MAC, Meikkipohjat, Meikkisiveltimet, Reissussa

MAC Pro Store -ostokset

Kävin reilu kuukausi sitten Köpiksessä MAC:n Pro Storessa. Petra sai vähän enemmän tavaraa, itselleni ostin kaksi tuotetta.

Ensinnäkin ostin Face & Body -meikkivoiteen, valkoisena. Pakkaus on ilmeisesti uudistumassa, joten mulla kävi munkki ja sain putiikin viimeisen pullon. Pienempi koko olisi varmasti riittänyt, mutta minkäs teet, kun ei sitä ollut.

Tämähän on.. no, valkoista meikkivoidetta. Mitä siitä sen enempää sanomaan! Sillä saa miksattua kalmoille sopivia sävyjä ilman, että meikkipohja lantraantuu ja peittokyvyt kärsii. Tässä sekaan on pyöräytetty kesäsävyjäni; Guerlainin meikkivoidetta ja Narsin sävytettyä kosteusvoidetta. Päivetys hävisi sitä tahtia, että olen jo joutunut sekoittamaan tätä rakkaaseen Guerlainiin. Toimii!

Toinen ostokseni oli pitkään himosteltu hammasharja eli Oval Brush 3. Tästä kummasiveltimestä löytyy kolmea eri kokoa, joista tämä on keskimmäinen. Olisin ostanut myös isoimman kutosen, mutta ne oli loppu.

Hieman kabukimainen hammasharja sopii esim. peitevoiteen, luomivärin tai korostusvärin levittämiseen. Katsotaan mihin se käytössä asettuu. :) Aloitin testailut peitevoiteesta (toimii) ja seuraavaksi siirryn luomiväriin (iik).

Olisi kyllä kiva, että näitä pro-valikoiman tuotteita saisi Suomen MAC-tiskeiltä vaikka erikseen tilaamalla. Edes maksamalla etukäteen. :) Pliis!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Kaisuli / SiameseLipstick tiistai 9. syyskuu 2014 at 06:34

    Tuo valkoinen meikkivoide on pakko saada!

    • Reply Myy tiistai 9. syyskuu 2014 at 10:16

      Se on kyllä heti osoittanut hyödyllisyytensä :)

  • Reply Elisa tiistai 9. syyskuu 2014 at 08:17

    Woooo, mä niiiiiin tarvitsen myös nuo ovaaliharjat! Varsinkin sen kutosen, se näyttää mahtavalta :)

    • Reply Myy tiistai 9. syyskuu 2014 at 10:16

      Mäkin niiiin tarvitsen sen kutosen!

  • Reply Jonna H. tiistai 9. syyskuu 2014 at 09:08

    Valkoinen meikkivoide, siinäpä loistava ratkaisu!

    • Reply Myy tiistai 9. syyskuu 2014 at 10:17

      On! Kiitos vaan tästäkin kuuluu Petralle <3

  • Reply Petra / Viilankantolupa tiistai 9. syyskuu 2014 at 09:55

    Nappiostokset, täytyy sanoa! :D Toi F&B on siitä näppärä, että sen voi skunkilla vedellä vaikka jo kasvoille levitetyn meikkivoiteen päälle jos lopputulos jostain syystä näyttääkin liian tummalta! Ja Oval 3 on ykkössivellin Paint Potille ja yhden värin silmämeikille, mutta ei siitä kyllä varjostusten tekemiseen ole, ainakaan mun mittapuulla. Mutta Paint Pot ei ole koskaan näyttänyt niin hyvältä kuin tällä levitettynä! :)

    • Reply Myy tiistai 9. syyskuu 2014 at 10:06

      Oot ihana ja sulta saa aina supervinkkejä <3 Kiitos!

  • Reply Liisa tiistai 9. syyskuu 2014 at 10:06

    Mä haluaisin myös tuon valkoisen meikkivoiteen. Olis ihanaa käyttää kaikki tummat meikkivoiteet pois alta :D

    • Reply Myy tiistai 9. syyskuu 2014 at 10:17

      Eikun diilaamaan joltain reissuun lähtijältä :)

  • Reply Ilona tiistai 9. syyskuu 2014 at 10:41

    Oh, tuo valkoinen meikkivoide-haluan! Haluan! Se vaikuttaa niin kivalta ja kätevältä :B

    • Reply Myy tiistai 9. syyskuu 2014 at 22:16

      Ja se on!

  • Reply Juille tiistai 9. syyskuu 2014 at 11:46

    No mutta siis, mäkin tarvitsen valkoisen meikkivoiteen. Miksimiksiksi sitä ei saa täältä?!

    • Reply Myy tiistai 9. syyskuu 2014 at 22:17

      Kaikki kalmot heräs henkiin, hih :)

  • Reply MS tiistai 9. syyskuu 2014 at 12:02

    Täällä ilmoittautuu myös yksi valkoisen meikkivoiteen tarvitseva! :D Onpa harmi, ettei sitä saa Suomesta.

    • Reply Myy tiistai 9. syyskuu 2014 at 22:16

      Noniin MAC, kysyntää olis! :)

  • Reply Salla tiistai 9. syyskuu 2014 at 19:01

    Siis tuo sivellin on NIIN jännä..! Muistatko, mitä maksoi? Mä luotan, että näitä saa Bangkokistakin ;)

    • Reply Myy tiistai 9. syyskuu 2014 at 22:17

      Köpiksessä se oli selvästi yli 30 euroa, mutta idässä varmaan vähän edukkaampi. :) Jos törmäät siihen isompaan kutoseen, niin vinkvinkvink tuo mulle!

    Leave a Reply