Aasialainen kosmetiikka, Huulivoiteet, Juju Cosmetics, Kasvovoiteet, L'Oreal, Nuxe, Vartalovoiteet

Loppuneita ja uusia tilalle

Bepanthenin punainen voide loppui. Tätä on tullut aika monta tuubia vuosien varrella kulutettua. Sopii lähes mihin iho-ongelmaan tahansa. En vain yhtään pidä tämän tuoksusta, koska tämä haisee ihan lampaalle. Tai no, villarasvalle. Hajun takia en käytä tätä huulirasvana (paitsi satunnaisesti talvella halkeileviin suupieliin). Toissatalvena silmänympärysihoni oli niin kauheassa kunnossa, että käytin tätä öisin silmänympärysvoiteena.. Olisi tästä tuubista varmasti vielä saanut jotain ulos, mutta siinä oli jo niin monta reikää, että hermot meni sotkuisuuteen. Alumiinituubien ainainen riesa, kun ne melko tyhjinä jostain halkeaa. Mielummin kuitenkin hajoava tuubi kuin muovituubissa oleva kilpailija, jossa on säilöntäaineita. Tilalle otin kokeeksi kevyemmän sinisen emulsiovoiteen, koska en ole tätä aikaisemmin testannut. Ei varmastikaan ole yhtä monipuolinen kuin punainen, mutta kokeillaan.

Taas yksi L’Orealin jättikokoinen Nutri Soft loppui, tällä kertaa sentään minulle paremmin sopiva kuivan ihon versio. Tämä on ihan kivaa, kosteuttaa hyvin, sopii mainiosti aamukäyttöön nopean imeytymisen takia, tuoksuu neutraalille, mutta joku tökkii. Ehkä olen käyttänyt tätä sen verran paljon, että tämä on vaan tylsää. Ja 400ml jättipullo tarvitsisi ehdottomasti pumpun. En jaksanut edes leikata auki. En saa edes tilalle mitään uutta, koska minulla on vielä kaksi avattua kevyempää kroppavoidetta käytössä. Buhuu, tyhmät itseluodut säännöt (eli samanaikaisesti auki vain kaksi kevyttä ja kaksi paksua kroppavoidetta). ;)

Jo toinen purkki Nuxen Crème Fraîchea loppui. Samaa kuivan & erittäin kuivan ihon versiota kuin edellinenkin. Ei siitä mihinkään pääse, että tämä on todella hyvää. Koostumus miellyttävä ja hyvin imeytyvä, tuoksu alun ihmettelyn jälkeen miellyttävä ja posliinipurkki tuo hieman ylellisyyttä. Edellinen loppui näemmä marraskuussa, joten tämä purkki kesti puoli vuotta. Käytin lähinnä iltaisin ja välillä jotain muutakin, joten näin pitkä kesto ei ole ihme.

Tilalle pääsi Juju Cosmeticsin Aquamoist Cream, jonka tilasin Sasasta. Tämä on tuoksuton olematta inhottavan hajusteettoman hajuinen. Koostumus ihanan täyteläinen, mutta geelimäinen.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Prefecta torstai 10. kesäkuu 2010 at 12:31

    Mä olen tainnut vaihtaa Ardenin 8hourin tuohon Bepantheniin juurikin hajusyistä… Tai sitten olen vaan 15 vuodessa saanut sitä yliannostuksen.

  • Reply kiukkupussi torstai 10. kesäkuu 2010 at 12:50

    Mussa on varmaan joku vika, kun pidän Ardenin 8h:n tuoksusta, vaikka se kummallinen onkin. :D

  • Reply Tarzan♥ torstai 10. kesäkuu 2010 at 13:23

    Kivalta vaikuttaa tämä blogi ja liityin lukijoihin! :)
    Ehkä sinua kiinnostaa myös minun kynsi ja kosmetiikka aiheinen blogini: beautifulandchic.blogspot.com

  • Reply kiukkupussi torstai 10. kesäkuu 2010 at 13:53

    Kiitos. :) Minäpä tutustun.

  • Reply badbomben torstai 10. kesäkuu 2010 at 20:35

    Lammasrasva <3 :D Tuo Nuxen purkki houkuttelee!

  • Leave a Reply