
2020. Uusi vuosikymmen, vielä yksi mahdollisuus.
Blogi on viime vuodet elänyt hiljaiseloa. Kaikki kosahti loppukesästä 2016, kun samoihin aikoihin Purkkimafia suljettiin, blogi muutti omilleen ja äitini kuoli. Olen siitä asti laahustanut sumussa ja yrittänyt raapia kasaan jaksamista, aikaa ja mielenkiintoa – niin blogin suhteen kuin kaiken muunkin tekemisen. Jollain tapaa tämä kaiken paskan ympyrä sulkeutui kuukausi sitten, kun hautasin myös isäni. Nyt olen juuri 33 vuotta täyttänyt orpo, mutta ehkä myös vapaampi, kun muista huolehtimisen taakka tipahti hartioilta.

Haluan jatkaa eteenpäin ja voida kaikin tavoin paremmin, niin fyysisesti kuin henkisesti. Blogi täytti kaikessa hiljaisuudessa 10 vuotta lokakuussa ja jossain vaiheessa vuosikymmentä se oli merkittävä henkireikä kaiken sairastamisen keskellä. Haluan antaa sille tänä vuonna vielä uuden mahdollisuuden nousta takaisin osaksi elämääni, etten väsymyksissäni tule tehneeksi lopetuspäätöstä, joka kaduttaa myöhemmin.
Joten tervetuloa uusi, parempi vuosikymmen. Toivottavasti te lukijat olette vielä jossain olemassa! <3
(Ja tämä muru on tietysti Kissiksen ihana Arska, joka oli viime vuonna meillä kahdesti hoidossa!)
SEURAA BLOGIA: bloglovin’ / facebook / instagram / twitter / blogit.
18 Comments
Suru on kyllä raskas ja raastava seuralainen ja hiton huono jatkamaan matkaansa. En itse usko sen jalostavan ketään tai tekevän ihmisestä sen vahvempaa. Sen kanssa oppii elämään kun ei muutakaan voi. Itsekin äitini menettäneenä lähetän sinulle osanotot, tsempit ja kaiken hyvän toivotukset alkavaan vuoteen!
Niin hyvin sanottu <3 Sitä samaa sulle!
Olen iloinen, jos jaksat jatkaa blogiasi! Olen monesti käynyt kuikuilemassa, josko olisit päivittänyt jotain. Sinulla on aina ollut tosi kiinnostavaa sisältöä, arvioimasi tuotteet on olleet kiinnostavia. Jaksamista elämäntilanteeseesi.
Ihana kuulla, kiitos! Yritän parhaani <3
<3
Olen niin iloinen kun päivitit! Sun blogi on ollut ne kymmenen vuotta mun lemppareita. Ja kuten olen kertonut, olen lukenut blogisi monta kertaa alusta loppuun.
Voimia kaikkeen. <3
Kiitos! Oon vieläkin häkeltynyt siitä, että tuut lukemaan juttuja aina uudestaan <3
Täällä ollaan! ❤
<3
Paljon jaksamista, toivottavasti uusi vuosikymmen tuo tullessaan parempia asioita sinulle. Olen huono kommentoimaan, mutta blogiasi jo pitkään seurannut ja se on yksi lemppareitani
Kiitos! <3 Ja ymmärrän hyvin, olen itsekin laiska kommentoimaan muiden blogeja.
Toivotan todella paljon parempaa uutta vuosikymmentä <3 ihanaa ettet lopeta!
Kiitos! <3
Ihanaa että oot täällä. <3
Samoilla fiiliksillä mennään munkin tontilla, joten ymmärrän enemmän kuin hyvin. Luulisin ainakin 😅 Yritetään yhdessä!
Yritetään! Kyllä me pystytään siihen <3
Hei mahtavaa, et oot vielä siellä! :) Mekin ollaan vielä täällä!
Blogia kannattaa tehdä oman fiiliksen mukaan, niin ei tule sitten tehtyä pakolla. Onhan tää aivan ihana harrastus! ♥
Hirmuisesti voimia jatkoon!
Kiitos! Oot kyllä ihan oikeessa <3
<3
♥️