Miten aina välillä iskee kauheita kiirejaksoja? Ensin meni kaksi viikkoa tehden kahden ihmisen työt ja siinä samalla äitini ihana rääpälekoira oli meillä reilun viikon hoidossa. Siihen perään kunnon kiireviikko ja viime viikko menikin yrittäessä toipua tuosta kolmiviikkoisesta. Ja kesken viime viikon iski toki myös flunssa. Ai miten kiva!
Mariela Sarkiman kirja on oikeasti maannut kuukauden sohvapöydällä pölyttymässä, enkä ole ehtinyt edes selaamaan sitä.
Suurin osa 3+1 päivien ja Hullujen päivien kosmetiikkaostoksista on lojunut muovipussissa odottamassa, että ehdin napata niistä kuvat ja siirtää oikeille paikoilleen. Yhden valokynän repäisin tuplapakkauksesta heti käyttöön, koska näytin hieman siltä, että tarpeeseen tulee..
Olen viimeisen kuukauden miettinyt aamuisin meikatessani, että hitto tämä sivellinröykkiö pitäisi pestä ja yrittänyt etsiä luomivärisiveltimen, joka on edes suunnilleen oikean sävyiseksi värjäytynyt.
Nyt minulla on onneksi pari vapaapäivää (ja vieläkin se flunssa), joten ehkä saan ostokset siivottua ja siveltimet puhtaiksi.
Tässä välissä sain Mohnilta pari tunnustusta. :)
Ensiksi Pokaalitunnustus, jossa tarkoitus on kertoa 10 uutta asiaa itsestään, sellaisia mitä ei ole itsestään aikaisemmin maninnut.
Voi olla, että kaikki ei ole uutta, mutta menköön.
1. Rakastan kenkiä. Voisinkin joskus esitellä kauneimpia yksilöitä. En ole piikkikorkotyyppiä, vaan käytän järkeviä korkoja. Arkena tulee kuitenkin monesti vetästyä suht matalat kengät jalkaan, koska olen seisomatyössä. Voisin siirtyä konttorityöhön ihan vaan sen takia, että olisi helpompi käyttää kauniita kenkiä ja jalat ei kärsisi niin paljoa. ;)
2. Kai tämänkin voi myöntää tunnistamisen uhalla. Olen ammatiltani vaatturi. En tosin ole ommellut muutamaa pikkujuttua lukuunottamatta juuri mitään sitten päättötyön ja työpaikan vaihtamisen jälkeen (josta on 3,5 vuotta). Vaikka minua kiinnostaisi kosmetiikka ammattina, niin en halua tehdä uudestaan sitä virhettä, että tekisin harrastuksesta ammatin.
3. Pelkään (vieläkin) pimeää ja olen surkea olemaan öitä yksin kotona. Nukkumaan mennessä valojen sammuttamisen jälkeen olen säikky pelästyen kaikkia pieniäkin ääniä.
4. Minulla on pienehkö ja tiivis suku. Savolaista syntyperää olevalla Miehellä on ollut hieman vaikeuksia sopeutua siihen miten usein näen (tai näemme, jos saan hänet mukaan) sukulaisiani. Olen tyytyväinen ja onnellinen, että minulla on näin ihana tukiverkko.
5. Olen seurustellut Miehen kanssa pitkään ja olemme asuneet yhdessä lähes yhtä pitkään. ;) Voisin mieluusti rouviintua.
6. Olin 21-vuotias, kun ostimme nykyisen asuntomme. Tuntui pahalta olla niin nuorena korviaan myöten veloissa, mutta oletan sen silti olleen fiksu päätös. Nyt on kova asuntokuume päästä ihan uuteen asuntoon, jossa kaiken saisi heti juuri niin kuin haluaa. Eikä huvita upottaa joidenkin vuosien päästä 50 tuhatta nykyisen asunnon putkiremonttiin.
7. Ja edellisestä päästään sopivasti siihen, että joulukuiset synttärit ja pieni ikäkriisin poikanen kolkuttelevat oven takana. Kuinka pitkään voi sanoa olevansa ”reilu parikymppinen”? Nelikymppiseksi? Ja koska omaan loistavan huumorintajun, nauran nyt itsekseni päähän tupsahtaneelle Fingerporin stripille reilusta nelikymppisestä ja vajaasta kolmekymppisestä. Kas tässä.
8. Jos palataan hieman asuntojuttuihin ja taustaani, niin olen paljasjalkainen stadilainen. Monen, monen polven takaa. En ole ikinä asunut Kehä ykkösen ulkopuolella ja rakastan länsi-Helsinkiä. Muutaman vuoden syrjähypyn tein itään (Sörnäisiin), mutta en viihtynyt. Rakkaan asuinalueeni ja uuden asunnon yhdistäminen on lähes mahdotonta, koska tänne ei juurikaan enää rakenneta uutta. Ainakaan semmoisissa hinnoissa, että sellainen olisi varaa ostaa. Olen alkanut haaveilemaan myös Jätkäsaaressa asumisesta, ehkä siellä voisi viihtyä. Kaikki kiitos hitas-järjestelmälle, jos vaikka arpaonni suosisi.
9. Kosmetiikan lisäksi rakastan ruokaa ja ruuanlaittoa. Toivoisin, että sillekin olisi enemmän aikaa. Leipominen on myös kivaa, kunhan ei tarvitse vaivata mitään taikinaa (en omista koneita sitä varten).
10. Saako tähän loppuun kehua itseään? Olen loistava viikkaaja. Teen täydellisiä, viivasuoria pinoja ilman apuvälineitä.
Ja Ruusutunnustus.
1. Suosikkiväri: Pukeudun melko värittömästi, mutta pidän väreistä. Petroolista, keltaisesta, pinkeistä, turkoosista.
2 Comments
Olen aina tehnyt käsitöitä ja rakastanut niiden tekemistä. Ompelemaan opettelin itse joskus teini-iässä ja vähän päälle parikymppisenä valmistuin pukuompelijaksi koska halusin oppia oikeasti ja virallisesti ompelemaan.
Huomasin jo opiskeluaikana, että en halua siitä ammattia itselleni. Jossain välissä harkitsin yrittäjäksi ryhtymistä niin, että saisin itse päättää mitä teen, ajattelin lähinnä lastenvaatteiden suunnittelua ja valmistamista, haaveilin sellaisesta ”Eemeli ja Iida”-tyyppisestä mallistosta. Mutta siinäkin olisi minulla mennyt hermot yhden ja saman jatkuvaan toistoon.
Minun pitää saada tehdä mitä haluan ja milloin haluan ja mikä tärkeintä, tarvitsen inspiraation ja innostuksen ja luomisen ilon. Niitä en voisi säilyttää jos ompelisin työkseni. Juu, ei liittynyt mitenkään nyt kosmetiikkaan tämä postaus ja pitkäkin siitä taisi tulla. Hups! ;-)
Tuo on ihan totta; inspiraatio ja innostus katosi. Ompelemisesta tuli jotenkin.. kliinistä.
Minua tosin vieläkin kiinnostaa kaavottaminen, mutta sen lisäopiskeleminen ei nyt ihan onnistu asuntovelkaisena. :) Enkä edes tiedä osaisinko asennoitua opiskeluun vuosien työnteon jälkeen.