Monthly Archives

syyskuu 2011

CHI, Hoitoaineet, Kasvokuorinnat, Lumene

Peruskauraa

Tässä kasa ihan mukavia tuotteita, joita en kuitenkaan välttämättä uudestaan ostaisi.

Dermosil Primo Hand Peeling oli hieman turha. Kuorii ihan kelvollisesti, mutta saman asian ajaa kaikki kroppakuorinnat. Ei tämä montaa euroa maksanut, mutta jatkossa kuorin käteni samalla tökötillä kuin vartalonkin.

CHI Keratin Mistin toivoin kovasti olevan se huipputuote, jota suihkimalla pelastaa hiuksensa. Harmikseni se oli perushyvä hiuksiin suihkittava hoitoaine, eikä mitään sen ihmeellisempää. Tykkään CHIn tuotteista ja niiden huumaavan ihanasta tuoksusta, joka on parhaimmillaan Silk Infusionissa ja tuntui tässä suihkeessa varsin mietona. En huomannut tätä käyttäessäni mitään niin suurta eroa muihin suihkutettaviin hoitiksiin, että ostaisin tätä uudestaan.

Lumenen Arctic Touch Kirkastava Mineraalikuorinta on ymmärtääkseni jollain tapaa uudistettu, joten turha tehdä tällekään tuotteelle omaa postausta. Kuorintana tämä on hyvä; rakeet on mukavan kokoisia ja niitä on ihan kivasti. Suurin ongelma on mentholi tai piparminttu tai joku muu vastaava, jota on tuupattu mukaan tuomaan viilentävää tunnetta. Inhoan viilentävää tunnetta kasvoilla ja en sitä tosiaankaan kaipaa. Muuten toimiva. :)

Aussien 3 Minute Miracle Reconstructor -tehohoito oli kiva tuote. Tukasta sai nopeasti silkkisen sileän. Parhaimmillaan tämä on ollut reissuilla etelään, jossa tukkaa on rääkätty uima-altaassa ja meressä. Ei kuitenkaan niin ihmeellinen, että tarttuisin tähän uudestaan, vaan tulisi kokeiltua jotain muuta.

Kasvonaamiot, Paula's Choice

Naamioitua kosteutusta

Paula’s Choicen Skin Recovery Hydrating Treatment Mask (näistä nimistä ei ole edes yritetty tehdä lyhyitä ja ytimekkäitä) osottautui varsin miellyttäväksi tuttavuudeksi. Kuten on varmasti aikaisemmin tullut ilmi, niin minulla on kuiva iho ja se rakastaa naamioita. Naamiosuosikkini ja ehdoton ykkönen on My Beauty Diaryn kangasnaamiot ja niitä tämä tuubissa oleva tavara ei pystynyt syrjäyttämään, mutta nousi kyllä kakkossijalle.

Minulle yksi tärkeimmistä ominaisuuksista kosteuttavien naamioiden kanssa on se, että tuotteen voi jättää yöksi iholle. Koko homma tuntuu menevän hukkaan, jos naamion joutuu huuhtoa kasvoilta pois. Viimeisimmistä käytetyistä naamioista Body Shopin E-Vitamiininaamio oli sellainen, mutta jätti ihon todella tahmeaksi. Tämä Paulan naamio ei onneksi tahmaa, vaikka iho varsin hyvin rasvatuksi jää. Tyynyyn kiinni tarttuminen ei nimittäin ole kivaa.

Ohjeet kehottavat levittämään paksuhkon kerroksen naamiota kasvoille vähintään 20 minuutin ajaksi ja sitten huuhtelemaan haalealla vedellä. Päälle suositellaan Paulan kuorintaa, hoitovoidetta tai erikoishoitotuotetta. Toisinaan naamiota voisi käyttää myös yön yli. No, minähän en aina seuraa ohjeita pilkuntarkasti. Olen pessyt kasvot, pyyhkinyt kasvovedellä, levittänyt Paulan BHA-kuorinnan ja siihen päälle reilun kerroksen naamiota. Tämä siksi, että käytän tuota kuorintaa vain iltaisin ja olen halunnut pitää sen tasaisen säännöllisessä käytössä. Puolessa tunnissa imeytyy suunnilleen kaikki mitä nyt tuleekin imeytymään, jonka jälkeen olen pyyhkinyt naamion rippeet kevyesti Sensain rakkausrätillä pois.

