Absolution, Ekokosmetiikka, Ihonhoito, Iroisie, Jolie Box, Kasvovedet, Kasvovoiteet, Little Butterfly London, Meikit, Öljyt, Patyka, Peitevoiteet, Ripsivärit, Seerumit

Marraskuun Jolie Box

Siis voisiko pliis pian sataa edes vähän lunta? Tää on muutenkin ollut kamala syksy ja oon jostain syystä ihan loppu, eikä älytön pimeys auta asiaan yhtään. On tehnyt myös blogille tosi hyvää, kun on ollut niin pilvistä ja sumuista, ettei missään vaiheessa päivää ole mitään valoa, joten turha ajatellakaan ottavansa kuvia. Mutta nyt kivempiin asioihin eli marraskuun Jolie-boksin sisältöön. <3 Painotus oli taas ihonhoidon puolella (jess), vaikka mukana oli myös yksi meikkituote.

Iroisie Toning Lotion (100ml) – Iroisien kasvovesi on yksi Jolien myydyimmistä tuotteista. Se toimii joko puhdistuksen viimeisenä vaiheessa vanulapulla käytettynä tai sitten hoitonesteenä käsin levitettynä. Itse suosin jälkimmäistä tapaa kaikkien kasvovesien ja hoitonesteiden kanssa – lukuunottamatta misellivettä, joka tarvitsee pumpulilapun, että lialla on mahdollisuus tarttua johonkin. Toning lotion sisältää mm. neidonhiuspuuta, ginsengiä ja merilevää. Kaikelle kosteuttavalle peukku multa, joten testiin menee!

Patyka Huile Absolue (näyte) – Patykan öljyseerumi on niin klassikko, että hieman hävettää tunnustaa, etten ole sitä vielä kokeillut. Korjaan virheen välittömästi. Resepti pohjautuu 20-luvulle ja tämä useammasta tuotteesta löytyvä öljypohja on Patykan sydän. Sopii kasvojen lisäksi toki vartalolle, mutta myös hiuksille.

Patyka Antioxidant Perfecting Serum (näyte 10ml) – Tässäkin boksissa tuli seeruminäyte, mahtavaa! Edellisessä boksissa tullut Patykan Plumping serum sai kaverin. Testaan molemmat myöhemmin talvella, kun olen saanut tämänhetkiset testiseerumit pois alta. :) Perfecting serum on kehitetty stressaantuneelle, kosteusköyhälle ja samealle iholle (eli just mulle). Oranssinen seerumi tuo kasvoille välittömästi hehkua.

Little Butterfly Illuminating Day Cream (näyte 12.5ml) – Mukaan mahtui vielä neljäs hoitotuote kasvoille. Little Butterfly tunnetaan parhaiten vauvojen hoitotuotteista, mutta muutakin löytyy. Tehokosteuttava ja kirkastava kasvovoide sisältää mm. purasruoho-, persikka- kurkku- ja papaijansiemenöljyä, acaimarjaa, rohtopassiota, granaattiomenaa, vihreää teetä ja valkomulperia. Tämän pitäisi sopia hyvin meikin alle! :)

Mukana oli myös näyte sarjan yövoiteesta.

Absolution Le Mascara (10ml) – Viimeisenä boksista löytyi absolutionin ripsiväri. Voisiko näistä bokseista joskus tulla vedenkestävää ripsiväriä?! En siis kuvannut harjaa, jotta voin laittaa tämän avaamattomana kiertoon. Mun piikkisuorilla ripsillä ei vaan ole mitään käyttöä vesiliukoiselle ripsivärille.

Boksissa oli siis tällä kertaa kaksi täysikokoista tuotetta (kasvovesi ja ripsiväri) sekä kolme reilua näytekokoa (kasvoöljy, seerumi ja kasvovoide). Laskin boksille arvoksi yli 90 euroa (!!). Aikamoinen setti! Boksia voi tilata kolmen (noin 26€ per boksi) tai kuuden kuukauden (noin 23€ per boksi) pätkissä.

Onnistuin muuten mokaamaan boksin kanssa ihan huolella. Jolien sivuilta ei mistään näe järkevästi mitkä boksit olet tilannut, joten muistelin tilaukseni päättyneen lokakuun boksiin ja tein uuden tilauksen. En tajunnut mokaa edes siinä vaiheessa, kun tuli kaksi smartpost-ilmoitusta saapuneesta paketista. Kaivaessani molemmista lokeroista samat paketit tajusin vihdoin, että ei hitto. Edellinen tilaus olisi siis kestänyt vielä marraskuun.. No, onneksi marraskuun boksista alkaneiden tilausten mukana tuli absolutionin peitevoide ja ylimääräisen boksin sisältö päätyy kaverille. Testataan onko tästä mihinkään! Ja vielä kun keväällä muistaisi, että tämä tilaus päättyy huhtikuuhun. Eli tuun täältä lunttaamaan. :D

Postaus sisältää mainoslinkkejä. Affitulot käytetään blogisisältöön, kuten tähän boksitilaukseen.

Seuraa blogia: bloglovin’ / facebook / instagram / snapchat / blogit.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Emma / WL tiistai 20. marraskuu 2018 at 22:28

    Oli kyllä ihan huippu boksi! Todellakin piristi marraskuuta, joka on ollut ihan kamala -.- Mulla on 3kk tilaus ja yksi boksi jäljellä. Kahdessa ekassa on ollut Patykaa, joten hyvään saumaan sattui nää mun boksit :D

  • Leave a Reply