Browsing Category

Koti

Koti, Mies, Minä

Joululahjoja osa kaksi

Olen ottanut hyvin vähän askelia pois kosmetiikan maailmasta, joten ehkä voin tehdä niin nyt. Joulun paras ei-kosmeettinen joululahja oli mummoltani saamat kengät. Ihana rakas mummo on ottanut jo vuosia sitten linjan, että saamme valitse itsellemme jotain tarpeellista (yleensä vaatetta tai kengät), jonka hän sitten maksaa. Kunhan lahja päätyy paketissa jouluksi kuusen alle. :)

Kuolasin monesti Chie Miharan mielettömän kauniita ja pirtsakoita herrainkenkiä viime kesänä Zion ikkunan takana. En vain koskaan raaskinut ostaa niitä. Mallia löytyi vielä merkin omilta nettisivuilta oikeassa koossa, joten tilasin ne. Kevät tule jo!

Vaatelahjoin itseäni joulun jälkeisissä alennusmyynneissä. Dieselin (miesten) joggjeansit on olleet lempifarkkuni vuosia ja ne on kuluneet puhki molemmista polvista ja kohta myös persuksista. Satuin löytämään kivassa pesussa olevat naisten joggjeansit, joten nyt minulla on vihdoin toiset yltiömukavuusfarkut. Näissä on (ainakin minun koiville) vajaamittaiset lahkeet, tulee olemaan niiin hienot noiden kenkien kanssa, kunhan kelit sallii nilkkojen vilauttelun! Joggjeansit yhdistää kummallisesti verkkarit ja farkut; tuntuu päällä collareilta, mutta näyttää farkuilta.

Mun ykköstyttö on mieletön tyyppi ja se tekee hienoja neulejuttuja. Mun pinkit villasukat on edellisjoululta, tänä jouluna se teki Miehelle.

Mitä Mies teki omien joululahjojen suhteen? Osti itselleen kitaran! Mihin mun 10 vuotta sitten löytämä nörtti hävisi, mikä tämä muusikonrenttu on? ;) Tätä kuvaa ottaessa tuli hyvin ilmi mun mahtava musikaalinen lahjakkuus. “Miten päin tätä pidetään? Mihin mä laitan mun kädet? Siis pitäiskö molempien käsien sormien tehdä jotain samaan aikaan?” ..lopputuloksena päädyin mittaamaan oman vireeni. Aikoinaan koulussa piti opetella soittamaan jotain soitinta. Valitsin synan, koska hyvän muistini kanssa pystyin opettelemaan ulkoa missä järjestyksessä mitäkin kosketinta piti painaa..

Olipas hassua kuvata jotain muuta kuin purkkeja. Löytyykö sieltä joku musiikillisesti yhtä tumpelo? Löytyyhän?

Body Shop, ELF, Koti, Maybelline

Olisiko aika siivota?

Kävin tuossa läpi meikkini ja järjestelin ne uudestaan vähän fiksummin samoihin koreihin missä ne on aikaisemminkin ollut. Tätä voisi tehdä hieman useammin..

Ai mulla on tämmöinen Body Shopin kuultotuote! Hmm tällä taitaa olla ikää ja se näyttää vähän kummalliselta. Jospa kääntäisi tuubin ylösalaisin?

Mikäs sieltä kurkistaa?

Kukkuu! Kauniisti muotoiltua hyytelöä, roskiin.

Hei jes, tässä Elfin violetissa geelirajauksessa ei tainnut olla shimmeriä! Voinkin kokeilla sitä Wettiksen mustan värin rinnalle sisärajauksiin. Tota noin, miksi tää kolisee?

Kops.

Tätä ei taida edes kuuluisa pehmentävä mikrotuskikka pelastaa, roskiin.

Kulmakarvat onkin viime aikoina sojottaneet itsepäisesti väärään suuntaan, onneksi korin pohjalta löytyi Maybellinen kulmageeli. Aika hieno liukuvärjäys siinä kyllä on..

..joka johtuu tästä kauniista ilmiöstä. Heihei, roskiin.