Iho on ollut naamion jäljiltä niin hyvin kosteutettu, etten edes minä ole tarvinnut päälle mitään voidetta. MBD:n kangasnaamioiden päällä käytän kyllä rasvaa, mutta niiden kosteutus on hyvin erilaista ja jotenkin vesimäisempää, kun tämä naamio on huomattavasti rasvaisempi tapaus. Sopii siis hyvin käytettäviksi rinnakkain, kun lopputulos on tarpeeksi erilainen.

Yksi jättimäinen plussa vielä siitä, että naamiota voi (ohjeidenkin mukaan) levittää myös silmänympärysiholle! Nämä naamiot on harvemmassa. :)

Tässä vielä kiinnostuneille tuotteen inci, joka on napattu Paulan sivuilta (siksi selityksiä suluissa):
Aqua, Propylene Glycol Dicaprylate/Dicaprate (emollient), Butylene Glycol, Glycerin (water-binding agents), Sorbitan Stearate (emulsifier), Propylene Glycol Laurate (emollient), Caprylic/Capric Triglyceride (emollient thickener), Ethyl Macadamiate (macadamia nut oil/emollient), Cyclopentasiloxane (silicone/water-binding agent), Glyceryl Stearate, Glyceryl Behenate/Eicosadioate (emollients/thickeners), Cyclohexasiloxane (silicone/water-binding agent), Borago Officinalis (Borage) Seed Oil, Oenothera Biennis (Evening Primrose) Oil, Olea Europaea (Olive) Fruit Oil, Prunus Armeniaca (Apricot) Kernel Oil (all non-irritating antioxidant plant oils), Glycine Soja (Soybean) Sterol, Tocopheryl Acetate, Tocopherol (vitamin E/antioxidant), Tetrahexyldecyl Ascorbate (stabilized vitamin C/antioxidant), Linoleic Acid (emollient), Phospholipids (cell-communicating ingredient), Sodium Hyaluronate (water-binding agent), Propylene Glycol Isostearate (emulsifier), Carbomer (thickener), Ethylcellulose (film-forming agent), Aminomethyl Propanol (pH adjuster), Xanthan Gum (thickener), Butylparaben, Ethylparaben, Methylparaben, Propylparaben, Phenoxyethanol (all preservatives).

Paulan tuotteita voi tilata Suomeen merkin omasta verkkokaupasta. Tällä naamiolla on hintaa noin 16 euroa, joka ei mielestäni ole paha hinta (hyvin jenkkimäisen kokoisesta) 118 ml:n tuubista.

Sain tuotteen blogin kautta testattavaksi.

Loppuneet

Elokuu 2011

iHerbilta kasa Ecotoolsin siveltimiä ($27), joista kerron lisää kunhan olen niitä enemmän testaillut..

..ja Ecotoolsin bambusukat ($3,32) voiteiden muhitteluun..

..ja Cocoacaren kaakaovoipuikko ($1,37)..

..ja Avalon Organicsin Vitamin C -sarjasta seerumi ($14,01) ja puhdistusgeeli ($6,41)..

..sekä Real Aloen Aloe Vera Spray ($3,84) ja Monoi Tiare Tahiti Oil ($6,67). Näitä ajattelin lähinnä ensi talven reissua varten, mutta tuo monoi-öljy on niin hyvän tuoksuista, että lutraan pikkupullon tyhjäksi kauan ennen sitä.

Greenlipsiltä kolme Honoré Des Prés -hajuvesinäytettä (yht. 6 euroa) ja Easy Sweet Vartalosokeri (14,90 euroa). En ole vielä ehtinyt saanut aikaiseksi kokeilla itseni sokeroimista. Hieman jännittää.

Dermoshopista tuli tilattua pitkästä aikaa täydennys perustavaraa (mm. puhdistusvaahtoa Miehelle ja intiimisaippuaa hyväksi hellävaraiseksi yleispesuaineeksi) ja samalla mukaan tarttui uusi decoltee-seerumi (9,90€) sekä kaksi tuubia aloegeeliä varastoihin (3,20€ per tuubi).

