Uusi vuosi, tyhjentynyt purkkisäkki! :D Eikun taas täyttämään..
Apteekkikosmetiikka
Joulukuun suosikit
Palataan vielä kerran vähälumiseen ja ihoa raastaneeseen joulukuuhun. Vuoden viimeiset lempparit on tässä! :) Käy ihmeessä tutustumassa myös marraskuun ja lokakuun lemppareihin, jos et ole vielä niitä kurkannut.
Joulukuun loppuneet
Viime aikoihin on sattunut parit ihohepulit. Ensin sain allergisen reaktion uudesta paidasta, jonka olin kuitenkin pessyt ennen käyttöä (!). Kaunis parisenttinen ihottumarantu kulki pääntien mukaisesti selässä olalta toiselle. Heti seuraavalla viikolla lehahti lisää, kun muutuin yhtäkkiä yläkropasta kutisevaksi ravuksi. Niskan puolelta ihottuma nousi hiusrajan yli päänahkaan, mutta kaulan puolelta se rajautui viivasuorasti leukalinjaan. Hyvin hämmentävää. Pahin kutina helpotti suihkulla ja rasvauksella, mutta olisin kovasti halunnut tietää mistä reaktio tuli. Onneksi on La Roche-Posay!
Marraskuun loppuneet
Noniin! Taas on tuomiopäivä. Muistan, kun naapurini Anna otti roskapostauksiinsa mukaan numeroarvioinnin. Se vaikutti hyvältä idealta ja päätin nyt kokeilla samaa. :) Eli tuotteet on pistetytetty asteikolla 0-5.
Soutelemassa vierailla misellivesillä
Olen vannoutunut Bioderman käyttäjä. Se vaan on täydellinen misellivesi. Loistava puhdistaja, neutraali olemus, eikä iholle jäävää tuotetuntua. Näemmä niin täydellinen, etten ole kirjoittanut siitä postausta, mutta aika monessa sivulauseessa olen hehkuttanut. Palataan Biodermaan myöhemmin, koska kävin seilaamassa vierailla (miselli)vesillä kahden jättimäisen Bioderma-tonkan välissä.. Haluan alkuun korostaa, että en varsinaisesti käytä misellivettä meikin poistamiseen (varsinkaan silmämeikin). Käytän sitä iltaisin viimeistelemään puhdistuksen, etenkin hiusrajalla ja kaulalla, koska niiden pesu ei välttämättä ole ollut yhtä hyvä kuin muun naaman. (Siis kun pesee meikit pois lavuaarin yllä.) Aamuisin misellivesi korvaa vesipesun kokonaan. Jos en ehdi pestä kasvoja urheilemaan lähtiessäni, pyyhin meikkipohjan pois misellivedellä, mutta jätän silmämeikin paikoilleen.
Nyt olisi apua pakkasten tuomalle pintakuivuudelle! Ranskalaisen apteekkimerkki Lieracin uusi syväkosteuttava Hydragenist-linja on tarkoitettu kaikenikäisille ihoille. Sarja perustuu tehokkaasti ihoa kosteuttavaan Hydra O2 -yhdisteeseen, joka koostuu mm. biomimeettisestä hapesta, vernonian lehdestä ja hyaluronihaposta. Sarjaan kuuluu seerumi, geelivoide, voide sekä syväkosteuttava balsami. Näistä seerumi sisältää kaikista eniten tuota yhdistettä. Kaikissa tuotteissa on aivan ihana kukkaistuoksu, jossa on ruusua, jasmiinia sekä gardeniaa.