Browsing Category

Paese

Calvin Klein, Jalkavoiteet, Jamela, Kasvovoiteet, LivBox, LV, Paese, Rajaukset, Rimmel, Ripsivärit, Silmänympärysvoiteet, Tuoksut, Vichy

Joulukuun LivBox

Olisin ollut joulukuun jakopäivänä (eli eilen) kotona, mutta eihän boksi ollut jakajalla mukana. Sain sen sitten tänään postista.

Jamela 24K Kultakollageeni silmänalusnaamio (pari) / Mulla itseasiassa on jo yksi pari odottamassa kokeilua. Nämä oikeasti kiinnostavat, mutta jotenkin olen pitänyt itseäni niin kiireisenä, etten ole muka ehtinyt testaamaan. Eikös sillon juuri olisi tarvetta tälläisille.. Logiikka hoi! Joulun hillun sitten kultalaputettuna. ;)
Rimmel ScandalEyes Retro Glam Mascara (12ml) / Olen yhden tälläisen käyttänyt, joten pieni pettymys. Itse ripsiväri antoi kyllä nätin lopputuloksen, muttei ole vesiliukoisena sitä mitä haluan. Kiertoon.
LV Täyteläinen Jalkavoide (75ml) / Merkkinä LV on niiiin tylsä, etten ikinä ostaisi itse. Käytän tämän kyllä, koska jalkavoiteita ei ole kaapissa jemmassa (toisin kuin käsivoiteita apua).
Vichy Aqualia Thermal Dynamic Hydration Rich Cream (15ml) / Kuivalle iholle jee! Vichyn voiteet on ollut hyviä. Käyttöön. Eikun naamarasvajonoon.
Paese Eyepencil (3g) / Musta glitterrajaus. Aika kuivan ja hileisen tuntuinen, vaikka antaakin kunnolla mustan värin. Kiertoon. (Olisin ottanut mielummin sen Clarinsin primerin.)

Mukana oli myös kaksi Calvin Kleinin tuoksunäytettä. Naisten Reveal EdP minulta löytyykin jo täysikokoisen ja sen postaus odottelee luonnoksissa. Miesten Euphoria Gold EdT vaikutti ensinuuhkaisulla hyvin perinteiseltä miestuoksulta, mutta yllättäen pehmenikin siipan iholla varsin mukavaksi.

+ SUKLAATA / Oli hyvää. Makeeta. Tosi makeeta. Aika sotkuista. Syötiin samalla, kun kirjoitin tätä.

Seuraavaksi tulee taas perinteeksi muodostunut koko vuoden boksit -postaus. :)

Avène, Body Shop, Clarins, Clinique, Garnier, Louis Widmer, OPI, Orly, Paese, Simple

Huhtikuu 2013 (hankinnat)

Jos palataan vielä huhtikuun yhteenvetoon ennen kuin kuukausi ehtii vaihtua.. :)

Ostin toiselta bloggaajalta muutaman käyttämättömän Orlyn minilakan (5.4ml). Sävyt vasemmalta Terracotta, Green With Envy, Basket Case, Hook Up ja Orange Sorbet. Ihania pirteitä karkkeja kesään!

LivBox keskittyi (periaatteessa) silmiin. Avène Thermal Spring Water (50ml) ei ihan liity silmiin, mutta otin sen käyttöön meikkipohjan viimeistelyyn. Simple Eye Make-Up Remover Pads (30kpl) on jo arvosteltu kunnolla täällä. Paese Eyeshadow sävyssä 205 Retro Style (5g) on niin hileinen, etten tule sitä käyttämään. Siirsin sen avaamattomana odottamaan pääsyä eteenpäin. Clinique All About Eyes Rich (5ml) ei kuulunut pakettiini, mutta sain sen Toveri Marilta (kiitos!), kun marmatin saaneeni ripsivärin. Olin jo pidempään miettinyt tämän testaamista, joten otin voiteen ilolla käyttöön. Clinique High Impact Mascara sävyssä 01 Black (3.5ml) tuli itse paketissa, mutta en vielä tiedä mitä teen sen kanssa. Olen käyttänyt mielestäni juuri tätä ripsiväriä joskus vuonna nakki, enkä niin pitänyt siitä. Voi tosin olla, että se oli joku vanhempi versio.

Osallistuin helmikuussa (!) Facebookissa Garnierin BB-testiryhmään ja huhtikuun lopulla postiluukusta tipahti Garnier BB Cream Miracle Skin Perfector Eye Roll-On sävyssä Light (7ml). Tämä taitaa olla kooltaan puolet pienempi kuin normaalikokoinen, aika söpö pikkutuubi. Alkutestailun jälkeen väri on minulla aivan liian tumma ja keltainen, mutta katsotaan jos kesä tekee mitään eroa ja postailen tästä sitten joskus.