Ihan loppukuusta sorruin vielä Feel Uniqueta selatessani ja koriin tarttui Elisabeth Ardenin Ceramide Ultra Lipstick sävyssä Tulip (£13,80) ja Benefitin BADgal Mascara (£16,50). Olen ihan kyllästynyt muoviharjaisiin ripsareihin, joten tämän “oikea” harja on ihanaa vaihtelua. :)

Loppuneita jokunen:
– Avon Care Hydra Firming Body Lotion (jättikoko)
– Shu Uemura Cleansing Oil Fresh
– Biozell Muotoiltava Hiuskiinne (kuten pullosta näkyy, tämä pyöri ikuisuudeen laukun pohjalla)
– Shu Uemura Cleansing Oil Premium A/O (matkakoko)
– Clarins Gentle Care Roll-On Deodorant (taas yksi)

iHerbilta tarttui mukaan kosmetiikkaan liittymättä Methodin puhdistusliinoja, joita bongasin Nean blogista. Ruskeat on tarkoitettu nahalle (saa helposti pyyhittyä puhtaiksi kengät ja laukut) ja pinkit ihan vaan kodin pinnoille. Näppäriä! Ensimmäistä tilaustaan iHerbilta tekevät saavat viisi dollaria alennusta koodillani PON552.

Yleinen

Pitkäkyntinen

Myönnän, että välillä kynsien huoltoväli venähtää aika pitkäksi. Jos vain mahdollista, niin varaan heti huollon jälkeen uuden ajan neljän viikon päähän. Joskus työvuorolistat ei ole vielä ilmestyneet niin pitkälle ja minun pitäisi erikseen muistaa varata aika, kunhan saan työvuoroni. Sitten pitäisi vielä sovittaa omat ja kynsitaiturin aikataulut yhteen. Ei ole helppoa.

Tässä vaiheessa huollosta oli kuusi viikkoa. Muutamaan kertaan olin tuskalla hinkannut kynsiä lyhyemmäksi. Mutta kaikki kunnia ja kiitos kynsien tekijälle siitä, että kaikki kynnet olivat vieläkin tukevasti kiinni, eikä mikään repsottanut mistään. Paksuilla lakkakerroksilla saa onneksi vähän kasvurajaa peittoon.

Tässä kuvassa (järkyttävä) raja erottuu selvemmin. Aluslakan lisäksi värilakkaa kolme kerrosta ja päällä kaksi kerrosta pikakuivattajaa.

Värinä superihana OPI Let Me Entertain You viime talven Burlesque Collectionista. :) Paria päivää myöhemmin luikin nolona häntä koipien välissä kynsihoitolaan huollettavaksi..

Ekokosmetiikka, Kasvojen puhdistus, Madara

Madara Deep Purifying Foam

Voi Madara, voi Madara.. Mistä tässä alottaisi? Vaikka myöntämällä, että tein virheen.

Ihoni on kuiva, mutta kesällä se voi paremmin ja kestää hieman kuivattavampia tuotteita kuin talvella. Tykkään vaahtoputsareista ja loppukeväästä kävin useasti salaa Miehen putsaripullolla (Dermosilin Man-sarjan puhditusvaahto), joka kuitenkin tuoksuu niin häiritsevän vahvasti miehelle, että päätin kesäksi ostaa oman. Madaran vaahtoa on kehuttu monessa blogissa, joten päätin sen ihmeemmin miettimättä tarttua siihen. Virhe!

Vaahdon koostumus on ihanan tuhtia ja paksua, juuri sellaista mistä pidän. Puhistusteho on hyvä (kevyt meikki lähtee pelkällä vaahdolla) ja iho jää hieman narskuvan puhtaaksi. Tuoksusta en tosin pitänyt yhtään. Mielestäni tässä haisee alkoholi ja ylikäynyt sima. Kyllä te tiedätte, kun vapusta on unohtunut jääkaapin perälle sen viimeisen itsetehdyn simapullon jämät ja mikä haju leviää, kun sitä varovasti avaa tiskialtaan yllä..

Mutta sitten inciin, jota olisin fiksuna tyttönä voinut tutkia ihan ajatuksen kanssa. Käytin lähteenä Paulan opasta. Vettä, ilmeisimmin tislettä jostain tietystä ruusulajikkeesta, kookoksen rasvahapoista tehty hellävarainen puhdistava aine, alkoholia, glyseriiniä, jokin kosteutta sitova sokeripohjainen aine, siankärsämöuute, mäkikuismauute, kehäkukkauute, kamomillasauniouute. Siis hyvältähän sisältö kuulostaa!

