Browsing Category

Mavala

Body Shop, Deodorantit, Dermosil, Kynsilakat, Lumene, Mavala, Seerumit, Vartalovoiteet

Loppuneita ja uusia tilalle

Takaisinpaluun voisi aloittaa loppuneista tuotteista. Nämä ovat kaikkea muuta kuin ajan tasalla, joten älkää hämääntykö jos lähiaikoina tuntuu loppuneita riittävän. :D

Lumenen Vitamin C+ Energisoiva Tehohoito oli erittäin mieluisa tuttavuus. Kuivalle iholle tarkoitettu seerumi oli juuri sopivasti ihanan öljyinen. Tämä kesti käytössäni aika tasan neljä viikkoa. Käytin aamulla yhden pumppauksen kasvoille ja yhden kaulalle, illalla kaksi ja kaksi. Joku muu ehkä selviäisi vähemmällä ja tämä kestäisi pidempään. Tuoksu on pirtsakka ja sopisi paremmin aamuun kuin iltaan. Käytin tämän maalis-huhtikuun taitteessa ja voisin jatkossa käyttää kuuriluontoisesti yhden pullon loppusyksystä ja yhden alkukeväästä. Hyvä tuote! Tilalle päätyi myöskin Lumenen Vitamin C+ -sarjasta Virkistävä & Uudistava Seerumi, joka tosin taidettiin lopettaa sarjan uudistuttua tänä keväänä. Tästä saatte kuulla lisää melko pian, koska reaaliajassa tämä on (onneksi) ihan kohta loppumassa. ;)

Lemppari kynsilakanpoistoaineeni eli Mavalan vaaleanpunainen erittäin hellävarainen versio meni loppumaan. Hehkutusta täällä. Laatikossa pyörii jonkun kökön poistajan jämät, jotka unohdin kuvata ja jotka aion käyttää loppuun ennen uuden ostamista.

Nuxen Tonific -deodorantti loppui myös. Tämä oli toinen käyttämäni pullo kyseistä tököttiä, josta enemmän arvostelua omassa merkinnässä. Tämä kesti käytössä 2kk. Lyhyesti todettuna tämä olisi loistava, jos kainalot eivät jäisi hieman tahmaisen tuntuisiksi. Pidon kanssa ei ollut mitään ongelmaa ja alumiinittomuus todella hyvä asia, mutta ei voi mitään, koska haluan puuterisen kuivat kainalot. Tilalle pääsi miellyttävän raikkaan tuosuinen Lumenen Actic Aqua -antiperspirantti.

Body Shopin Almond Body Butter päätyi ”ihan kiva” -listalle. Tuhtia tököttiä, mutta ei silti päihitä kaveriaan Shea Body Butteria, joka on ehdoton lempparini TBS:n voipurkeista. Mantelin tuoksu oli makea, mutta ei yhtä miellyttävä kuin Shean. Mantelin koostumus on hieman kevyempi, mutta ei vaan jotenkin toimi ihollani niin hyvin. Manteli on melko kiinteää, mutta kuitenkin selvästi voidemaista. Shea taas kiinteää ja ”lohkeavampaa”. Tämä jäi iholla tahmaisemmaksi kuin Shea. En ostaisi uudestaan, koska parempikin on olemassa. Vielä pieni hölmö asia: huomaattehan purkin kannen kuvassa yhden halkaistun mantelin? Lähes jokainen kerta tuotetta käyttäessäni luulin, että olen tahrannut kanteen voidetta. Se vaan niin näyttää voideläntiltä.

Tilalle pähkäilin Dermosilin kolmikosta Primo Body Night Care -voiteen, koska se kiinnosti eniten. Eiköhän siitäkin pääse piakkoin kirjoittelemaan..

Dermosilin INCI.

Burt's Bees, Creative, Dermosil, Käsivoiteet, Kynsinauhavoiteet, Leighton Denny, Mavala, OPI, Orly, Seche, Tweezerman

Kynnet kuntoon pidemmän kaavan kautta

Harvoin lakkausta ehtii tai jaksaa uusia näin perusteellisesti, mutta pyrin tekemään tämän parin viikon välein. :)

Ensin vanhat lakat pois! Tällä hetkellä poistoaineena Mavalan hellävarainen versio, josta on tullut heti kättelyssä lempparini. Kynsissä oli (vaihteeksi) glitteriä, joten lakkaa sai hinkkailla tovin pois.

Sitten Orlyn Cutiqueta kynsinauhoille. Työntelen kynsinauhat pois tikun leveällä päällä sekä rapsuttelen kynsien vierustat ja aluset puhtaiksi kapealla päällä.

Seuraavana vuorossa käsien kuorinta! Tämä ihastuttava mössö on sekoitus Dermosilin Jalkojen kuorintavoidetta ja Dermosilin Primo Kasvojen kuorintavoidetta. Ensimmäinen on todella hyvää tavaraa. Kuorii tehokkaasti ja tuntuu ihanan öljyiseltä iholla, eikä jätä ihoa kuivaksi huuhtomisen jälkeen. Jälkimmäisen haluan saada vain pian loppumaan, koska se haisee pahalle, enkä pidä siitä kasvoilla.