Hullujen päivien ostokset esittelin erikseen, mutta sen lisäksi minulta lähti vähän mopo käsistä Clarinsin ystävämyynnissä. Kävin siellä vasta toisena päivänä, joten en halua edes kuvitella millainen tarjonta on ollut ensimmäisenä päivänä..

Kasvopaletit maksoivat 10 euroa kappaleelta ja voidemainen poskipuna 2 euroa (!).

Vasemmalta Palette Eclat Face & Blush Powder (10g), Colour Accents Face & Blush Powder (10g) ja Instant Light Blush sävyssä 01 Vitamin Pink (7ml).

Instant Definition Mascara Duo (2x 7ml) oli kalleimpia hankintojani, se maksoi 15 euroa. Luomiväripaletit maksoivat myös 10 euroa kappaleelta. Ostin molemmat mitä jäljellä oli.

Eye Quartet Mineral Palette sävyssä 07 Smokey Passion (5.2g) ja Enchanted Colour Quartet & Liner Palette (4.9g). Ihania! Smokey Passionilla olen meikannut jo useasti (pari versiota löytyy instagrammista, linkkiä sivupalkissa).

Huulipunat maksoivat 2 euroa (!). Ostin näistäkin molemmat mitä jäljellä oli. Joli Rouge oli itseassa vielä viimeinen kappale.

Instant Smooth Crystal Lip Balm sävyssä 02 Crystal Violet (3.5g) ja Joli Rouge Lipstick sävyssä 704 Cupid Red (3.5g). Ensimmäinen on hieman haastava saada levittymään nätisti, mutta kun pikkasen näkee vaivaa, on lopputuloksena kauniin väriset pehmoiset huulet. Jälkimmäinen on loistava peruspunainen ja voidemainen koostumus tuntuu hyvältä huulilla.

Ostin myös Eau des Jardins -paketin (15€), mutta en ole ihan varma pidänkö tuoksusta. Paketissa on tuoksun (100ml) lisäksi vartalovoi (100ml) sekä käsivoide (30ml).

Ensimmäisessä kuvassa vilahtanut Clarins Men Shower Scrub (200ml) jäi kuvaamatta erikseen. Se maksoi huimat 5 euroa. Toivottavasti sen myötä Mies innostuu vartalokuorinnoista. Ei siinä kaikki, ostin myös jotain ylläreitä teitä varten. ;) Jos vaikka myöhemmin tänä vuonna saisin isompaa arvontaa pystyyn..

Mies kävi työmatkalla Amsterdamissa ja pyysin ensimmäistä kertaa häntä tuomaan kentältä jotain pientä kivaa tuliaisena. Hän ei ole tuliaisostojen mestari, joten vihjaisin, että pidän huulipunista ja hän voisi pyytää myyjää valitsemaan jonkun kirkkaan ja kylmän sävyn. Ilmeisesti pyynnön alku oli jäänyt täysin rekisteröimättä, joten hän kävi pyytämässä myyjältä jotain kirkasta ja kylmää vaimokkeelle vietäväksi. :D Pienen monttu auki -hetken jälkeen myyjä kiikutti OPI Euro Centrale Minis Mini Nail Lacquers -setin (4x 3.75ml) ja Mies osti sen. Hyvin tämäkin meni, koska tykkään OPIn lakoista, mutta vähän kävi myyjää sääliksi.. Pus kulta, oot silti ihana. :)

Kävin ihan loppukuusta vielä täydentämässä muutaman puuttuvan oleellisen tuotteen. Louis Widmer Deo Roll-On Antiperspirant (50ml / 13,50€) on vaan niin hyvä, että oli pakko saada uusi heti ensimmäisen loputtua. Sorry Clarinsin rakkausdödö, olet jäänyt kakkoseksi. Menin TBS:in hakemaan kasvovettä ja seerumia. Olisin halunnut vanhaa klassikkoa, Kurkkukasvovettä, mutta ilmeisesti muutama vuosi sitten lanseerattu vanhojen suosikkien paluu olikin vain joku hetkellinen juttu. Myyjän suosituksesta ostin Body Shop Aloe Calming Tonerin (200ml / 13,90€). Olin jo ajatellut ostaa toisen e-vitamiiniseerumin, mutta incin nelossijalla keikkuva skvalaani sai minut kääntämään kelkkani ja uutuus Body Shop Moisture White Shiso Whitening Serum (30ml / 28,90€) lähti mukaan.

Saatteko te puoliskoiltanne tuliaisia reissuilta? Sujuuko se yhtä hyvin kuin meillä? :)