L'Oreal

Tutustumassa L’Orealiin

Kävin tiistaina tutustumassa L’Orealin kesän uutuusmeikkeihin. Tilana toimi coctailbaari A21. :) Ns. markettimeikit eivät ole kovin tuttuja minulle, joten oli mielenkiintoista päästä kurkistamaan tähänkin maailmaan. Klikkailkaa muuten kuvia isommaksi!

Saimme alkuun pientä infopläjäystä uudesta Nude Magique BB-voiteesta ja mm. siitä, että ihana Suvi Tiilikainen jatkaa yhteistyötään L’Orealin kanssa.

Suvi demonstroi BB-voiteen käyttöä iholle. Kasvojen oikea puoli on meikittä (eli kuvaa katsoessa periaatteessa toisinpäin) ja vasemmalla on BB-voidetta. Valo tulee huonosta kulmasta ja eroa kasvonpuolikkaiden välillä on vaikea nähdä, mutta näkeepähän miten kauniin pinnan voide tuo mallina toimineen L’Orealin pr-henkilön (anteeksi huono nimimuistini) iholle! Voide buffaa kauniin ja tasaisen pinnan, mutta jättää ihon silti näyttämään ”nudelta” ja lähes meikittömältä. En ole varsinaisesti käyttänyt Garnierin BB-voidetta, mutta näppituntumalta tämä on selvästi kuivempaa ja jättää mattaisemman pinnan. Täytyy testailla, onko voide liiankin mattaista kuivalle iholleni.

Muuttolintuja syksyllä -blogin Joanna pääsi Suvin meikattavaksi. Pohjaksi Suvi sekoitti meikkivoidetta ja primeria, mikä oli minulle uusi tapa. Toisaalta en juurikaan meikkivoiteita käytä. Mikä tahansa primeri ei tähän käy, koska ihon tasoittamiseen tarkoitetut paksummat silikonijankit eivät sekoitu mihinkään, mutta valoa heijastava ohut tuote sopii. Kannattaa testailla! :) Meikkivoidetta voisi laimentaa myös seerumilla, joka (kuten myös primeri) hieman vaalentaa sitä ja tekee pohjasta kevyemmän.

Korostustuotteena käytettiin tätä Lumi Magique -primeria, joka jätti aivan upean valoa heijastavan pinnan. Pakko käydä ostamassa! Tätä voi sekoittaa meikkivoiteeseen tai kosteusvoiteeseen, käyttää meikkivoiteen alla tai päällä, pohjustaa huulimeikin (!) tai käyttää korostuksiin poskilla, otsassa, nenänvarressa, leuassa, kulmaluulla.. Monikäyttöinen! Kun en meikkivoidetta käytä (ei tarvitse), niin voisin sekoittaa tätä sävyttävään kosteusvoiteeseen.

Youth Code -seerumistakin on tullut Luminizer-versio, joka tuo kaunista hohtoa iholle.

Joannan meikistä en sitten tullut napanneeksi lopullista kuvaa, hups.

Mutta Pretty Sweet -blogin Mirssiina sai pikaisen huulimeikin, kun Pumpulipupu ihasteli miten hyvin Color Riche 371 Pink Passion -sävyinen puna sopisi hänen asuunsa.

Vertailtiin vähän sävyjä 371 Pink Passion ja 373 Magnetic Coral keskenään. Sävyt rinnakkain alempana, en valitettavasti muista mitä sävyjä ylemmät swatchit on, vaikka ne hyvin samankaltaisilta vaikuttaa.

Kaivelimme Pumpulipupun ja Mirssiinan kanssa varmaan ikuisuuden pakin sisältä kaikkia ihanuuksia.

Tykästyin karkkivärisiin kynsilakkoihin..

..ja tämän kesän herkullisiin huulipuniin (varsinkin tuo 370 Crazy Fuchsia!)..

..ja uusiin Glam Bronze -aurinkopuutereihin. Keskimmäinen muistuttaa Too Facedin leokuvioisista poskimeikeistä, eikö? Hurja kimallus on onneksi overspray, joten se kuluu kyllä pinnasta pois.

Goodiebagista löytyi kasa tuotteita, palataan niihin tarkemmin ajan kanssa, kunhan olen ehtinyt testailemaan. :)

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Princess Whatever perjantai 8. kesäkuu 2012 at 21:42

    Miten voi olla mahdollista, että löysin tän sun blogin vasta tänään? Tää oli kiva löytö ;))

    • Reply Myy perjantai 8. kesäkuu 2012 at 22:27

      Tervetuloa! :)

  • Reply Sonia lauantai 9. kesäkuu 2012 at 03:53

    Oisko ollut Anniina tuo meikkimallina ollut.

    • Reply Myy tiistai 12. kesäkuu 2012 at 21:49

      Taisi olla! Päässä pyöri vaan Annika.

    Leave a Reply