Buffaan ja kiillotan kynsiä tarvittaessa hieman. Käyn lasiviilalla kaikki kynnet kevyesti läpi.

Pikkusormen ilkeä halkeama on viikkojen myötä kasvanut niin pitkälle, että kohta se voi oikeesti revetä. Miten näitä korjataan?

Sudin kynsille, kynsinauhoihin ja kynsien alle reilusti Creativen SolarOilia. Annan sen imeytyä vähän aikaa ennen kuin hieron sormenpäillä kynnet kaikki läpi.

Vielä vuorossa käsivoide, nyt Burt’s Beesin Almond Milk Beeswax Hand Creme. Tämä tuoksuu ihanasti marsipaanille ja on todella täyteläistä.

Jotta öljyt ja voiteet saa imeytyä rauhassa aikansa, hemmottelen itseäni sisäisesti Pappagallon lakritsijäätelöllä. ;) Jos minun pitäisi valita ainoastaan yksi jäätelömaku, jota saisin syödä loppu elämäni, olisi se tämä. Täydellistä!

Jäätelöt on syöty ja rasvat imeytynyt.. Pyyhkäisen kynsien pinnat puhtaiksi alkoholilla. Käytän apteekeista saatavaa tujua Neo-Amiseptia, ei kai tälläiseen hyvää vodkaa tuhlata! Tämä supermielenkiintoinen vaihe jäi kuvaamatta. Pari kerrosta OPIn Nail Envya pohjalle..


..ja tällä kertaa vuorossa ensimmäinen lakkaus OPIn Alice In Wonderland -kokoelman lakoilla, joten päälle kahtena kerroksena Thanks So Muchness! Sävystä tulee todella paljon mieleen Dear Santa, vain ilman glitteriä. Vetäisin tähän väliin myös kerroksen Sechen pikakuivattajaa, jotta uskallan teippailla rajauksia kynsilleni.

Tässä vaiheessa olen jo kokonaan unohtanut miten kivaa oli aikaisemmin poistaa glitteriä kynsistä. Päädyn vetämään suorat rajaukset maalarinteipillä, jota yritän lähmiä ei niin pahasti tarttuvaksi. Ensimmäinen kerros Absolutely Alicea teipin avustuksella ja toisen yritin vedellä vapaalla kädellä..

Tattadaa! Päällä vielä kolme kerrosta Secheä tasoittamaan Alicen karheutta. Aika namut! Mietin, että olisin laittanut rajakohtaan valkoisella koristelulakalla viivan, mutta en uskaltanut. Mä vasta opettelen kynsien koristelemistä. Ensimmäiset teippirajaukset (eli edelliset) pilasin nimenomaan sillä, että epätasaiset viivat sotkivat muuten tarkan rajan..

Tätä tekstiä naputellessa nämä lakat on olleet kynsissä neljä kokonaista päivää (lakkaan kynteni lähestulkoon aina iltaisin), eikä näissä ole yhtään halkeamaa! Muutamien kynsien kärjissä on ihan aavistus kulumaa, mutta sekin näkyy vain todella läheltä kurkistelemalla. Parissa kynnessä on pieni pala punaista lähtenyt kynsinauhan vierestä, joka johtuu varmaan reilulla kädellä huidellusta pikakuivattajasta, jota on lakkausvaiheessa mennyt kynsinauhoille ja myöhemmin revennyt irti. Mikään aikaisempi glitterlakka ei ole kestänyt näin hyvin!

Biotherm, Body Shop, Burt's Bees, Dermosil, Kasvojen puhdistus, Kasvovedet, Klippoteket, Kynsilakat, Mavala, Maybelline, Muotoilutuotteet, Suihkugeelit, Vartalovoiteet

Loppuneita ja uusia tilalle

Näitä on kertynyt vähän pidemmältä ajalta (eli jostain joulukuulta asti), kun en aikaisemmin viitsinyt tehdä merkintää vain parista tuotteesta.

The Body Shopin Oliivi -suihkugeeli loppui, onneksi! Tämä ei ollut mun juttu. Tykkään täyteläisemmistä ja makean tuoksuisista pesutuotteista. Tuoksu oli todella neutraali ja varsinkin näin talvella koostumus tuntui kuivattavalta. Olen kuitenkin ihan hyvässä vauhdissa suihkutuotteiden kuluttamisessa, koska seuraavakin loppuu lähiviikkoina. :) Päätin syksyllä käyttää olemassa olevat suihkugeelit pois ennen kuin saisin ostaa uusia. Yksi uusi on jo ostettu ja yksi saatu. Hinku on kova päästä käyttämään niitä!

The Body Shopin Shea Vartalovoi on ihanaa tavaraa! Tuoksu on herkullisen makea ja koostumus todella täyteläinen ja rasvainen. Body Shopin alesta tarttui mukaan hieman kevyempi korvaaja tälle eli Manteliversio, mutta varmasti ostan vielä uuden purkin Sheaa.

