Fyrinnae, Silmämeikit

Fyrinnae

Fyrinnaen Pixie Epoxy -glitterliima on kulttituote, jonka hankkimista olen pitkään miettinyt. Meneminen Fyrinnaen jäätävän kauheille sivuilla on kuitenkin aina saanut minut kääntymään kannoillani ja toteamaan, että pärjään sittenkin ilman. Syyskuun lopussa ryhdistäydyin ja päätin, etten tällä kertaa jänistä. Fyrinnae on hyvin pieni jenkkipulju, joka keskittyy lähinnä itse tehtyihin upeisiin irtopigmentteihin. Olen ymmärtänyt, että kun tilauksia on liikaa jonossa, sulkee pitäjä nettisivut. Näin minullekin nyt kävi. Muutaman päivän kurkkimisen jälkeen kauppa oli taas auki ja yritin tehdä ostoksia. Tuotteet kuitenkin katoilivat ostoskorista, enkä ymmärtänyt miksi. Oletin sen liittyvän sivuston kuppaisuuteen, mutta onneksi muut kosmebloggaajat osasivat kertoa, että ostoskori ei välttämättä aukea heti samaan aikaan kaupan kanssa. Seuraavana päivänä juuri lokakuun puolella sain tilaukseni tehtyä ja paketti saapui parissa viikossa, vaikka sivuilla varoiteltiin pitkistä toimitusajoista. :)

Ostin tietysti sen Pixie Epoxyn (7ml / $7), jolla saa kiinnitettyä glitteriset ja muut varisevat luomivärit paikoilleen. Reilu viisi euroa on mielestäni hyvin kohtuullinen hinta. Toimivuutta en ole vielä ehtinyt kokeilemaan, koska en uskalla suoraan meikata tämän avulla töihin. Pelkään vain, että silmät tai iho saattaisi yhtäkkiä reagoida kutisemalla tai turpoamalla. Turvallisempi ensin kokeilla kotona.

Fyrinnaen luomivärit on upeita, mutta en ole kiinnostunut irtopigmenteistä. Valikoimiin on kuitenkin tullut myös pressattuja luomivärejä ja päädyin kokeilemaan niistä kolmea sävyä. Tai no, kaikki muut sävyt olivat sillä hetkellä sold out. :) Napissa on noin kaksi grammaa tavaraa ja se maksaa $9 eli noin 6,5 euroa. Ei paha! Sävyt on Rapunzel Had Extensions, Meerkat ja Aztec Gold. Suunnitelmissa on depotata nämä, tilata lisää värejä kun niitä saa ja koota fiksu paletti. Toivon ja oletan, että pannut on juuri sopivia MACin paletteihin.

Sain myös yhden irtopigmenttisamplen sävyssä Lucky Charmed.

Vasemmalta Rapunzel Had Extensions, Meerkat, Aztec Gold ja Lucky Charmed pyyhkäistynä kädelle ilman pohjustajaa. Aztec Gold ja Rapunzel Had Extensions on todella kermaisen pigmenttisiä. Meerkat hieman kuivempi, mutta pohjustajan kanssa upea. Lucky Charmed on niin ytyä tavaraa, että aivan ihana Aztec Gold näyttää säälittävältä pyyhkäsyltä sen vieressä. :D

Postikulut olivat $7,50 ja paketti tuli nätisti tullista läpi, vaikka taisi hieman ylittää rajat. Onko Fyrinnaen meikit teille tuttuja?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Janita keskiviikko 6. marraskuu 2013 at 12:40

    Luomivärit näyttävät todella kauniilta ja tuo irtopigmettisävy on tajuttoman kaunis! Todella kivoja ostoksia :))

    • Reply Myy torstai 7. marraskuu 2013 at 00:20

      Ne on ihania! :) Vähän jopa harmitti, että irtopigmentti oli niin kaunis, kun en vaan haluaisi ostaa irtopigmenttejä..

  • Reply Jonna H. torstai 7. marraskuu 2013 at 09:11

    Huikean sävyisiä luomivärejä! :o Toi pulju kyllä kuullostaa niin hämärältä! :D Onneksi tuotteet tuli nopsaan. :p

    • Reply Myy torstai 7. marraskuu 2013 at 21:21

      Hyvin se onneksi toimii rumista nettisivuista huolimatta :)

  • Reply Ruu torstai 7. marraskuu 2013 at 09:29

    on tuttuja, ne luomivärit on ihania, mutta en vieläkään osaa käyttää tuota pixie epoxyä oikein :D

    • Reply Myy torstai 7. marraskuu 2013 at 21:15

      Apua, opinkohan mäkään!

