Browsing Category

Batiste

Batiste, Born to Bio, Ekokosmetiikka, Hiusharjat, Huulivoiteet, Invisibobble, Jamela, Käsivoiteet, Kasvonaamiot, Lavera, Messut, Muotoilutuotteet, Öljyt, Tangle Teezer

Messusaalis

Kuukauden myöhässä, hups. Olin näemmä ajastanut tämän tulemaan 2.11., mutta postaus olikin jäänyt vähän kesken.. Loppuuko teilläkin näin synkkänä vuodenaikana tunnit päivästä kesken, kun kroppa vaatii normaalia enemmän unta? I love me -messuilta mukaan tarttui kohtuullinen määrä tuotteita, mutta muutaman pisteen missaaminen jäi harmittamaan. Onnistuin esim. käymään Zuiin pisteellä ja samalla olemaan täysin sokea sen vieressä nököttäneelle Hurraw’lle. Perus.

Olen käyttänyt alkuperäistä Tangle Teezeria jo useamman vuoden. Ongelmana on se, etten tälläisellä muoviharjalla pysty selvittämään supersähköistä pehkoani kuin märkänä ja eihän se puikula pysy suihkussa kädessä. Nyt saa luvan loppua lattialla sinkoilevan harja-ammuksen käyttö ja siirryn kokonaan tähän suihkuversioon, joka on siis sisältä ontto = sinne saa käden. Sorruin kassalla suloisiin kausivärisiin Invisibobbleihin, tuitui.

Born to biolla oli houkuttelevia kaksi yhden hinnalla -tarjouksia, joten ostin kollegan kanssa öljyt puoliksi. Tämä on ilmeisesti varsin hyvin toimiva argani. On aina ilo ostaa tuote, jonka joku muu on jo todennut toimivaksi. :)

Samalla sain mukaan Laveran uutuuspussukan, josta löytyi aikuisen ihon käsivoide (kyllä kiitos) ja kaksi huulivoidetta. Neutraali sininen puikko saa mennä Miehen käyttöön, mutta tuon pinkin söpöliinin korkkaan kyllä itselleni! Siippa käyttää muuten vieläkin jotain Dermosilin mieshuulirasvaa, jonka ostin sille 3-4 vuotta sitten. Olisikohan aika vaihtaa, mitä ootte mieltä? :D

Batisten pisteellä en sortunut hamstraamaan ihania kuivashampoita, mutta pari uutta purkkia tuli ostettua. Hiuspuuterit on mun juttu ja olisi mukava löytää Redkenin ja Osiksen rinnalle joku toimiva edullinen versio. Takana makaava kuivahoitoaine on ihan uusi juttu! Fiilistelin, kun sitä suihkittiin Liisan hiuksiin. Loistopari latvoille ja pituuksille, kun tyven suihkii mattaiseksi kuivashampoolla.

Böö! Messuilla käveli vastaan monia naisia, joilla oli hassulta näyttävät laput silmien alla. Osalla oli jopa koko maski naamalla. Lopulta kultanaamioiden lähde löytyi Jamelan pisteeltä. En halunnut turmella meikkipohjaani (tai muutenkaan olla julkisesti laputettu), joten pyysin naamion kotiin testattavaksi. Hyaluronihappoa ja kultaa sisältävät geelinaamiot lupaavat kosteuttaa. En ole tässä kuukauden aikana ehinyt näitä testaamaan, koska odottelen jotain maagista rauhallista vapaapäivää, mutta vielä sellaista ei ole näkynyt.. Naamiota saa siis pitää kasvoilla jopa viisi tuntia, joten tahdon ehdottomasti ajan kanssa nähdä kauanko korppunaamaltani menee tämän höräisemiseen. Josko jouluna ehtisi? ;)

Armani, Batiste, Body Shop, Clarins, Dermosil, Garnier, Joik, Käsivoiteet, Kasvojen puhdistus, Kasvokuorinnat, Lavera, Loppuneet, Neutrogena, Öljyt, Seerumit, Soap & Glory, Vartalovoiteet, YSL

Syyskuun loppuneet

Ja täällä taas! Syyskuu oli runsas.

