Kasvovoiteet, L'Oreal, LivBox

L’Oréal SkinPerfection Unifying Day Moisturizer

Lorkun pinkit uutuudet, eli SkinPerfection-sarja, on olleet viime aikoina näkyvästi esillä. Tämä päivävoide tuli lokakuun syyskuun (mihin nämä kuukaudet häviää) LivBoxista ja täytyy myöntää, etten olisi varmaan tullut ostaneeksi sitä itse.

Kerrankin kuuluisin kohderyhmään! Voide lupailee tasaisempaa ihoa, heleyttä, kosteutta ja hyvää mieltä. Mystistä Perline-P-ainesosayhdistelmää ei selitellä sen enempää.

Lasinen purkki on kaunis ja ihanan värinen, mutta hyvin epäkäytännöllinen. Neliskanttinen korkki on kömpelö avata ja pelkään joka kerta luiskauttavani painavan purkin lattialle tai lavuaariin. Hinkkasin muuten korkista siihen samantien laskeutuneet kuivashampoo- ja hiuslakkajämät pois alkoholiin kastetulla pumpulilapulla, jolloin lappu värjäytyi kirkkaan pinkiksi. :D Kylppäriin tarttisi vetokaapin, että päähän voi rauhassa suihkia aerosoleja ja samalla pitää purkkeja hyllyllä.

Inci siitä kiinnostuneille. 

Punertava voide tuoksuu miellyttävälle ja levittyy ihan hyvin. Aloitin testailun varovaisesti pienellä määrällä ja nyökkäilin tyytyväisenä. Voide asettui iholle kivasti ja meikkivoide levittyi päälle hyvin. Noin viikossa huomasin kuitenkin, että voiteen kosteustehot eivät niin pienillä määrillä riittäneet mihinkään (alla olevasta kunnolla kosteuttavasta seerumista huolimatta). Nostin voidemäärän sellaiseen normaaliin nokareeseen, jonka levittelin kasvoille ja kaulalle. Puin päälle, hipsin väsyneen tyytyväisenä keittämään kahvia (okei, painamaan koneen nappia) ja käperryin kahvin voimin meikkaamaan. Pumppasin meikkivoidetta kämmenselälle ja aloin buffaamaan sitä ihoon. Mit.. vit.. MURUSIA. Paljon murusia. Joka puolella. Kosmeettinen inhokkireaktio numero yksi: rullaava voide.

Heitin lähes täydellä purkilla vesilintua (tällä tyrmäisi useamman) eli laskin sen nätisti vaihtokassiin, josko joku vähemmän kuiva kollega haluaisi sitä kokeilla ennen lopullista roskistuomiota.

Kokeilitteko, tykkäsittekö?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Päivi tiistai 18. marraskuu 2014 at 10:42

    Mä olen tykännyt muuten, mutta minullekaan eivät kosteutustehot nyt riitä. Mulla ei ole rullautunut! :o

    • Reply Myy tiistai 18. marraskuu 2014 at 22:21

      Ilmeisesti mun yritys kompensoida huonoja kosteutustehoja isommalla määrällä ei siis kannattanut.. :)

  • Reply Martina tiistai 18. marraskuu 2014 at 11:54

    Mäkin tykkään, vaikka saisi olla kosteuttavampi. Mullakaan ei rullaudu, tosin käytän meikkipuuteria, en -voidetta.

    • Reply Myy tiistai 18. marraskuu 2014 at 22:23

      Meikkivoide taitaa saada rullailun helpommin liikkeelle kuin -puuteri.

  • Reply Jonna H. tiistai 18. marraskuu 2014 at 12:02

    Ne on varmaan ne silikonit, jos on paljon niin eivät kestä yhtään paksumpaa kerrosta. Voin kertoa, että itse inhoan yli kaiken tuota murustumista. Itse en ole tätä kokeillut, mutta epäilen, että ei kosteuttaisi mun pintakuivaa ihoa tarpeeksi. Olin pe kasvohoidossa, niin kosmetologikin ihmetteli, kuinka paljon mun kasvot imee itseensä seerumia. :D Yksi pumppaus ei riitä mihinkaan 2-3 saa helposti laittaa.

    • Reply Myy tiistai 18. marraskuu 2014 at 22:23

      Voi olla! Tää taitaa sopia paremmin seka- tai rasvoittuvalle iholle, ei meille seerumijuopoille. :)

  • Reply Lara tiistai 18. marraskuu 2014 at 13:48

    Mulla makaa tuo vielä kaapissa koskemattomana, edellinen rasva on kohta loppu niin en viitsi noita uusia aukoa ja jättää hapettumaan kaapin perälle :D Tän sarjan tuotelupaukset on kyllä luokkaa ”parantaa myös syövän”, joten oon kyllä todella skeptinen tän kanssa :P

    • Reply Myy tiistai 18. marraskuu 2014 at 22:25

      Aikaansaa maailmanrauhan ja poistaa nälänhädän! :D Tää on varmaan ihan passeli sekaiholle.

  • Reply Mohn tiistai 18. marraskuu 2014 at 14:03

    En ole avannut, olen miettinyt jatkosijoituspaikkaa koska en alunperinkään ollut halukas kokeilemaan. Saa nähdä mihin päätyy…

    • Reply Myy tiistai 18. marraskuu 2014 at 22:25

      Anna teinille! :)

  • Reply Helmi tiistai 18. marraskuu 2014 at 17:47

    Mulla rullaantuu kanssa! :o Riippuu päivästä, nykään levitän siveltimellä joten rullaantuu heti vähemmän :D

    • Reply Myy tiistai 18. marraskuu 2014 at 22:26

      Rullaantumis-yyh. :(

  • Reply Plaz^ tiistai 18. marraskuu 2014 at 17:49

    Omalle rasvoittuvalle iholleni nappituote, olen tykännyt kovasti ja ostan varmasti uudestaankin.
    Olen varmaan saanut annostelun osumaan juuri kohdalleen kun en ole rullaantumisefektiä saanut aikaiseksi meikkivoidetta levittäessä.

    • Reply Myy tiistai 18. marraskuu 2014 at 22:27

      Selkeesti rasvoittuvan ihon juttu! :)

  • Reply Elisa tiistai 18. marraskuu 2014 at 17:50

    En ole avannut, kun oletan ettei varsinkaan nyt ole mulle tarpeeksi kosteuttava. Silikoneja mäkin vähän sillä silmällä katselin, et ei kiitos.

    Murut yöks! :(

    • Reply Myy tiistai 18. marraskuu 2014 at 22:27

      Joo ei riitä kosteustehot, kannattanee odotella kesää.. :)

  • Reply MS tiistai 18. marraskuu 2014 at 22:26

    Mitään ärsyttävämpää ei olekaan kuin voiteen rullautuminen :D Tai no, onhan niitä asioita, mutta ärsyttävää se on kuitenkin ;) Kartan sellaisia voiteita. Tämä odottelee mullakin vielä avaamattomana. Ehkä jätän testaamisen kevääseen, sillä munkin iho vaatii tehokkaampaa kosteutusta talviaikaan ja voi olla, että mullekaan tämä ei riittäisi.

    • Reply Myy tiistai 18. marraskuu 2014 at 22:28

      Rullausjutut on mun listalla ykkösenä! Hajut varmaan tiukasti seuraavana. :D Tahmeutta siedän paljon paremmin.

    Leave a Reply