Lifestyle, Minä

22/9

ikava

Tasan vuosi sitten käveltiin ympäri Tukholman vanhaa kaupunkia. Syötiin hyvä illallinen, juhlittiin äidin 60-vuotispäivää. Oli mukavan huoletonta, koska emme tienneet, että syntymäpäivä jäisi viimeiseksi.

Tuli talvi ja joulu. Söimme mahtavan aterian isommalla lähipiirin porukalla. Sillä, joka oli kasassa kaikkina ihanina jouluina lapsuudessani, mutta perinne ehti välissä unohtua. Toivoin, että saisimme vielä toisen joulun yhdessä samalla porukalla.

Huhtikuussa äidin syöpähoidot lopetettiin tuloksettomina. Kaikesta tuli lopullista. Viimeinen vappu. Viimeinen äitienpäivä. Se oli lämmin ja aurinkoinen. Söimme lohileipiä ja joimme shampanjaa. Viimeinen juhannus. Viimeinen kesä, jolloin koirat lähtivät yksitellen uusiin koteihin.

Kunnes tuli elokuun loppu.

Tänään, äidin 61-vuotispäivänä, laskin kukan arkulle ja sanoin Hietaniemessä viimeiset hyvästit. Pitäisi jotenkin löytää takaisin normaaliin arkeen, mutta en tiedä mitä se on ja miten se tapahtuu.

Seuraa blogia: bloglovin’ / facebook / instagram / snapchat.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

22 Comments

  • Reply Salka torstai 22. syyskuun 2016 at 21:01

    <3

  • Reply JonnaH. torstai 22. syyskuun 2016 at 22:40

    <3 ja paljon halauksia. Ei tähän voi muuta sanoa.

  • Reply Nanna/KultainenKynsilakka perjantai 23. syyskuun 2016 at 02:02

    Ympäröi ittes rakkaimmilla ja anna itelles armollisesti aikaa♡

  • Reply Elise perjantai 23. syyskuun 2016 at 07:54

    Otan osaa menetykseenne! Anna surulle aikaa ja tilaa <3

  • Reply Katarooma perjantai 23. syyskuun 2016 at 09:34

    <3

  • Reply volyym perjantai 23. syyskuun 2016 at 10:56

    <3 otan osaa.

  • Reply Mai/Sagu lauantai 24. syyskuun 2016 at 10:01

    Osanotot täältä vanhalta blogikaverilta <3 Tuttu tarina, neljä vuotta sitten huhtikuussa isäni syöpähoidot lopetettiin, ja ylihuomenna hänen poisnukkumisestaan tulee taas yksi vuosi täyteen.

    Tiedän, ettei tämä ehkä lohduta, mutta aika parantaa, oikeasti. Eihän se tietenkään tuo kuollutta rakasta takaisin, mutta se tuska laantuu vähitellen. Jossain vaiheessa ne karmeimmat syöpämuistot hälvenevät, ja osaat taas muistaa äitisi sellaisena kuin hän oli omana itsenään <3

    Sitä odotellessa, pidä huolta itsestäsi. Jokainen päivä on askel kauemmas tuskasta.

    • Reply Myy lauantai 24. syyskuun 2016 at 11:20

      Sagu <3<3<3 Kovasti tsemppiä maanantaille!

      • Reply Sagu lauantai 24. syyskuun 2016 at 19:43

        Voinko muuten laittaa sulle Facebookissa kaveripyynnön? Meillä on blogityyppejä yhteisissä kavereissa, olen välillä miettinyt mutten ole kehdannut.

        • Reply Myy lauantai 24. syyskuun 2016 at 19:47

          No tietty!

  • Reply Saaga2 lauantai 24. syyskuun 2016 at 12:22

    Kaikessa surullisuudessaan kaunis kirjoitus. Voimia sinulle! <3

    • Reply Myy lauantai 24. syyskuun 2016 at 23:24

      Kiitos <3

  • Reply Hanna83 lauantai 24. syyskuun 2016 at 23:14

    Voi ei! Mä laskin kukat meidän äidin arkulle syyskuun kolmas päivä samankaltaisessa tilanteessa. Voimia, myötäelämistä ja osanottoni. Arki tuntuu vaikealta ja samaan aikaan myös huojentavalta. //Hanna Bestselleriltä

    • Reply Myy lauantai 24. syyskuun 2016 at 23:23

      Voi Hanna <3 Paljon jaksamista myös sulle! Tämä on kurja syksy.

  • Reply Minna / Glitz & Glam lauantai 24. syyskuun 2016 at 23:27

    Itkuksi meni. Osaan samaistua ja elän kanssasi surua, vaikka omakohtaiset kokemukset ovat äkillisemmät. Mutta meitä molempia yhdistää suru, ikävä ja rakkaus edesmenneisiin läheisiin.

    Paljon voimia sinulle Myy! <3 Kuten sinulle aikaisemmin sanoin: hautajaisten jälkeen kaikki konkretisoituu ja tavallaan se oikea surutyö käynnistyy. Se vaan pitää käydä läpi kaikkine vaiheineen ja hyväksyä ne omat tunteet. Itke aina kun itkettää, puhu aina kun on asiaa ja muistele kun haluat muistella. Ei ole olemassa määritelmää mikä on oikea tapa, mutta kaikille tunteille tilaa antamalla, pääsee lähemmäs takaisin kohti eheämpää minää. Et koskaan tule olemaan entisesi, mutta tulet olemaan sinä jälleen. Eheämpänä ja viisaampana. Voimia sinulle Myy. <3

  • Reply Mari Anniina lauantai 24. syyskuun 2016 at 23:34

    Niin käsittämättömän sydäntäsärkevää </3 Koita jaksaa, päivä kerrallaan <3

  • Reply Pauliina sunnuntai 25. syyskuun 2016 at 00:25

    <3

  • Reply .Nekku. sunnuntai 25. syyskuun 2016 at 11:17

    Osanottoni, Myy. Ikävästä ei pääse, vaikka vuosia kuluu, mutta menetyksen kanssa oppii ajan myötä elämään. Halauksia, olet ajatuksissani.

  • Reply Karoliina sunnuntai 25. syyskuun 2016 at 22:43

    <3

  • Reply Milja keskiviikko 28. syyskuun 2016 at 17:43

    Surunvalitteluni. Pirjon kanssa juteltiin vuosien aikana monen monet kerrat pihalla tavatessamme. Hän oli aina iloinen, niin myös viimeksi tavatessamme, jolloin kertoi syövän uusiutuneen. Jaksamista ja voimia sinulle ja Jennalle.

  • Reply Linda keskiviikko 5. lokakuun 2016 at 07:47

    Tää on niin koskettava teksti, että oon käynyt nyt useamman kerran lukemassa. En mitään osaa kommentoida vieläkään, muuta kuin että paljon jaksamista, ja jos ei aina jaksa niin sekin on ok. <3

    • Reply Myy keskiviikko 5. lokakuun 2016 at 09:17

      Oot ihana <3

    Leave a Reply