Caudalíe, Ekokosmetiikka, Joik, Käsivoiteet, Lavera, Silmämeikit, Suihkugeelit, Too Faced, Vartalokuorinnat, Vartalovoiteet, Weleda

Joululahjat

Palataan muistelemaan joulua hetkeksi. :) Minulla on ollut kunnolla vapaata jouluna viimeksi varmaan kahdeksan vuotta sitten ollessani opiskelija, joten tänäkin vuonna niin sanottu joululoma käsitti kolme vapaapäivää. Vietettiin ne Miehen kanssa kahdestaan kotona, koska se on parasta. Jonain jouluna haluan vielä olla oikeasti lomalla.

Mitäs kosmetiikkaa pukki toi?

Ehdoton ykkönen oli Too Facedin Pretty Rebel -paletti. Sen mukana tuli Beauty Bayn oman sarjan meikkimunasieni, joten Mies oli tainnut ruksia paketoinnin lisäksi premiere servicen.. Esittelen paletin kunnolla huomenna, se on i-h-a-n-a!

Miehen siskolta on tullut muutamana jouluna ekosuihkugeelejä. Aivan ihania tuotteita, joita en olisi tajunnut itse ostaa. Pari vuotta sitten saatiin sitruunaista Weledaa ja viimeksi Laveralta limeä ja macademianpähkinää. Nyt tuli Weledan Wild Rose sekä Laveran Orange Feeling. Tykkään!

Joikilla oli joulun alla tarjolla sen verran herkullisia paketteja, että ostin niistä yhden itse itselleni joululahjaksi. Tuoksut olivat eri, mutta kaikissa kolmessa erilaisessa paketissa oli samat tuotteet; vartalovoide ja -kuorinta sekä kynttilä. Valitsin tuoksun perusteella tämän setin, jossa oli Creme Brulee -kynttilä, Goat Milk & Shea Butter -voide ja Coffee & Brown Sugar -kuorinta. Tästä on hyvä aloittaa tutustuminen virolaiseen luonnonkosmetiikkamerkkiin. Ostin Joikin tuotteita myös siskon sekalaiseen kosmetiikkapakettiin (vaadin kommenttia millaisia ne on). En ole vielä polttanut kynttilää, kun se tuoksuu pöydällä niin syötävän hyvältä ihan polttamattakin.. :)

Sain joulun jälkeen yllärinä Mieheltä vielä Caudalíen Hand Cream Trion. Söpöjä! Merkin käsivoiteita on kehuttu, joten kiva päästä kokeilemaan muutamaa eri tuoksua matkakoossa.

Vielä kun osaisi päättää minkä korkkaa ensimmäisenä? Suosikkeja?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply sabiha tiistai 14. tammikuu 2014 at 14:48

    Ihania lahjoja.Odotan innolla postaukset niistä.

  • Reply Kiki tiistai 14. tammikuu 2014 at 20:18

    APUA! Tietäisitkö jotakin opiskelijabudjettiin sopivaa ja helposti saatavilla olevaa öljytöntä silmämeikinpoistoainetta? Kävin optikolla ja koska käytän piilareita, optikko suositteli hankkimaan öljyttömän silmämeikinpoistoaineen, sillä mun silmät on kuulemma vähän ”öljyiset.” Käsittääkseni Neutrogenalla on joku, mutta lähteekö sillä vedenkestävä meikki?

    • Reply Myy tiistai 14. tammikuu 2014 at 20:33

      Öljyttömillä on paljon hankalampi saada vedenkestävä meikki pois. :/ Suosittelisin jotain misellivettä. Bioderma on ihan paras, mutta sitä ei tietty myydä Suomessa. Lorealkin toi omansa markkinoille, mutta en ole korkannut vielä omaani. Apteekkipuolelta ainakin Vichyltä löytyy joku 3in1 misellivesi, joka lupaa poistaa myös vedenkestävän. En tosin ole kokeillut sitäkään, mutta.. :)

    • Reply Kiki tiistai 14. tammikuu 2014 at 22:21

      Täytyypä varmaan pistäytyä apteekin puolella siis! :) Onneksi pari jemmassa olevaa ripsiväriä ei taida olla vedenkestäviä, mutta toisaalta en nyt tarvitse vedenkestävää ripsaria.

  • Reply Pumpulipupu tiistai 14. tammikuu 2014 at 22:05

    Oi, himoitsin itsekin syvästi tuota Joikin pakettia ennen joulua Stockalla, koska sen vaniljainen vartalovoide on kaikkien aikojen suosikkini. Jäin toiveikkaana odottamaan jos niitä olisi jäänyt aleeseen. Mutta eipä valitettavasti näkynyt, mitä en kyllä toisaalta ihmettele yhtään. :)

    • Reply Myy tiistai 14. tammikuu 2014 at 22:11

      Hih, mietin silloin samaa, mutta en uskaltanut ottaa riskiä. :) Vartalovoiteelta odotan eniten, mutta en ole vielä korkannut sitä. Kunhan joku muu voide tyhjenee, niin sitten annan itselleni luvan nauttia tästä!

  • Reply Päivi keskiviikko 15. tammikuu 2014 at 05:55

    Ihania lahjoja! Eniten kiinnostaa Pretty Rebels-paletti. Himoitsin sitä itsekin pitkin syksyä, mutta sain pidettyä itseni kurissa, enkä hankkinut sitä. Siitä olisi kivaa lukea pian :)

  • Leave a Reply