Ekokosmetiikka, Ihonhoito, Seerumit, Silmänympärysvoiteet, Supermood

Kun ei, niin ei

Tiedättekö, kun vastaan tulee välillä sellaisia tuotteita, joista haluaisi ihan älyttömästi tykätä, mutta ne ei lopulta kuitenkaan kolahda?

Supermood-01

Edellinen yhtä suureksi päässäni paisunut tilanne oli Nuxen huulivoiteen kanssa. Nyt se kävi Supermoodin silmänympärysseerumille. Suomalaista luonnonkosmetiikkaa oleva seerumi oli lopulta käytössäni vain ihan kiva silmänympärysvoide. Yritin koko pullollisen verran ihastua ja rakastua, koska niin kovasti halusin sitä, mutta silti ihan kiva. Seerumin teho perustuu merifenkolin kantasolu-uutteeseen, joka uudistaa ja palauttaa ihoa. Mukana on myös mm. jojoba- ja arganöljyä sekä karitevoita.

Seerumi on koostumukseltaan sen verran paksua ja täyteläistä, että pidän sitä voiteena. Ennemminkin haluaisin levittää tämän alle jotain ohuempaa kuin päälle jotain täyteläisempää. :) Kosteustehot olivat hyvät ja silmänympärysalueen iho pysyi todella hyvässä kunnossa. Tuoksusta en niin välittänyt (vähän tunkkainen), mutta se ei varmasti ole yllätys kenellekään. Hajusteita tässä ei ole, vaan tuoksu tulee itse raaka-aineista. Huurrelasinen pumppupullo on kaunis, mutta pumpun mekanismi ei ole parhaasta päästä. Painallus annostelee aivan liikaa ja itse pumppu on jäykkä. Pystyin hallitsemaan sitä kuitenkin ihan hyvin, mutta vajaita pumppauksia käytettäessä nokkaan kuivuu tuotetta ja se on ällöä. Pullon lähestyessä loppua, alkoi nokka spruittimaan miten huvittaa. Pumppu ei myöskään ylettänyt nostamaan kaikkea ulos, vaan pohjalle jäi varmaan kahden viikon voiteet.

Supermood-02

Vaikka iho voi tuotetta käyttäessä todella hyvin, jäi silti puuttumaan jotain. Tähän hintaan (69 euroa) haluaisin sen WOW-reaktion ja selkeän ihastumisen. Mikä on ollut teille viimeksi ihan kiva tuote?

Tuote saatu blogin kautta.

Seuraa blogia: bloglovin’ / facebook / instagram / snapchat.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Päivi torstai 28. huhtikuu 2016 at 10:05

    Minä ihan tykkäsin tästä, mutta mitään suurta rakastumista ei tapahtunut. Pumppu ja pakkaus olivat kyllä epäkäytännölliset. Mä kaivoin loput jämät pullosta pumpulipuikolla, mutta ihan kaikkea en saanut yläreunoista tulemaan. Saman sarjan seerumi ja yövoide ovatkin sitten ihan mun lemppareita! :)

    • Reply Myy torstai 28. huhtikuu 2016 at 10:07

      Mä en ole tästä sarjasta kokeillut muita, mutta se Moisture Kick -seerumi oli superihana. :)

  • Reply JonnaH. torstai 28. huhtikuu 2016 at 12:36

    Mä tykkään tästä, mutta toi pumppu on syvältä ja tuotetta tosiaan jää paljon pohjalle. Noita ihan kiva tuotteita tulee yllättävän paljon, aina yhtä tuskaista, kun haluaisin rakastaan, mutta ei. :D Mulle edellinen tuollainen tuote oli BeautyBlenderin vartaloversio, en vaan saanut siitä mitään irti.

  • Reply Väritön tiistai 17. toukokuu 2016 at 13:22

    Oi, minulle kävi ihan samalla tavalla Mia Höytön kosmetiikan kanssa! Olisin niin halunnut tykätä niistä ihan hurjasti ja kokenut kaikin tavoin oikeutetuksi kaikki ne rahat, jotka niihin upotin, mutta ei. ”Ihan kiva” ei vaan riitä perustelemaan kolminkertaista hintaa, vaikka kotimaista luonnonkosmetiikkaa onkin. :/

  • Leave a Reply