Kyllä nyt kelpaa taas meikata! Vasemmalla ensimmäisessä korissa sävyttävät huulivoiteet. Niiden takana huulikiillot ja -stainit sekä huulipunat ja rajauskynät. Edessä keskellä silmämeikkivälineistöä ja oikealla takana luomivärit. Kaikki korit on Hennesiltä, tosi käteviä. :)

Pöydän toisesta päästä löytyy poskimeikit, likaiset (eli käytössä olevat) siveltimet sekä voidemaiset primerit ja pohjameikit. Minulla ei vieläkään ole yhden yhtä meikkivoidetta!

Keskellä pöytää on lasit puhtaille silmämeikkisiveltimille ja puhtaille kasvomeikkisiveltimille. Kun käytän sivellintä, siirrän sen edellisessä kuvassa olleeseen likaisten purkkiin. Sieltä voi kätevästi pestä siveltimet sitten, kun purkki tulee täyteen.. Aikaisemmin siveltimet oli hieman eri tavalla ja saatoin vahingossa pestä puhtaita siveltimiä ihan turhaan.

Tässä vielä kokonaisuus. Peili on Ikeasta. Toimii minulla erittäin hyvin; on sopivan kokoinen ja tukeva. Peilin edessä on pieni pyyhe, jonka päältä löytyy pinsetit, taivuttimet ja muutama aplikaattori. Pyyhkeeseen on myös kätevä pyyhkäistä sivellin (tai sormet) tarvittaessa.

Millon teillä on viimeksi siivottu meikit?

Koti, Minä

Herra E.

Pahoittelut blogihiljaisuudesta. Meillä on ollut kylässä puikkonokka Herra E., joten töiden lisäksi kaikki aikani on kulunut lähinnä lenkkeillessä. :) Huomenna E palaa takaisin kotiinsa eli siskoni luo.

Ilme kertoo kaiken: minä en taida olla ihan yhtä hyvä pukemaan säärystimiä kuin E:n vakihenkilökunta. Taustalla näkyy pyyhe suojaamassa mattoa, koska jouduimme käymään pienen taistelun siitä, että syödäänkö kanansiipiä maton päällä vai paljaalla lattialla. E voitti ja minä tyydyin suojaamaan uuden maton kanamehuilta.

Vielä viisi päivää töitä ennen kuin loma starttaa, odotan niin innolla! Sitten on paremmin aikaa keskittyä kaikkeen kivaan; kotiin, lukemiseen, hengailuun, blogiin. Ensimmäiseen kahteen viikkoon ei ole mitään suunnitelmia, joka on aika luksusta.

Koti, Minä

Meikkiruokapöytä?

Olen viimeisen viikon vain siivonnut ja järkännyt kotia myyntikuntoon. Ja siinä ohessa lukenut Putkiremonttipäiväkirjan alusta loppuun. Tai oikeastaan lopusta alkuun (mikä ei ollut niin helppoa), koska halusin nähdä asioiden tapahtuvan aikajärjestyksessä. Ihan loistava blogi, miten en löytänyt sitä ajoissa ja päässyt seuraamaan reaaliajassa? Kyseinen herra pitää nykyään Isyyspakkaus-blogia ja sen suhteen en aio tehdä samaa virhettä. Vaikka aihe ei ole minulle mitenkään ajankohtainen, tempaa loistava kirjoitustyyli heti mukaansa.

Mutta takaisin meidän kotiin. Jouduin muuttamaan meikkipisteeni ruokapöydältä työhuoneeseen. Tuleva ostaja ei ehkä arvosta sitä, että keittiö on täynnä meikkejä. Mielestäni meikkimääräni on hyvin hillitty ja pienehkö, mutta välittäjä hieman hämmästeli, että teenkö työkseni jotain tähän liittyvää. En tee. Seuraava ihmettely oli, että varmaan meikkaan myös kavereitani. En meikkaa. Tämä on minun ihan ikioma harrastus.

En sentään mennyt kertomaan, että ompelupöydän kulmalla olevat neljä kenkälaatikkoa on täynnä kynsilakkoja.. Vieressä hitusen näkyvässä pitsiliinakorissa on yleishyödyllistä sälää kuten käsirasvaa, kynsiviila, pikakuivattajaa ja huulirasvaa.

