Fountain, Ravintolisät

Ihmejuoma osa 1

Kävin viime viikolla tutustumassa vähän erilaiseen kauneusjuttuun. Nimittäin siihen, miten tämmöistä kuivaa korppua (kuten minä) voisi hoitaa myös sisäisesti. Siis muutenkin kuin juomalla vettä.

The Hyaluronic Molecule, hyaluronihappoa pullossa. Kehossa hyaluronihappoa esiintyy lähes kaikissa kudoksissa. Harmiksi elimistön kyky valmistaa hyaluronihappoa heikkenee iän myötä. Jos olen jo nyt ihan korppu, niin mitä ihmettä olen 30 vuoden päästä..

Olen joskus tilannut hyaluronihappokapseleita iHerbista. Söin niitä jonkun aikaa, mutta en huomannut mitään ihmeellistä vaikutusta, joten se jäi. Näin on saattanut käydä muidenkin vitamiinivalmisteiden kanssa.. Fountainin brittiläinen esittelijä tosin kertoi, ettei jauhemuodossa oleva hyaluronihappo imeydy yhtä hyvin kuin nestemäinen.

Päiväannos (10ml) sisältää 130mg hyaluronihappoa. Pikaisella googlauksella se taitaa olla ihan kelpo määrä. Hyaluronihapon lisäksi löytyy inkivääriöljyä ja -aromia. Makeutusaineena xylitolia, mutta mielestäni se on ihan turhaa. Tämän voi nauttia sellaisenaan tai sekoittaa esimerkiksi veteen, mehuun tai smoothieen. Koostumus on yllättävän geelimäinen, maku taas inkiväärinen ja etovasti imelä. Minun suuhun maistuisi paremmin pelkkä inkiväärisyys, mutta menee tämä näinkin helposti alas.

Pullossa on 240ml tuotetta eli se riittää siis reiluksi kolmeksi viikoksi. Tuloksia pitäisi kuulemma näkyä kahdessa. Kaikkeen sitä itsensä laittaan. Palataan siis asiaan kuukauden päästä. :)

Fountainin sivuihin voi tutustua täällä. Noin muuten täytyy kyllä todeta, että aika hyvin brändätty tuote. Pullot näyttää kivoilta ja niillä on hauskoja nimiä. Kyllä sitä luontaistuotekaupassa tarttuisi mielummin tälläiseen kuin ankeaan tablettipakettiin. Fountainin tuotteita tulee tämän viikon aikana myyntiin Life-ketjun liikkeisiin.

Laskiko joku montako kertaa mainitsin hyaluronihapon? Piti pariin kertaan oikolukea, että kirjoitinko kaikki oikein. :D

Pullo saatu blogin kautta.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Juille maanantai 30. kesäkuu 2014 at 06:35

    Kerro sitten ihmeessä köyttökokemuksista, kiinnostaa kovasti! :) Healthberry-blogissa oli muuten muistaakseni tuotteesta postaus, jossa mietittiin sen mahdollisuuksia päästä kudoksiin asti vaikuttamaan. Ihan mielenkiintoinen juttu. :)

  • Reply MS maanantai 30. kesäkuu 2014 at 10:45

    Mua kiinnostaa myös kovasti huomaatko mitään vaikutuksia käytön myötä :) Voisin itsekin kokeilla tätä. Luin muuten ensin, että ”pullosta riittää reiluksi kolmeksi VUODEKSI ja tuloksia pitäisi näkyä kahdessa” :D Mietin, että miten jaksat odottaa tuloksia niin kauan, haha. Onneksi se, että sanoit palaavasi asiaan KUUKAUDEN päästä sai kelaamaan tekstissä vielä taaksepäin ;)

    MS / Beauty Highlights

    • Reply Myy tiistai 1. heinäkuu 2014 at 18:59

      Siinä oliskin riittoisaa tavaraa :D

  • Reply Salla maanantai 30. kesäkuu 2014 at 11:26

    Kaikkea ne keksii :D Odotan innolla, että kerrot, toimiiko! ;)

  • Reply Jonna H. maanantai 30. kesäkuu 2014 at 11:38

    Oo, mä odotan mielenkiinnolla, onko tästä apua!

  • Reply Liisa maanantai 30. kesäkuu 2014 at 15:37

    Tää kyllä kuulostaa aika mielenkiintoiselta! :D Olis hauska kokeilla itekin.

  • Reply Anonymous maanantai 30. kesäkuu 2014 at 21:55

    Jännä. Mitenköhän hyaluronihappo mahtaa selvitä ruoansulatusjärjestelmässä? Mietin vain että selviääkö mahahapoista ja toinen kysymys on että imeytyykö se ruoansulatuksesta..

    • Reply Myy tiistai 1. heinäkuu 2014 at 19:00

      Siihen en osaa vastata. Menee yli mun ymmärryksen :)

    Leave a Reply