The Body Shopin Tea Tree -öljy oli ihan jees, mutta ei niin ihmeellistä, että välttämättä ostaisin uudestaan. Pullo tuntui epäkäytännölliseltä, koska öljyä piti tipautella sormelle ja siitä levittää iholle. Korvaajaksi hankittu Burt’s Beesin roll-on -kärjellä varustettu öljyputkilo tuntuu ainakin alkuun kätevämmältä.

Maybellinen vihreässä pullossa oleva kynsilakanpoistoaine loppui. Olin pitänyt sitä hyvänä, mutta huh mikä ero! Hankin tilalle Mavalan erittäin hellävaraisen version ja olen ihan rakastunut. Ihan yhtä hitaasti nämä molemmat poistaa mun glitterhirviökynnet, mutta Mavalan koostumus on niin paljon parempi. Mavala tuntuu pehmeän öljyiseltä ja pitää pumpulilapun kosteana tarpeeksi pitkään, jotta sillä saa yhden käden kynnet putsattua. Maybelline haihtui lapusta puolivälissä kättä ja lappua sai kostutella uudestaan. Maybellinella oli myös huono tapa levittää kimalteet ja hohteet pitkälle sormen iholle, kun jotain hileitä sai hinkata hieman rajummin irti. Tämän seurauksena kynnet saattoivat olla lakattomat, mutta sormet kimaltelivat senkin edestä. Mavala ei tee tätä, vaan irtoava tavara pysyy pumpulissa, eikä leviä pitkin sormia. Ihanaa!

Biothermin Aquasource SOS -suihke loppui juuri niin yllättäen kuin pelkäsinkin. Tämä ei nimittäin hölsky samalla tavalla kuin aerosolit (esim. hiuslakat) normaalisti, joten oli todella hankala arvioida tuotteen määrää vain purkin keveyden perusteella. Hain siis äkkiä Stokkalta uuden tilalle. Harmittelin aikaisemmin SOS-postauksessa, että en uskalla suihkia tätä meikin päälle, koska sumu on niin epätasaista. Vika näyttäisi olleen vain tuossa edellisessä purkissa, koska uuden purkin sumu on kuin eri tuotteesta! Todella pehmeää, kevyttä ja hienojakoista. Parempi näin. :) Kuten kuvasta huomaa, niin yritän olla fiksu ja merkitä tuotteiden pohjaan (vedenkestävällä) tussilla käyttöönottopäivän, jotta olisi helpompi seurata tuotteiden kestoa ja säilyvyyttä.

Myös toinen Biothermin tuote loppui sopivasti juuri eilen. Biosource -puhdistusmaito kuivalle iholle on hyvää perustavaraa. Tämä piti sisällään 200ml, mutta olin jo aikaisemmin lutrannut yhden 400ml pullon. Siirryttyäni loppuvuodesta kaksoispuhdistukseen, käytin tämän putsaamisen kakkosvaiheena (ykkösenä Lumenen puhdistusöljy). En kuitenkaan huuhtonut maitoa iholta vedellä, vaan pyyhin sen pois Sensain rakkausrätillä. Toimi loistavasti ainakin näin talvella, kun iho on vielä normaaliakin kuivempi.

Olin kuitenkin tilannut aikaisemmin tälle seuraajaksi Dermosilin Puhdistusvaahto E:n, toivottavasti se ei ole liian kuivattavaa iholleni, kun pakkaset taitavat jatkua vielä tovin.. Jos on, niin täytyy hankkia joku (pienikokoinen) tökötti tähän väliin. En siis osaa sanoa tästä vielä mitään, koska en ole sitä kokeillut. Paitsi hipelöinyt vaahtoa sormissani. Ja siis mitä, minäkö suosisin vaaleanpunaisia pakkauksia ja tuotteita? ;) Pöh!

Mitään ei varsinaisesti loppunut, mutta tämä puteli pääsee kuitenkin mukaan. Ensimmäinen kuivashampooni! Klippoteketin Styling Dust Spray tarttui hyllystä mukaani, koska se oli halpa (noin 5 euroa) ja koska.. No joojoo, onhan se vaaleanpunainen! Muutaman käyttökerran perusteella olen ihastunut. Tuote on vaaleaa ja tummassa tukassa saattaisi jäädä näkyviin, mutta blondilla toimii moitteettomasti. Tuoksuu kivan miedosti ompulta. :) Yksi vika tässä on, nimittäin tää pelottaa mua. Aerosolipullossa on samanlainen kuula sisällä kuin jossain spraymaaleissa! Ja purkkia pitäisi ravistaa kunnolla ennen käyttöä, joka aiheuttaa inhottavaa meteliä. Tosi kiva joskus aamun synkkinä tunteina, kun minä lähden aikaisin töihin ja Mies yrittää nukkua kylpyhuoneen vieressä sijaitsevassa makuuhuoneessa. Eikä tätä voi suihkia muualla kuin kylppärissä ellei tykkää tahmaisesta lattiasta. Tai sitten en vaan osaa ja suihkin ohi pääni. ;)