tiedä mitä olen sillä hakenut.

Shampoita tuli viisi. Liikaa! Hoitoaineita neljä ja kaksi päänahkaan tarkoitettua hoitoa. LIIKAA. Viime vuonna kaipailin muuten lisää suihkussa käytettäviä hiustuotteita, haha. Överiksi meni. Tai sitten tähän tarttisi vaihtelua (naamioita, syväputsaavaa yms). Yksi muotoilutuote, yksi kuivashampoo, kaksi hiuslakkaa ja paketti ponnareita. Suht tasapainossa.

Meikkipuoli oli taas vähän pliisumpi. Yksi bb-voide, yksi primeri, yksi poskipuna, yksi aurinkopuuteri, yksi luomiväri, yksi ripsiväri ja yksi rajauskynä. Huulipunia oli sentään kolme. Tahdon lisää meikkejä! Yhdet irtoripset ja yhden pinsetit mahtui myös mukaan. Kynsilakkoja tuli neljä, joka on järkevämpi kuin viime vuoden kuusi.

Tuoksunäytteitä oli kuusi, joka olisi ihan okei, mikäli ne eivät olisi tuotteiksi laskettavia. Mielestäni nämä mininäytteet on extroja.

Random-kasa oli tällä kertaa jännä. Kolme hammastahnaa (TÄH), yksi ravintolisä, yhdet korvikset, yksi sheiveri, yksi miessuihkushampoo ja suklaata. No okei, suklaa oli jees.

Tammikuun suosikeiksi nousi Lumenen silmänympärysvoide ja Rimmelin meikkikynä. Hyvä boksi!

Helmikuun suosikiksi nousi Carmex, vaikka sitä oli jo laatikossa puoli vuotta aikaisemmin. Tästä boksista en tykännyt.

Maaliskuun suosikiksi nousi Cliniquen huulipuna. Olisin tätä kirjoittaessa halunnut sanoa myös Essien lakan, mutta olen näemmä tässä välissä unohtanut sen olemassaolon, haha. Kaivan sen nyt esiin ja käytän sitä rakkaudella.

Huhtikuun suosikiksi nousi Ella Bachén tomaattivoide. Simin hiusnaamio oli myös ihan jees.

Toukokuulta en itseasiassa löytänyt edes boksista kuvaa. Siellä oli ACO:n huulirasvaa, Cutrinin shampoota ja hoitoainetta, Dermalogican primeri, Paesen poskipuna sekä Sallyn kynsilakka. Ja ne korvikset.. Primerista tykkäsin, muuten boksi oli plääh.

Kesäkuun suosikiksi nousi Nivean voide, vaikka sekään ei varsinaisesti iskenyt. Kertoo jotain. Ecotoolsin puffista olisin tykännyt, jos se olisi ollut paremman värinen. Tylsä boksi.

Heinäkuun suosikeiksi nousi Invisibobblet ja Terre d’Ocin karitevoi. Aika mukava kokonaisuus, vaikka aurinkovoide ja kynsilakka lähtikin eteenpäin.

Elokuun suosikeiksi nousi Lumenen aurinkopuuteri ja Batisten kuivashampoo, joka tosin oli jo HG-listallani. Konjac-sieni ja Cliniquen silmänympärysvoide ei paljoa niille hävinnyt. Vuoden paras boksi, ehdottomasti! Tämähän oli ns. bloggaajaboksi, mutta jätetään setvimättä miten tuotteet on boksiin päätyneet.

Syyskuun suosikiksi nousi L’Occitanen käsivoide. Ihastuin ensiksi L’Orealin kasvovoiteeseen, mutta se ei sopinutkaan iholleni. Huulirasva lähti kiertoon ja puhdistusgeeli meni Miehelle, joten ihan kauheasti ei tästä jäänyt käteen.

Lokakuun suosikiksi nousi ihana Lumenen hiekkalakka. Roosa nauha oli teemana mahtava, vaikka osa tuotteista ei muuten itselleni sopinutkaan.

Marraskuun suosikiksi nousi Bernard Cassieren mustikkanaamio. Kokonaisuutena boksi oli pettymys, enkä jaksanut edes tehdä siitä postausta.

Joulukuun suosikeiksi nousi Vichyn voide ja vanhoille tilaajille tulleet naamiolaput. Suklaa ei haitannut.

Extrana vielä mieslaatikko! Se oli hyvä ja runsas kokonaisuus. Oma suosikkini oli Lumenen suihkugeeli (mmm tuoksu). Miehen suosikit oli L’Orealin kasvovoide ja Adidaksen dödö.

HUH! Sellainen paketti.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply Kepa perjantai 12. joulukuu 2014 at 09:24

    Ihana yhteenveto! Itselleni syyskuun boksi oli ensimmäinen ja helmikuuhun asti niitä minulle postilaatikkoon tipahtelee. Vähän ristiriitaisilla fiiliksillä on menty. Toisaalta tykkään boksista, mutta toisaalta aika paljon tuotteita pitäisi laittaa kiertoon, että tulisi kaikki varmasti kunnolla käyttöön. Mutta ehkä tämän yllätyksellisyyden ja itselle uusien juttujen takia tulee tilausta vielä jatkettua. En ole vielä tainnut saada yhtään samaa itselläni ennestään käytössä ollutta tuotetta.

    • Reply Myy perjantai 12. joulukuu 2014 at 22:34

      Kiitos! :) Se yllätyksellisyys on kyllä boksissa parasta. Ja toki tulee kokeiltua tuotteita, joita ei muuten ostaisi.

  • Reply Kissis perjantai 12. joulukuu 2014 at 11:02

    No mut hei mites Gloriaboksi??? Tulee vielä!

    • Reply Myy perjantai 12. joulukuu 2014 at 22:34

      Nokun en oikeen tiedä! Meme <3

  • Reply Kaisuli / SiameseLipstick perjantai 12. joulukuu 2014 at 17:10

    Oi miten kiva yhteenveto! Oletpa ollut uskollinen asiakas Livboxille. Minä pidin kesken vuotta parin kuukauden tauon. Mustikkanaamio on ollut niin hyvä että huomaan himoavani täysikokoista. Piruvie se on kallis.

    • Reply Myy perjantai 12. joulukuu 2014 at 22:34

      Kiitos! Mä oon sitkeä asiakas :D Se on kyllä semihintava, kun tuubikin on vaan 50ml!

  • Reply Jonna H. perjantai 12. joulukuu 2014 at 17:43

    Mahtava yhteenveto, oli hauska lueskella paljon on ollut mitäkin. :)

    • Reply Myy perjantai 12. joulukuu 2014 at 22:35

      Kiitti! :) Viimeksi olin näemmä myös laskenut brändit, nyt se unohtui.

  • Reply Päivi lauantai 13. joulukuu 2014 at 19:29

    Kovalla vaivalla tehty postaus, arvostan! Oli kiva lukea tätä. :)

  • Leave a Reply