  • Reply Maisa torstai 7. marraskuu 2013 at 09:58

    Fyrinnaen sävyt ovat kyllä tajuttoman hienoja! En edes muista milloin olen viimeksi käyttänyt ylipäätään mitään luomiväriä, mutta tämän postauksen myötä iski hinku kaivaa Fyrinnaet naftaliinista :) Ja nuo pressatut luomivärit ovat mulle ihan uusi juttu heiltä, pitääkin mennä tutkiskelemaan…

    • Reply Myy torstai 7. marraskuu 2013 at 21:19

      Äkkiä Fyrinnaet esiin! :)

  • Reply Elisa torstai 7. marraskuu 2013 at 10:34

    Jos maailman ihanin taupe-sävy Snow Leopard ikinä tulee saatavaksi pressattuna, niin tilaan sen välittömästi! Se on irtonaisena jauheenakin aivan upea :)

    • Reply Myy torstai 7. marraskuu 2013 at 21:19

      Maailman ihanin ja taupe samassa lauseessa kuulostaa siltä, että mäkin haluan sen! :)

  • Reply Johis torstai 7. marraskuu 2013 at 13:26

    Mulla on viime laskujen mukaan 85 eri väriä Fyrinnaelta :D Rapunzel ja Aztec Gold on noista sun ostamista kyllä yksiä suosikkeja. Ei niitä irtoluomivärejäkään kannata pelätä, varsinkin PE:n kanssa ne on ihan helppoja.
    Muuten pakko sanoa, että Fyrinnae ei ikinä sulje kauppaa sen takia, että niillä on tilauksia paljon jonossa, näin on omistajat itse tarpeeksi monta kertaa sanoneet, että uskon jo. Jos kauppa on kiinni tai ostoskori ei toimi, se tarkoittaa, että ne tekee jotain päivityksiä kauppaan tai on joku muu este meneillään (esim. jossain vaiheessa muuttivat eri työtiloihin).

    • Reply Myy torstai 7. marraskuu 2013 at 21:20

      Ihan kiitettävä määrä.. :D Mä jotenkin miellän irtot epäsiisteiksi ja ei-niin-helpoiksi.

      Ja kiitos kauppainfosta! Se oli varmaan joku toinen pigmenttipulju mihin sekoitin :)

  • Reply Kaisuli / SiameseLipstick torstai 7. marraskuu 2013 at 13:34

    Kuulostaapa hankalalta tuo tilaaminen! Tää sun postaus tuli muuten Bloggerin syötteeseeni vasta yhdessä tämänpäiväisen kanssa, outoa.

    • Reply Myy torstai 7. marraskuu 2013 at 21:18

      Mitähän toi syöte sekoilee :/

  • Reply Mohn perjantai 8. marraskuu 2013 at 00:21

    Mulla ollut ihan sama ongelma Fyrinnaen kanssa, olen aina jänistänyt sieltä sivuilta kun ovat mukamas niin käyttäjäepäystävälliset. Se pari kertaa kun olen sitten syvään huokaisten päättänyt tarttua härkää sarvista niin ostoskori on pommittanut ja mulla mennyt hermot. Niin nytkin kun tämän postauksen myötä rohkaistuin taas ja päätin, että nyt kyllä! Ärsyttävän vaikeata tehdä tuolta tilausta. :-P

    Mullakin muuten tuli kaksi postausta sulta bloggerin listalle samana päivänä.

    • Reply Myy maanantai 11. marraskuu 2013 at 22:35

      Hieman yksinkertaisempi ja nykyaikaisempi kauppa tekisi kyllä ihmeitä.. :)

  • Reply Juille lauantai 9. marraskuu 2013 at 20:44

    Fyrinnae-fani täällä! :) Mietin pitkään ennen tilausta, koska epäröin että jaksanko alkaa pigmenteillä leikkimään. Uskalsin, ja kannatti. Yhdessä PE:n kanssa niillä saa aikaan jälkeä, josta pressatuilla saa vaan haaveilla. Mutta ei missään nimessä (ainakaan tälle rähmäkäpälälle) mitään kiireaamujen juttuja.. :D

    • Reply Myy maanantai 11. marraskuu 2013 at 22:36

      Mä pelkään, että pigmentit jäisi mulla käyttämättä juuri sen takia, ettei aamuisin jaksa säätää. Ja minä kun en osaa tehdä silmämeikkiä ennen meikkipohjaa, niin terve :)

    Leave a Reply