Mä olen melkoisen allerginen erinäisille siitepölyille. Pahimpia on heinät ja pujo. Näistä siankärsämö, kehäkukka ja kamomillasaunio voivat aiheuttaa reaktioita pujoallergisille. En onneksi saanut ihottumaa, mutta jokaisen käyttökerran jälkeen silmät kutisi todella häiritsevästi. Asiaa ei varmasti helpottanut se, että yritin käyttää tätä putsaria kesä-heinäkuussa eli juuri parhaaseen mahdolliseen siitepölyaikaan. Aikoinaan olen käynyt läpi siedätyshoidon (eli ne pistelivät muhun allergeeneja kuukausittain muutaman vuoden ajan) heinille ja koivulle, mutta en silti voi pyöriä heinäladossa, vaikka en nykyään joudukaan pumppaamaan itseäni täyteen allergialääkkeitä ja kärsimään koko kesää.. Nyt kesällä oireita oli jonkun verran ja tämä puhdistusaine vaan voimisti niitä.

Tältä kaikelta olisin välttynyt, jos olisin vaivautunut lukemaan incin ja miettimään mitä nämä kasvit on. Kantapään kautta oppii. ;) Puteli siirtyi Miehen käyttöön, pienellä “käytät sen vaikka pahalta haiseekin” -kehotuksella tehostettuna ja Mies on voinut käyttää vaahtoa ongelmitta. Minä taas pysyn erossa Madarasta, vaikka sarja mielenkiintoiselta vaikuttaakin.

Clinique, Kasvokuorinnat, Kasvovedet, Paula's Choice

Happo vs. happo

Aloitin tutustumisen BHA-kuorintoihin Cliniquen Mild Clarifying Lotionin avulla. Olen ymmärtänyt, että tämän BHA-pitoisuus olisi 0,5%, vaikka sitä ei pullossa missään lue. Kasvovesi on aavistuksen geelimäistä, mutta kuitenkin aika litkua. Pullossa on sen verran iso suuaukko, että totesin parhaaksi levittää tämän vanulapulla välttääksi tarpeettomat hulautukset kädelle. Teho oli periaatteessa ihan hyvä; huokoset pienentyivät ja iho kirkastui, mutta silti tästä jäi hieman ankea fiilis. Jäin pähkäilemään mitä ihmettä kokeilisin seuraavaksi.

Loppukeväästä löysin Paula’s Choicen ja pitkällisen pähkäilyn jälkeen päädyin tilaamaan 1% vahvuisen Beta Hydroxy Acid Lotionin. Samasta vahvuudesta löytyy myös geeli ja 2% vahvuudesta lotionin ja geelin lisäksi neste. Pääosin lotionia suositellaan normaalista erittäin kuivalle iholle, geeliä sekaiholle ja nestettä rasvaiselle iholle.

Valintani osottautui erittäin hyväksi. Koostumus on kuin hyvin paksua kasvovettä tai kevyttä emulsiota. Herneen kokoinen nokare riittää minulle, kun levitän kuorintaa reilummalla kädellä t-alueelle ja kevyemmin poskille. Levittyy helposti ja imeytyy/kuivahtaa nopeasti.

Olen käyttänyt happokuorintaa vain iltaisin, jotta en rasittaisi herkähköä ihoa liikaa ja se on riittänyt hyvin. Meikkien puhdistamisen ja kasvojen pesun jälkeen olen pyyhkäissyt ihon kasvovedellä, jonka jälkeen levitän kuorinnan sormin. Päälle seerumi ja kosteusvoide. Huokoseni eivät ole erityisen suuria, mutta erottuvat kyllä nenässä ja leuassa. Kuorinta on pienentänyt niitä entisestään ja hävittänyt suurimman osan nenässä olevista mustapäistä, jotka ovat (ilmeisesti?) kuivalle iholle tyypillisesti pieniä ja tiiviitä (eli hankalasti puristettavissa). Samoin leuassa olevat pienet tukkeumat ovat hävinneet kokonaan. Olen erittäin tyytyväinen ja tästä en luovu. :)

118 ml:n kuorintapullolla on hintaa 21,50 euroa ja niitä voi tilata täältä. Minun tahdissa eli herneen kokoisella nokareella päivässä pullo tulee kestämään pienen ikuisuuden. Katsotaan pötkiikö tällä vuoden päivät eli ensi kesän alkuun saakka!

