Häät, Lifestyle

Hääextra: kengät

Kuten osa teistä saattaa muistaa, sniikkasimme viime maaliskuussa salaa naimisiin. Päätimme, että häitä juhlitaan (tasan) ensimmäisenä hääpäivänä ja sehän on ihan kohta! Ajattelin satunnaisesti vilautella jotain häihin liittyvää, mitä tykkäisitte?

Chie-Mihara-01

Aloitetaan kengistä, jotka hankin viime syksynä. Arvoin mielessäni pitkään Minna Parikan ja Chie Miharan välillä. Lopulta Chie voitti, koska kengät on tukevampia ja korkkareiden malli sopii jalalleni paremmin. Olin ollut aikeissa ostaa kengät Ziosta (joka taitaa olla ainoa jälleenmyyjä Suomessa), mutta menin kuitenkin Chien sivuilta katsomaan millaisia malleja syksyn kokoelmassa olisi.. No, kyllä te tiedätte mihin se johtaa. Sieltä löytyi top 10 styles exclusively at chiestore.com ja yhdet niistä kengistä oli AIVAN mun näköiset ja muutenkin ihan täydelliset, kun ottaa huomioon puvun (nuderoosaa pitsiä & sifonkia) ja juhlapaikan (teatteritunnelmaa). Plus nämä ei näytä hääkengiltä, joten niille on käyttöä muutenkin. Sorry Suomen talous, ole hyvä Espanja.

Chie-Mihara-02

Chie-Mihara-03

Chie-Mihara-04

Chie-Mihara-05

<3_<3

Huomenna sovittamaan pukua. Jännittää!

Seuraa blogia: bloglovin’ / facebook / instagram.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply Linda tiistai 26. tammikuu 2016 at 17:16

    Ooh, tosi kauniit! :) <3 Mulla on yhdet Chie Miharat, ja ne on kyllä huippuhyvät jalassa. Kyllästyin niiden väriin ja värjäsin ne itse, kestivät raukkaparat senkin mukisematta. :D

  • Reply JonnaH. tiistai 26. tammikuu 2016 at 20:27

    Ihanat ja erilaiset! <3

  • Reply Päivi keskiviikko 27. tammikuu 2016 at 11:50

    Apua, aivan ihanat ja ihan sun näköiset! <3 Lukisin tosi mielelläni lisää hää-aiheesta :)

  • Reply Katarooma perjantai 29. tammikuu 2016 at 18:27

    Onpa upeat kengät!

  • Reply Murmis maanantai 1. helmikuu 2016 at 10:55

    Onpa kerrassaan ihanat kengät. Minäkin löysin heti Chien sivuilta yhdet, jotka tarvisin tai siis haluaisin.

  • Reply Pumpuli tiistai 23. helmikuu 2016 at 14:26

    Täällähän oli nämä upeat hääkengätkin, en ollutkaan huomannut. Näin ilmeisesti juuri tällaiset Chie Miharat myös lauantaina Oopperassa, koska niissä oli samanlainen sahalaitakorko. Aivan uusi merkki minulle. Fantastiset!

    Olisi ihana nähdä kuva sitten vielä koko kauneudesta, eli toivottavasti kirjoitat myös häistä. Oli superkiva nähdä tänään!

    • Reply Myy sunnuntai 28. helmikuu 2016 at 00:47

      Oi kiitos! <3 Miharalta löytyy hauskoja kenkiä, jotka on supermukavia jalkaan. Ja tulee kyllä kuvia!

      Ja oli tosi kiva bussimatka! Toivottavasti törmäillään toiste :)

    Leave a Reply