Clarins Santal Face Treatment Oil (30ml) / Pullaöljy oli ensimmäinen varsinainen kasvoöljy, jonka ostin. Loistava tuote! Miksen ole postannut tästä?
YSL Forever Youth Liberator Serum (7ml) / Ihanan marjaisalle tuoksuva, kevyt seerumi. Kosteutti kivasti ja imeytyi kuivaan ihoon todella nopeasti. Hyvä päiväkäyttöön! Onneksi mulla on näitä näytteitä vielä pari jäljellä.. :)

Neutrogena Visibly Clear Pore & Shine Daily Wash (200ml) / Kokeilin tätä muutaman kerran, mutta en itse tykkää kauheasti geeliputsareista, eikä tämä edes ole kuivalle iholle sopiva. Putsari tuoksuu miedon raikkaalle ja vaahtoaa hyvin maltillisesti. Annoin pullon Miehen käyttöön. Yritin äsken kymmenen minuuttia selvittää, tykkääkö hän enemmän vaahto- vai geeliputsareista, mutta emme löytäneet yhteistä kieltä. Lopulta hain erilaiset purkit näytille selventämään ja lopputuloksena geeli on parempi, kunhan se on pumppupullossa (tuubi tarvitsee kaksi kättä) ja ”toi vihreä” tuntui parhaalta, koska ”sillä sai puhtaammaksi kuin muilla”. Eli Mies tykkäsi paljon. :)
Lavera Ginkgo & Jojoba Pearls Purifying Scrub (50ml) / Tämäkin oli siipalla käytössä. En itse edes kokeillut. Oli kuulemma ihan hyvä, ei muita kommentteja.

Giorgio Armani Eyes To Kill Mascara WP (5.7ml) / HG-ripsiväri. Käyttäisin vain tätä, jos olisin rikas. Pysyi käytössä hyvänä noin neljä kuukautta. Käytin putkilosta vielä hieman kuivahtaneet loput ja tästä tuli ensimmäinen ripsiväri, jonka olen saanut tyhjäksi.
Invisibobble / Ensimmäinen napsahti poikki. Noin muuten tykkään näistä ponnareista paljon! Pysyy hyvin paikallaan lyhyessäkin tukassa.
Dr. Lipp Original Nipple Balm for Lips (15ml) / Tästä kulttirasvasta en tykännyt, joten pitkään auki ollut tuubi sai lentää roskiin, vaikka siellä oli vielä paljon tuotetta jäljellä. Jäi huulille aivan liian tahmeaksi ollakseen rasva.

Joik Grapefruit & Mandarin Bodylotion (150ml) / postaus / Loistava kosteuttaja! Täytyy vielä postaukseen lisätä, että valkoisella alulakanalla nukutun viikon jälkeen sänky näytti ihan siltä, että minulla olisi tapana uida itseruskettavassa.. Ostaisin keltaisuudesta huolimatta lisää.
Body Shop Mango Body Whip (60ml) / Nopeasti imeytyvä ja kevyt kosteuttaja. Nämä Body Shopin ohuemmat voiteet on kivoja aamurasvauksessa, kun pystyy pukea heti päälle.
Garnier Body Tonic Firming Hydrating Lotion (400ml) / Minulle aivan liian kevyt. Mies käytti tämän. ”Näitkö jotain eroa siinä keltaisessa purkissa (normaalin ihon) ja vihreässä purkissa (kuivan ihon) olevan voiteen välillä?” ”Keltainen tuoksui paremmalta.” Asia pihvi.

Batiste XXL Volume Dry Shampoo (200ml) / postaus / Loistavaa tavaraa! Uusi korkattu heti perään.
Soap & Glory Hand Food Hydrating Hand Cream (125ml) / Hyvä käsirasva päiväkäyttöön! Kosteutti kivasti, imeytyi hyvin, tuoksui miellyttävältä eikä tahmannut. Tuubiin jäi noin neljännes pilaantunutta voidetta, kun se oli kesällä unohtunut pöydälle mihin paistaa aurinko.

Clarins Men Shower Scrub (200ml) / Mies tykkäsi tästä todella paljon ja harmitteli, kun tuubi loppui. Olin ostanut tämän Bernerin ystävämyynneistä, joten lisääkään ei taida saada. Nyt käytössä oleva vihreätuubinen L’Orealin (ei miesten sarjaa) on njää, kun tämä oli lisäätähäntyytyväistäilmeilyä. Ymmärtäisin tästä, että Clarinsissa riitti kunnolla tehoja.
Dermosil Extra Treatment (200ml) / Apua miten vanha tämä tuubi on! Eikä sitten puhuta päiväyksistä.. Extra on huippuvoide ongelmaiselle kuivalle iholle. En vain tykkää, kun jämäkkä ja paksu koostumus on pakattu tuubiin, jota saa puristaa hulluna. Toimisi paremmin pumppupullossa tai jopa purkissa.

Neutrogena ja Batiste saatu pr-toimistosta. YSL tullut varmaan jostain goodiebagista ja Body Shop kaverilta.

Batiste, HG, Muotoilutuotteet, Redken, Shampoot

Redken vs. Batiste

Tänään on käsittelyssä kaksi hyvin erilaista kuivashampoota. Yksi kummastakin ääripäästä!