Summasummarum: Clinique oli kiva, mutta Paulasta en luovu.

Yleinen

Rakkaus toisesta maailmasta

Olen tässä viime viikkoina syventänyt rakkautta perheemme uuteen tulokkaaseen, joka ei valitettavasti liity mitenkään kosmetiikkaan.

Vekotin kantaa nimeä HTC Desire Z. Olen aina käyttänyt Nokian puhelinta, joten oli iso harppaus siirtyä toiseen merkkiin, mutta minkäs teet, kun Nokia ei pysy kärryillä mukana. Uuden luurin mukana otin vihdoin myös netin puhelimeen ja olen korviani myöten koukuttunut Four Squareen. Hups! :)

Olenko kertonut, että tykkään pöllöistä? Sieltä se kahvipöllö kurkistaa ja kertoo, että seuraavana päivänä on töitä tehtävä. ;) Päädyin tähän puhelimeen, koska siinä on näppäimistö. Tykkäsin vanhassa Nokialaisessa siitä, että kosketusnäyttöä pystyi käyttämään kynsillä, mutta eihän näissä kehittyneemmissä älypuhelimissa semmosta voi tehdä. Eli näppis oli saatava, ei näiden kynsien kanssa näpytellä ruutua näppärästi sormenpäillä. Jossain täytyi joustaa ja kynnet ei ollut se kohde..

Seuraavassa postauksessa palataan takaisin raiteille. Halusin vain kertoa, että tämä on ihana!

P.S. Ylikasvaneilla kynsillä vilahti OPIn iki-ihanan kesän 2010 Summer Flutters -kokoelman Wing It!.

Loppuneet

Heinäkuu 2011

Nyt on syyskyy (köh), mutta palataan vielä hetkeksi heinäkuuhun..

My Beauty Diary tekee loistavia kangasnaamioita ja kun heiltä tuli limited editionina kaksi erilaista Hello Kitty -naamiota, niin olihan näitä saatava. Toista versiota en löytänyt eBaysta, mutta tämä Strawberry Milk Mask lupaa kirkastaa ja pehmentää ihoa. Tilasin eBaysta ja 10 naamion paketti maksoi 18 dollaria eli noin 13 euroa, ei paha.

St. Tropezin itseruskettavasta vaahdosta höpisinkin jo täällä. Olen tuon epäonnistuneen ensiyrityksen jälkeen käyttänyt tuotetta useaan kertaan, mutta vain jaloille ja säästänyt ihottumalta. Koko kroppaan en uskalla kokeilla uudestaan.

Nail Etc.:n lakkatilaus on esitelty täällä. Viidelle lakkapullolle tuli postikuluineen hintaa noin 30 euroa.

Ja mukava ostoskasa Lontoosta, jonka esittelin erikseen.

Loppuneita muutama:
CHI Keratin Mist
Tigi BedHead Masterpiece -hiuslakka
Shu Uemura Cleansing Beauty Oil Premium A/I
Avon Planet Spa Mediterranean Olive Oil Firming Chest and Neck Serum
Lumene Arctic Touch Kirkastava Mineraalikuorinta

Aasialainen kosmetiikka, HG, Kasvojen puhdistus, Shu Uemura

HG: Shu Uemura Cleansing Oil

Holy Grail -tuotteita on nykyään kertynyt sen verran monta, että voin alkaa kirjaamaan niitä ylös. Tein HG-listalle oman sivun (linkki löytyy tuosta ylhäältä) ja teen erikseen postauksen jokaisesta listalle päätyvästä tuotteesta. Nämä ovat siis niitä huipputuotteita, joista en enää luopuisi (ellei nyt joku vielä parempi satu löytymään). Kriteerini ovat tiukat, joten listalle pääsy ei ole helppoa.

Ensimmäisenä vuorossa kaksoispuhdistuksen ykkösvaihe eli Shu Uemuran puhdistusöljyt. Tätä kirjottaessa menossa on neljäs täysikokoinen pullo, joista kaksi viimeisintä on ollut Fresh -laatua. Sekaiholle tarkoitettu Fresh ei välttämättä olisi se paras kuivaihoiselle, mutta tykästyin tämän ohueen koostumukseen, joka sulattaa ripsivärit kaikista nopeimmin. Aikaisemmin olen kokeillut täysikokoisena Balancing ja Balancing Enriched -versiot sekä testaillut minikoossa Premium A/I, Premium A/O ja Brightening -versiot. Kaikki olivat erittäin toimivia, mutta Fresh ja Premium A/I kamppailevat ykköspaikasta.