Työhuoneen tyttönurkkauksen taulun jaloista roikkuu korvakoruja.

Vain pöytäliina ja kukat puuttuu. Meikkipöytä ruokapöytä on nykyään tyhjä. Mikä hämmentävä tunne. Voiko sen ääressä syödä? Olemme ainakin kolmesti syöneet pöydän ääressä aamupalaa, mutta siitä taitaa olla pari vuotta aikaa. Kerran tämän 3,5 vuoden aikana on ollut ystäviä syömässä sen ympärillä. Viimeisen asian suhteen aion tulevaisuudessa petrata. Muuten olemme sohvaihmisiä. Tosin uuden kodin avokeittiö (ja sen myötä olkkariin tuleva ruokapöytä) saattaa muuttaa edes hitusen ruokapöytätottumuksia.

Toki Myyn keittiön seinältä täytyy löytyä yksi Myy. Nutturapäät.

Ja pari mukia, joiden joukosta löytyy toinen Myy.

Kurkistetaan nyt kuitenkin meikkinurkkaukseni maailmaan! Meikkipisteen vieressä patsastelee ihana 150 kiloinen rotiskoni 50-luvulta.

Ensimmäisessä korissa on pohjameikit ja päivittäin käytössä olevia perusjuttuja kuten ripsivärit, eyelinerit ja kulmakynät.

Seuraavassa huulipunat ja -tussit.

Kolmannessa ja suurimmassa luomivärit, niiden pohjustajat sekä loput silmämeikkikynät. Tämä ei riitä, koska pohjalta on hyvin hankalaa kaivella yksittäisiä sävyjä, joten täytyy hankkia lisää koreja. Ajattelin laittaa paletit omaansa ja yksittäiset toiseen. Helpottaisi edes vähän.

Neljännestä korista löytyy huulikiillot ja sivellisputsari (hyvät pölyt, ei ole tullut kauheasti käytettyä), joka sopivasti auttaa pitämään putkilot pystyssä.

Oma lasi puhtaille siveltimille..

..ja oma käytetyille.

Että semmoista. Nyt vain toivon, että kukaan blogin lukijoista ei sattumalta osu mihinkään asuntonäyttöön, koska se olisi vähintäänkin kummallista.

Koti

Rakkauspakkaus!

Tämä ihanuus kotiutui eilen. :)





Vanhasta koneesta ei siis saanut enää toimivaa. Ehdin käyttää sitä pari kuukautta päälle kaksi vuotta eli takuu oli juuri mennyt. Ei kauhean hyvin tonnin koneelle? Toivottavasti minun ja tämän pinkin rakkaus kestää hieman pidempään. ;)

Te ihanat lukijat olette vain lisääntyneet, vaikka taukoa on ollut. Kiitos! Sadan lukijan haamuraja lähestyy paljon nopeammin kuin olin kuvitellut, joten satasen arvonta ei taida ehtiä ihan samaan hetkeen, pahoittelut. Tulossa ja suunnitelmissa kuitenkin!

Koti

Parvekekurkistus

Uhkailin teitä aikaisemmin pienellä kurkistuksella parvekkeelle. Ostimme pari vuotta sitten asunnon, jossa on mukavan kokoinen etelään päin oleva lasitettu parveke. Eli kasvihuone. Ensimmäiset yritykset puutarhurina tein vuosi sitten ja tänä vuonna olen ollut jo hieman viisaampi.

Aloitetaan suosikistani, basilikasta. Viime kesän jäljiltä sitä päätyi pakkaseen kymmeniä minigrip-pusseja. Nyt kaksi puskaa ämpäreissä ja yksi ruukussa.

Taas sama juttu, järkyttävän kokoisia lehtiä!

Yhdestä ämpäristä löytyy ensimmäinen paprikakokeilu. Voisi pikkuhiljaa kukkia!

Rucolaa.

Persilja on vielä hieman hentoa.

Vuonankaali on uusi tuttavuus. Melko hidas alku kasvulla, toivottavasti innostuu vielä.