Redken Pillow Proof Blow Dry -kuivashampoo on niin kevyttä, ettei siitä jää hiuksiin mitään tuntua. Tällä saa raikkaat, puhtaat (niin näköiset kuin tuntuiset) ja superilmavat hiukset. Niin ilmavat, ettei minun sähköinen leijuva silkkitukka sitä kestä. Vähän jämäkämmässä hiuslaadussa tämä on höyhenen kevyt unelma. Vaikkei tämä hiuslaadulleni sopinut, tiedän monen etsivän juuri tämän tyyppistä keveyttä. Tuoksu on sopivan mieto ja piparminttuinen. Ei jää leijumaan tukkaan. Extrapisteet kauniista pinkistä pullosta!

Batiste XXL Volume -kuivashampoo antaa täysin päinvastaisen fiiliksen. Tästä tulee kunnolla tekstuuria ja mukavan aineistettu sormituntuma. Sitä tukkani kaipaa ja siitä minä tykkään. Hiukset jää puhtaan näköisiksi, mutta eivät tunnu siltä. Tyven saa sormilla pöyhittyä todella kuohkeaksi. Toimii hyvin myös puhtaissa hiuksissa kampauksen pohjana tuomassa rakennetta. Ainoa miinus liian vahvasta makeasta kukkaistuoksusta, vähempikin riittäisi. Huolimatta hajusta (ja rumasta pullosta), tämä pääsi HG-listalle ja ajoi edellisen suosikkini, Klippoteketin, ohi. Ostin jo uuden, kun ensimmäinen loppui.

Mikä on teidän kuivashampoosuosikkinne?

Molemmat tuotteet saatu testiin; Redken kampaajalta ja Batiste pr-toimistosta.

Batiste, Body Shop, Clinique, Kasvojen puhdistus, LivBox, Lumene, Meikkipohjat, Muotoilutuotteet, Silmänympärysvoiteet, Vartalovoiteet

Elokuun LivBox

Taaskaan boksi ei ollut postinjakajalla mukana, harmi. Tällä kertaa tuotteet oli bloggaajien valitsemia. Tosin jos bloggaajat saisi ihan vapaasti valita, olisi laatikosta löytynyt mm. Urban Decayta ja Narsia. ;) Tykkäsin tästä laatikosta ja kaikki tuotteet pääsevät ihan omaan käyttöön!

Clinique All About Eyes (5ml) / Ihmettelin ensin, että miten tulee täysin sama tuote kuin aikaisemmin, mutta tämä onkin normaaliversio. Edellisestä rich-versiosta on arvosteluni täällä. Ehkä tämä geelimäisempi versio on enemmän minun juttuni, toivotaan.

Body Shop Honeymania Body Butter (50ml) / Tykkään TBS:n vartalovoista, mutta en ole ihan varma tuoksusta. Se vaikuttaa hyvältä, mutta myös todella äitelän ällöltä.

Batiste XXL Volume Dry Shampoo (50ml) / HG-tuotteeni! Kiva saada tästä myös matkakoko käyttöön. Jos en tykkäisi Batisten kuivashampoista, olisin vähän nyrpistänyt nenääni sille, että lyhyen ajan sisällä sellainen tulee toistamiseen boksista..

Lumene Arctic Sun Bronzer – 1 Fresh Day / Päivän Hehku (10g) / Iloinen yllätys! En itseasiassa ole koskaan aikaisemmin käyttänyt Lumenen aurinkopuuteria. Koostumus tuntuu kermaisen pehmeältä ja on matta. Merkillä on aina ollut kekseliäät suomenkieliset sävynimet, mutta voisivat tarvita jonkun natiivin tekemään nuo käännökset englanniksi.. :)

Konjac Sponge / Edellinen konjac-sieni vetelee viimeisiään, joten tämä tuli hyvään saumaan. Olen käyttänyt sientä lähinnä kuorinnan korvikkeena, enkä ole ikinä pessyt sillä meikkejä pois, vaikka niin kai voisi tehdä. Edellinen sieneni oli pinkki aikuisen ihon versio, niin on kiva kokeilla tätä ihan tavallista valkoista.