Shu Uemuran öljy poistaa meikit nopeasti ja täydellisesti. Ripsivärit ja vedenkestävät rajaukset lähtee helposti ilman pitkää muhittelua, eikä silmien alle jää mitään tummaa. Silmämeikinpoistoaineen on voinut unohtaa kokonaan. Pullo on hyvin mallinen ja nokka tarpeeksi pitkä, jolloin pullo voi huoletta olla pumpatessa hyllyllä, eikä aine valu mihin sattuu (kun vertaa esim. Lumenen öljypulloon).

Mr. Uemuran mielestä öljy riittää puhdistamiseen sellaisenaan, mutta minä tykkään kaksoispuhdistuksesta, joten pesen kasvoni vielä erikseen meikinpoiston jälkeen. Laiskana päivänä Sensain rakkausrätti riittää. Tuotetta suositellaan käytettäväksi 3-4 pumppausta, mutta olen todennut arkena 1-2 pumppauksen riittävän varsin mainiosti. Jokusen kerran olen todella vahvan silmämeikin takia käyttänyt sen kolme pumppausta.

Ainoa miinus on saatavuus. Olen tilannut omani eBaysta, 150 ml pullolle tulee postikuluineen hintaa noin $30. Näitä myytäisiin myös 450 ml jättipulloissa, mutta sellaista en ole vielä uskaltanut tullin pelossa tilata. Ongelmana on, että eBaysta tilatessa tuotteen aitoudesta ei voi koskaan olla 100% varma. Olen epäillyt, että tuo toinen Fresh-pulloni olisi feikki, koska siinä on erilaiset printit kuin muissa pulloissa. Tunte tuntui kuitenkin samalta, mutta varma ei voi olla.

Ainoa mahdollinen haastaja tälle taitaa olla Sensain puhdistusöljy, jota kutkuttelisi kokeilla myös. :)

EDIT: Lisätään nyt vielä, että pakkohan se Sensain öljy oli eilen hakea. Tajusin yhtäkkiä, että viimeisestä SU:n pikkupullosta on vaan liru pohjalla jäljellä ja mulla ei ollutkaan jemmassa uutta pulloa. Mä kun luulin, että jemmat on loppumattomat..

Yleinen

Lontoon ostoksia

Body Shopista tarttui mukaan Sweet Lemon -paketti, josta löytyy vartalokuorinta ja -voi (£15), minikokoinen Hemp Hand Protector (£5) ja Baked Cheek Colour sävyssä 01 Petal (£12).

Olin jostain syystä Bootseissa ihan hukassa, mutta Superdrug’sta löytyi muutama kiva asia. Goshin puikkoluomiväri sävyissä Love That Gold! ja Love That Purple! (£2.99 per kpl) sekä Long Lasting Lip Marker sävyssä 002 Pink (£4.99). Harmittaa, että en ostanut noita luomivärejä täydellisiä pohjustajia kaikissa myynnissä olevissa sävyissä, koska hinta oli noin halpa.. No, ei siellä ollut kuin viittä sävyä.

Suunitellut ostokset kentältä eli varastoon edellisen loppumista odottamaan kaksi suosikkituotettani; Dior Addict Lip Glow (£17.45) ja Clarins Gentle Care Roll-On Deodorant (£13.75). Lisäksi aamuputsariksi kokeiluun Clinique Liquid Facial Soap Extra-Mild. (£10.90). Tuon Lip Glown sain mielestäni todella hyvään hintaan eli noin 20 eurolla, kun se maksaa Stokkalla muistaakseni yli 35 euroa. Samoin Clarinsin dödö irtosi kympin halvemmalla. Cliniquen putsarin hintaa en tiedä, mutta noin 12,5 euroa on varmasti hyvä hinta. :)

Kentältä tarttui mukaan myös Victoria’s Secretin ihanan tuoksuisia vartalotuotteita. Vartalovoiteet Secret Charm, Vanilla Lace ja Coconut Passion (£8 per kpl) sekä suihkugeeli Coconut Passion (£6.95). Nuuhkin hyllyllä kuin hullu, jonka seurauksena pää meni ihan sekaisin, enkä haistanut mitään pitkään aikaan.