Se iskee milloin tahansa. Kun sitä osasi odottaa tai täysin puskista.
Se tuntuu kipuna kehossa.
Se salpaa hengityksen ja puristuu vanteena rintakehän ympärille.
Se kuristaa kurkussa ja tekee nielemisestä vaikeeta.
Se polttelee silmissä ja valuu poskia pitkin.
Kun lukee hesaria, eikä voi soittaa ja keskustella lukemastaan.
Kun näkee kadulla whippetejä.
Kun tekee kotona opittuja ruokia.
Kun löytää lapsuusajan valokuvia.
Kun kohtaa yhteisen tutun.
Kun töissä joku kävelee ohi oranssissa untsikassa.
Kun joku ei tiedä mitä on tapahtunut ja asian joutuu sanomaan ääneen.
Kun haluaisi kysyä neuvoa.
Kun avaa punkkupullon.
Kun aamukuulutuksessa selviää, että olisi hänen nimipäivä.
Kun joku kertoo mitä on äitinsä kanssa tekemässä.
Kun puhelimeen tulee viesti, että muistolaatta on kiinnitetty pylvääseen numero kahdeksan.
Kun tajuaa, ettei voi vahingossa törmätä Stokkan herkussa.
Kun miettii lähestyvää joulua.
Kun jää junasta Pohjois-Haagan asemalla.
Kun meinaa vahingossa lähettää viestin.
Kun tarttuu kaupassa mehuun, joka oli hänen lempparia.
Kun miettii mitä sanoisi, jos voisi vielä kerran jutella.
Kun on aika ottaa lapsuudenkodin avain pois nipusta.
Voi vitun vittu. Elämä on epäreilua.
Seuraa blogia: bloglovin’ / facebook / instagram / snapchat.
21 Comments
*halaus*
Kiitos <3
<3
<3
<3
<3
Voi..oon niin pahoillani!
Te kaikki tyypit ootte niin ihania <3
En yleensä uskaltaudu kommentoimaan mitään, mutta halusin tulla kertomaan, että olen lueskellut blogiasi jo pidemmän aikaa. Halusin myös lähettää niin paljon kuin vain pieni ihminen voi tsemppi haleja ja kaikkea hyvää sinulle lähettää. Toivoa siitä, että joskus kaikki on vähän kevyempää kantaa vaikka suru ei koskaan katoa.
Kirjoituksesi ovat kolahtaneet kovaa ja syvälle, koska olen painiskellut surun kanssa itsekin muutamia vuosia. Menetin äitini alle kakskymppisenä rintäsyövälle. :'(
Suru saattaa vieläkin iskeä kuin salama kirkkaalta taivaalta, silloin tuntuu kuin kaikki katoaisi ja palaan edelleen niihin viimeisiin hetkiin. Ja edelleen vuosien jälkeen unohdun miettimään pitäisikö soittaa äidille.
Halusin lähettää sinulle paljon voimia, halauksia, kaikkea hyvää ja kiitos kirjoituksistasi. Huh kylläpäs taas on mulla tippa linssissä..mut ei se haittaa, antaa surun tulla ulos. <3 tsemppiä tsemppiä ja tsemppiä!
Terv, lukija
Kiitos ihan älyttömän paljon, että kommentoit. <3 En pysty edes kuvittelemaan miten paljon vaikeampaa tämä olisi ollut kymmenen vuotta sitten, kun olin alle kaksikymppinen. Paljon paljon rakkautta sulle!
Mulla meni vissiin viitisen vuotta ennen kun poistin edes oman menetetyn läheisen puhelinnumeron.. Suru käyttäytyy kun ptsd,se hyökkää mitä pienimmistäkin asioista. Mulle yks noista on sisujen tuoksu. Itke,muistele ja tee asioita joista sun äiti nautti,niin tuntuu kun ois ees toista vähän lähempänä :) ♡
Kiitos Nanna <3 Jotenkin numeron poistaminen tuntuu niin väärältä, vaikka ei sillä mitään tee, enkä tiedä pystyisinkö tai haluaisinko edes lukea meidän viestiketjuja joskus myöhemmin. Tuoksumuistot on voimakkaita!
<3
<3
<3
Ehkä äiti siellä jossain rapsuttelee Mattia ja Tipua <3
Toivottavasti. En voisi parempaa seuraa Matille toivoa <3
<3
<3
Voimia sinulle!! Toivottavasti ikävän pahin kärki taittuu ja muistot muuttuvat lohdullisiksi. Halauksia! Itku tätä lukiessa pääsi ja mieleen tuli väkisin, että kuinka pian olen samassa tilanteessa. Äitini on vakavasti sairas, eikä välttämättä ole kauaa aikaa. Mahdollisimman paljon vietänkin hänen kanssaan aikaa, harmittaa kun työt ja normiarki ovat tiellä..
Paljon jaksamista <3 Suosittelen juttelemaan kaikki mieleen putkahtelevat asiat läpi, koska vaikka sitä aikaa luulisi vielä olevan, voi se silti yhtäkkiä loppua kesken.