Ekokosmetiikka, Natura Siberica, Paula's Choice, Seerumit

Natura Siberica Renew Lifting Face Serum

Natura Siberica on minulle täysin tuntematon venäläinen kosmetiikkamerkki. Sertifioitu luonnonkosmetiikkalinja on tehty Sveitsissä ja siitä löytyy tämän seerumin lisäksi kaksi silmänympärystuotetta sekä päivä- ja yövoiteet. Olen ennenkin todennut, että en ole jaksanut perehtyä ymmärrä ekokosmetiikan sertifikaateista mitään, mutta EcoCertin sentään tunnistan.

Seerumi on pakattu yksinkertaiseen valkoiseen muovipulloon. Etiketin värit miellyttävät silmääni. :) Ilmatiivis pumppupullo on hyvä tapa pakata tuote. Mekanismi annostelee tuotetta melko anteliaasti, mutta toimii muuten hyvin.

Olin alkuun kokeilusta innostunut. Niin ekokosmetiikka kuin venäläiset ihonhoitotuotteet olivat minulle vieraita. Parin käyttökerran jälkeen tipahdin pläääh-olotilaan. Seerumi oli juuri sellaista mitä ekovoiteet on mielikuvissani: huonosti levittyvää, nahkean tuntuista ja pahalta haisevaa. Haluan seerumien ja voiteiden liukuvan iholle vaivattomasti, mutta tämä on epämiellyttävä levittää ja tuntuu sormien ja kasvojen välissä nahkealta. Tuoksu ei ole voimakas tai yrttinen, mutta selkeästi laventelinen (no shit, siihenhän tämä pohjautuu). Vaikka olen yrittänyt, ja kovasti haluaisin, laventelista tykätä niin en ole oppinut.

Onneksi olen kekseliäs typy ja ei-niin-mieluisan tuotteen osuessa kohdalle pyrin löytämään vaihtoehtoisen käyttötavan ennen kuin heitän pullolla vesilintua (eli siirrän sen Miehen hyllylle). Kaapissa on pyörinyt pitkään Paula’s Choicen seerumi, jolle en ole ajan kuluessa löytänyt kunnollista tarkoitusta. Eikun parituspuuhiin!

Tästä kananmunasta on tullut erittäin mieluisa iltacocktaili. Noin 2/3 Sibericaa ja 1/3 Paulaa on toiminut parhaiten. Sekoitan seerumin käsien välissä hieraisemalla ja levitän kasvoille. Levittyy pehmeän liukuvasti ja tuntuu miellyttävältä. Pakkasista ja talvesta huolimatta ennen ole päivittäin tarvinnut voidetta setin päälle. Kaikki nahkeus on kadonnut kuin tuhka tuuleen, kiitos kuuluu todennäköisesti silikoneille. Toki ekohommat on mennyttä, kun sotkee sekaan epäekoa, mutta ei se ole minulle niin justiinsa. Ja laventelituoksuun tämä ei tietenkään auttanut, mutta olen sietänyt sen urheasti.

Seerumin kiinteyttävyydestä en näin alle kolmekymppisenä taida sanoa mitään. ;)

Tässä vielä INCI. Näyttää varsin kelvolta. Laventelivesi rauhoittaa ihoa, jojobaöljy toimii hyvin herkälläkin iholla ja hyaluroonihappo on loistava kosteuttaja. Lopusta löytyy myös hedelmähappoja, jotka lupaavat kirkastaa ihoa.

Natura Siberican tuotteiden saatavuus ei ole vielä kovin kummoinen. EBaysta löytyy jotain ja Nature Kauneuspiste Kirkkonummella myy näitä (näemmä myös Huuto.netin kautta).

Tuote on saatu testiin blogin kautta.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Juille sunnuntai 3. maaliskuu 2013 at 11:52

    Ihanaa, lisää seerumivaihtoehtoja! :) Tätäkin voisi joskus kokeilla, nahkeus ei välttämättä haittaa ja laventelintuoksuakin olen oppinut sietämään. Tosin, mulla on kyllä Melvitan seerumi vielä kesken, sitten jemmassa on vielä Lushin seerumipala ja yksi Estee Lauderin seerumi. Ja haluaisin ehdottomasti kokeilla suosittelemaasi TBS:n Drops of Youthia. Niin paljon vaihtoehtoja, apua! ;)

    • Reply Myy sunnuntai 3. maaliskuu 2013 at 22:37

      Seerumien maailma on loputon! :D Drops of Youthia voi hyvin käyttää toisen seerumin alla, se on niin kevyttä. Kirkastaa kyllä ihoa huomattavasti!

    Leave a Reply