Timjamit itivät tänä vuonna todella huonosti. Onneksi sitä on vielä pakkasessa viime kesän jäljiltä.

Tilli on vielä hieman hentoista.

Ainoa itänyt leikkopapu. Ei välttämättä niin onnistunut kokeilu.. Olisin halunnut härkäpapuja, mutten niiden siemenet olivat Stokkalta loppuneet, enkä jaksanut lähteä etsimään muualta. Laiska kaupunkilaispuutarhuri. ;)

Epämääräinen jättipuska sekalaista salaattia ja mizukaa.

Tämä takkukasa yrittää olla herne. Tämäkin uusi kokeilu.

Viidakko! Eli tomaattia. Tässä yksi kirsikkatomaattilajike..

..ja tässä toinen. Tätä kasvoi myös viime kesänä ja ihan nätisti kasvoikin. Ylempi laji on uusi tuttavuus.

Kukkia, kukkia. Kohta raakileita.

Nämä kuvat on otettu kesäkuun loppupuolella ja huh. Täytyy ottaa uudet, koska nämä näyttävät rääpäleiltä. :D Paprikat ja basilikat on tuplasti isompia. Kaikki muukin rehottaa. Voisin ottaa seuraavaan postaukseen mukaan myös parvekkeen kalustusta.

Koti

Puuhastelua..

Olen viime päivinä keskittynyt hyödyllisiin asioihin.

Niin kuin esimerkiksi nimeämään keittiön maustepurkkeja. Enää minun ei tarvitse olla ainoa, joka tietää nuuhkimatta mitä missäkin purkissa on.

Tai alustavaan nappien lajitteluun värien mukaan. Vaatii vielä lisää hienosäätöä.

Mukien järjestyksen suhteen olen luovuttanut aikoja sitten. Ei ne vaan pysy järjestyksessä.

Koti

Kurkistus?

Kaikkia uteliaita kiinnostaa aina kylppärin kaapin sisältö. Tai minä ainakin palan halusta tietää mitä kaikkea purnukkaa kaapeista löytyy. ;) Omituiset sutut kaakeileissa tai kiiltävissä purtiloissa on pikainen yritys pyyhkiä kummalliset heijastumat (eli minut) pois.

Meidän peilikaapissa peili on keskellä ja kääntyy peittämään aina toisen puolen kaapista. Yleensä se on tämä vasen puoli, joka pitää sisällään.. No, rasvoja.

Alahyllyllä päivittäin käytössä olevat. Takana kasvovedet (Nuxe, Lancôme, Biotherm), edessä rasvat (Elizabeth Arden, Nuxe) ja muutama pumpulilappu sekä seerumit (Dermosil, bareVitamins). Takana lasissa Duroyn meikkivoidesivellin (ei ollut kovin kummoinen alkuperäistarkoitukseen, mutta loistava kasvonaamioiden levittämiseen), hätävarapinsetit, mustapäärauta ja muuta sälää. Kova yritys etsiä tämän tilalle vaaleanpunainen kapeampi lasi, joka ei kuitenkaan olisi liian korkea. Ikean pumpulipuikkopurkin (onko kukaan keksinyt miten ne saa siirrettyä tämän sisään nätisti järjestyksessä?) päällä öljypullo (Nuxe) ja silmänympärysvoiteet (Nuxe, Lumene, Burt’s Bees). Etualalla Ardenin 8h Cream.

Ylähyllyllä Ikean saman sarjan pumpulipurkki, Lumenen Pikakaunistaja ja Biothermin SOS-suihke. Body Shopin E-Vitamiininaamiota käytän niin usein, että se sai paikan kaapista. Nuxen dödö ja hammasvälineet Ikean mukissa. Olen superhuolellinen hampaiden putsaaja. Kai te muistatte langottaa hammasvälit joka ilta? Lankain (vai onko sille joku oikea nimi?) on loistokeksintö.

Kaapin oikea puoli on sivusta avoin ja se onkin yleensä esillä. Paikkansa sieltä on saanut kasvojen puhdistustuotteet, eniten käytetyt hiustuotteet ja suuren suuri Miehen Oma Tila.

