Mulla on yleensä tapana kirjottaa tuotteista vasta niiden loputtua, jotta osaan kunnolla sanoa mielipiteeni, eikä alkuhuuma vääristä lopullista tuomiota. En kuitenkaan malta olla kertomatta tästä ihanuudesta, vaikka pullossa on vielä hieman jäljellä. ;)

Ostin pullon Sensain Silk -emulsiota viime kevään Hullulta Päiviltä. Vahvuutena kolmonen eli Super Moist (löytyy myös Light ja Moist), jota käytin kesällä yövoiteena ja nyt syksyn tullen se on siirtynyt päiväkäyttöön. Ihan täydellistä tavaraa! Alkuun litkumainen koostumus tuntui hämmentävältä, kun oli tottunut tuhdimman tuntuisiin voiteisiin. Emulsio on ihanan helppo levittää ja se imeytyy nopeasti. Annostelu on mutkatonta: yhdestä pumppauksesta riittää kasvoille, kahdesta myös kaulalle ja kolmesta lisäksi decolteelle. Tuoksu on huumaava, mutta hyvin mieto. Iho tuntuu hyvältä ja näyttää hyvältä. Ja niitä pieniä ylellisyyksiä, joita rakastan: pullo on lasia. Oli pakko käydä ostamassa uusi pullo ennen kuin vanha on ihan loppu. En olisi vielä vuosi sitten kuvitellut, että voisin maksaa 70 euroa kosteusvoiteesta, mutta nyt sekin kynnys on ylitetty. Toisaalta pullossa on 100 ml tavaraa, joten 35 euroa 50 ml voiteesta ei tunnu ihan niin pahalta ajatukselta. Kaikki on suhteellista. Ja edellinen pullo on ollut yli puoli vuotta käytössä, eikä vieläkään ole loppunut. Kevään tullen taidan siirtyä pelkkiin Sensain voiteisiin, kun tämä Super Moist jää yökäyttöön ja päiväkäyttöön voisin ostaa pullon Moistia.

Kun vauhtiin oli päästy, ostin myös Sensain Liquid Eyelinerin. Olen tovin käyttänyt pelkkiä geelirajauksia, mutta siveltimen takia niitä on erittäin hankala kuljettaa mukana ja joskus on meikattava muualla kuin kotona. Olen lukenut tästä rajausväristä paljon kehuja, mm. Terhenin blogista. Mun aikaisempi nestemäinen rajaussuosikki oli Lancômen Artliner, jota käytin vuosien ajan. Mahdollisuus täyttöpatruunoiden käyttämiseen houkutteli, joten Sensai testiin. Ja ne pikkujutut: hylsy on metallia, eikä muovia. Tuntuu ylelliseltä. :)
Paketista löytyy rajaustussi ja yksi patruuna.
Ruuvataan tussi auki ja painetaan patruuna paikoilleen.
Kynän päästä löytyy nappi, jota painamalla väriä valuu siveltimeen. Niin kätevää! Voisin samantien unohtaa perinteiset dipattavat eyelinerit, joita on rasittavaa sulkea ja ravistella, kun väri alkaa olla lopussa..
Sivellin on pehmeä, mutta silti napakka. Väriä tulee helposti ja se on täydellisen mustaa. Taidan olla rakastunut tähänkin. :) Vaikka kuinka sormella hinkkaisi, ei väri leviä kämmenselältä mihinkään – eikä tunnu miltään! Ihan kuin ihon pinnassa ei meikkiä olisi ollenkaan. Ignoratkaa kauniit verisuonet.. Linerilla oli hintaa 35 euroa.