IsaDora, Kynsilakat

IsaDora POB ja ensimmäinen testi

Minäkin sorruin tähän ihmeeseen, joka lupaa pelastaa ärsyttävältä glitterlakkojen poistolta. Muiden bloggaajien kokemuksia lukeneena olin fiksu ja laitoin pohjalle kerroksen Essien Nourish Me:ta, enkä siis edes yrittänyt käyttää tätä puhtaalle kynnelle. POB oli vaikea saada levittymään tasaisesti ja muita kynsiä lakatessa esim. peukalon POB-kerros valahti kynnen tyveen. Annoin liimalakan kuivua ihan kunnolla näkymättömäksi, siihen meni noin 10 minuuttia. Pariin kynteen jäi valumisen takia paksumpi kohta, joka ei taputteluavustuksellakaan tasoittunut, mutta ei ne heikentäneet lakan kestoa.

Glitterkasa pysyi kynnellä moitteettomasti 24 tuntia, jonka jälkeen en malttanut enää odottaa vaan revin sen irti. Yhdestä kynnestä lakka lähti täysin kokonaisena, muista kynsistä 2-3 palassa. Hitusen jouduin siivoamaan lakanpoistoaineella joidenkin kynsien reunoille jäänyttä hiekkalakkaa. Kyseinen testityöpäivä tosin oli konttoripäivä eli kynsille huomattavasti hellempi kuin tavallinen päiväni. Seuraavalla kerralla en kerrosta kynsiini ihan niin paljoa lakkaa, koska paksu lakkakerros heikentää omalta osaltaan pysymistä. Tällä kerralla kynsillä oli alulakan ja POB:n lisäksi kerros hiekkalakkaa, kaksi kerrosta glitteriä ja kaksi kerrosta pikakuivattajaa.. Hups!

Sitten siihen kummajaiseen. Tämän 24h aikana kynteni värjäytyivät punaisiksi?! Ei kärjistä, vaan keskeltä kynttä. Sama toistuu kaikissa kynsissä. En tajua mistä tämä voi johtua, kun pohjalla oli vielä erillinen alulakka. Osaako joku auttaa?

POB oli ainakin tämän yhden testin perusteella sellainen kuin oletinkin eli täydellinen apu yhden illan juhlakynsille. Aion kuitenkin toisella testikierroksella (ja hieman vähemmällä lakkamäärällä) kokeilla pysyisikö se nättinä kaksi vuorokautta.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Ruu maanantai 13. tammikuu 2014 at 13:12

    Jostain muistan lukeneeni että POBin kanssa on muillakin kynnet värjäytyneet läpi, itse en ole vielä kokeillut, enkä tiedä että uskallanko kokeillakkaan vielä.

    • Reply Jonna H. maanantai 13. tammikuu 2014 at 15:41

      Onpa erikoista, jos värjää oikein aluslakankin läpi. :o Itse olen pari kertaa kokeillut ei värjäymiä täällä, mutta pysyvyys on heikko.

    • Reply Ruu maanantai 13. tammikuu 2014 at 20:25

      Olikohan joku facebookin kynsilakkaus ryhmä missä jollain oli käynyt noin kanssa, en nyt saa päähäni että mikä niistä kaikista ryhmistä, eli en voi varmistaa onko muistikuva oikea.

    • Reply Myy maanantai 13. tammikuu 2014 at 23:20

      Jotenkin tosi hämmentävää, kun ei mulla ole ikinä ennen mikään värjännyt!

    Leave a Reply