Laatikko hämmensi heti alkuun. Se oli iso, mutta todella kevyt! Nyt täytyy myöntää, että tämä seitsemäs Jolie Box oli ensimmäinen, joka ei aiheuttanut erityistä riemua. Kokonaisuus oli vaan ”ihan kiva”. Mitäs boksi piti sitten sisällään?
Meikit
Muistatteko, kun NikkieTutorials hehkutti toissa keväänä Nivean aftershaven olevan mahtava primeri?
ColourPop Cosmetics swatcheja!
Multa on jäänyt pari ColourPopin tilausta esittelemättä, joten päätin swatchata teille kaikki ColourPopin meikit mitä multa löytyy. :) Toivottavasti nämä helpottaa teidän shoppailua!
Elokuun loppuneet
Joko huomasitte, että Body Shopin kalenterit on tulleet myyntiin? Valikoimista löytyy kolmea eri hintaluokkaa ja sisältö on toki hinnan mukainen. Kaikki kolme kalenteria kätkee sisäänsä niin suosikki- kuin uutuustuotteita. (Kannattaa olla varovainen verkkokauppaa selatessa, koska kalenterien sisällöt on siellä listattuna. Ei se sieltä heti pomppaa silmille, mutta kuitenkin.)
Syyskuun Jolie Box
Olen kuukauden myöhässä, tiedän. Aion silti ruotia syyskuun boksin läpi! (Pakettihan köllötteli ensin viikon postissa ja sen jälkeen viikon olohuoneen lattialla, ennen kuin sain sitä edes avattua. Sitten olikin yhtäkkiä lokakuu ja uusin boksi kädessä.)