Alahyllyllä päivittäiset putsarit (Lumene, Dermosil). Ikean saippuakupissa pinnejä, koska mulla on hiukset usein kiinni. Hiuksiin jätettävät hoitoaineet (CHI), kuivashampoo (Klippoteket) ja hiuspuuteri (Osis).

Ylähyllyllä Miehen tökötit (Nivea, L’Orèal, Lumene, Tigi) ja Body Shopin partavaahtosuti, joka harmikseni ei ole käytössä. ;) Minun hiuksilleni lakkaa, vahaa ja voidetta Tigiltä.

Kaapin päällä on surkean valon lisäksi Ikean lasipulloissa oikealla jalkakylpysuolaa ja öljyä sekä vasemmalla jotain.

Kaapin vasemmalla puolella on oma koukkunsa rakkausrätille. :)

Jos minä olisin rempannut kylppärin, eikä asunnon edelliset omistajat, olisin ehdottomasti upottanut lavuaarin tasoon. Pienessä kylppärissä pieni allas pienen tason päällä on todella hankala ratkaisu, koska tilaa ei juuri ole altaan reunalla, eikä myöskään tason reunalla. Yritän pitää ne siis mahdollisimman tyhjinä ja epätoivoisesti etsiä sopivaa pientä saippuakuppia. Ikean kaatonokkapullossa on nestesaippuaa ja Stokkalta ostetun saippuakupissa joku palasaippuan säälittävä jämä. Osaako joku muuten kertoa miksi osa saippuoista lähtee halkeilemaan tuolla tavoin?

Onneksi tasossa on kuitenkin kaksi tilavaa laatikkoa, jotka olen jakanut Ikean koreilla lokeroiksi. Ylemmässä takana vasemmalla hiuksiin pesun jälkeen laitettavia muotoilutuotteita, hiusharja (johon on näemmä pesiytynyt joku marsu) ja hiussolkia. Takaoikealla aineet ripsien värjäykseen ja näemmä yksi kasvosieni. Edessä vasemmalla sälää, keskellä harvemmin käytettyjä naamatuotteita & näytteitä sekä oikealla kaikki naamiot & kuorinnat. Lokeroiden ja laatikon reunan väliin jää sopiva kolo kynsilakanpoistoaineille, pumpulilapuille, hiusmömmöille ja muille pienille puteleille.

Alalaatikossa vartalovoiteet (ja hupsis pari aurinkovoidetta viime kesältä), hiuksiin patukoita ja pinnejä (sekä hiusten värjäystä varten vanhat silmälasit), Veetin tököttejä ja muuta sälää.

Allastasolaatikoston vieressä on vielä Ikean (kaskummaa) hylly suihkussa käytettäville aineille. Sekalaisessa järjestyksessä, joka minun mielestäni on ihan looginen, tällä hetkellä käytössä olevat shampoot, hoitoaineet ja suihkugeelit. Kuvan ottamisen jälkeen on ainakin kolme purtiloa tuolta tyhjentynyt. Kuorintahanskat on kätevä säilyttää pienillä klipseillä roikkumassa, niin ne kuivuvat helposti. Kylppärin pesuun käytettävä tiskiharja on näemmä unohtunut tuohon kuivumaan..

Jemmat täysinäisille tuotteille on sitten asia erikseen, koska niitä on täysin turhaa ja tyhmää säilyttää lämpimässä kylppärissä. ;)

Koti

Arvonta tulossa!

Kesää odotellessa.. Kai se minunkin aika joskus on! Eli arvonta tiedossa, kunhan 35 lukijaa (Googlen kautta) tulee täyteen.

Katsotaan mitä kaikkea kivaa keksin mukaan, kunhan arvonnan aika koittaa.. Tätä tahtia ehkä joskus keväällä. ;) Ainakin Trans Designin paketista tuli mukaan pientä kivaa!

Mukaan vielä fiilistelyä viime kesän tomaattisadosta parvekkeelta. Onpas kynnet karseassa kunnossa! Ottaen huomioon käsieni sirouden ja pienuuden (vaikka sormet pitkät onkin), niin tässä muutama suurin yksilö..

..ja pikkukavereita sai reilusti useamman kerran. :)