Moni muukin taisi tykätä tästä boksista? :)

Batiste, Bioderma, Clarins, Depend, Ekokosmetiikka, Kasvojen puhdistus, Kasvovedet, Klippoteket, Loppuneet, Muotoilutuotteet, Öljyt, Seerumit, Sensai, Soap & Glory, Stila, Suihkugeelit, Vartalovoiteet, Weleda

Helmikuun loppuneet

Olen vieläkin kuukauden jäljessä, mutta tässä helmikuun loppuneiden yhteenveto. :)

Bioderma Hydrabio Serum Moisturising Concentrate (40ml) / postaus / Tämä on niiin hyvää! Uusi odottelee kaapissa. Testaan vaan väliin paria uutta.. :)
Sensai Prime Solution (näyte 10ml) / postaus / Tämäkin on niiin hyvää! En vieläkään tiedä mitä teen, kun toinenkin näytepullo loppuu. En nimittäin ole sinut tuotteen hinnan kanssa.

Bioderma Sensibio H2O Micelle Solution (250ml) / Ihan loistava misellivesi, josta en näemmä olekaan vielä postannut.. Iltaisin pyyhin tällä meikin rippeet hiusrajasta, korvista ja kaulasta (jotka on hankalampi pestä lavuaarin yllä). Aamuisin korvaa vesipesun. Nyt testissä on Hydrabio-sarjan misellivesi ja puolen litran pönttö tätä alkuperäistä odottelee kaapissa.
Sensai Sponge Chief / Tämä rakkausrätti oli vaihdon tarpeessa jo tovi sitten.. Vaihtotarpeen huomaa hyvin siitä, että rätti alkaa kovettua eikä kastu niin helposti. Tällä on hyvä pyyhkiä naamiot pois tai tehostaa puhdistusta. Miten en ole kirjottanut kunnollista postausta!
Dermosil Man Cleansing Mousse (150ml) / Ties kuinka mones pullo Miehen lempparia.

Weleda Wild Rose Smoothing Facial Oil Capsules (9ml = 30kpl) / En pystynyt käyttämään näitä loppuun, koska haju oli niin voimakas ja epämiellyttävä. Purkki pyöri pitkään kaapissa, kun toivoin, että josko sittenkin. Mutta ei.
Stila Coming Clean Revitalising Gel Cleaner (näyte 10ml) / Tykkäsin tästä. Sarjan yrttinen tuoksu oli puhdistusgeelissä parhaimmillaan. Hellävarainen, mutta tehokas. Jätti raikkaan fiiliksen iholle. Sopii varmasti monelle ihotyypille.
Stila Light Source Spot Correcting & Brightening Serum (näyte 10ml) / Sekaihon tuote, ei riittänyt iholleni. Yrttituoksu oli tässä hieman häiritsevä, mutta olenkin herkkisnokka.

Klippoteket Styling Dust Spray 9 (200ml) / Pitkäaikainen suosikkini. Tässä saa ihanaa jähmeää pitoa! Ihan ässä ranskislettien pohjaksi.
Batiste Dry Shampoo Cherry (50ml + 200ml) / Batiste on uudempi suosikki. Tällä ei tule yhtä jähmeä pito, vaan vähän puhtaampi tunne. Molemmat kuivikset sopii eri tilanteisiin ja olenkin käyttänyt niitä vuorotellen, siksi molemmat loppuivat hyvin samaan aikaan. Tästä tyhjeni myös pieni matkakoko.

Soap & Glory Butter Yourself Body Cream (300ml) / Loistava kosteuttaja + ihana tuoksu = tykkään. Ainoa miinus purkin hieman korkeasta muodosta, jonka takia loppuja voiteita oli hankala koukkia pohjalta.
Depend Dip-In Remover (100ml) / Ensimmäinen dippipurkkini. Hyvä, mutta Sephorassa on parempi sieni.

Born to Bio Tropical Mango Shower Gel (300ml) / LivBoxissa tullut suihkugeeli ei ollut ihan makuuni. Tuoksu on raikas ja mieto mango, mutta koostumus turhan lirua. Ja onhan tuo purkki aika kauhea. :D
Weleda Citrus Creamy Body Wash (näyte 20ml) / postaus / Tästä olen tykännyt ennenkin, joten käytin saamani näytteen erittäin mielelläni.
Sim System 4 Bio Botanical Shampoo (näyte 20ml) / En tykännyt, mutta toisaalta minulla ei ole päänahkaongelmia, joihin tämä oli tarkoitettu. Omiin tarpeisiini tämä haisi pahalta, eikä pessyt tarpeeksi hyvin. Tuli LivBoxista.

Clarins Instant Definition Mascara (7ml) / En missään vaiheessa päässyt ihan kärryille tästä ripsiväristä. Ehkä se johtui hassusta harjasta.
Estelle & Thild Rose Otto Facial Serum (näyte) / Kokeilin tätä paljon kehuttua seerumia parin näytepussin verran. Muuten tuote vaikutti ihanalta, mutta en pitänyt siitä kiristävästä kalvotunteesta, jonka se iholle jätti. Ja hassua kyllä, olin kuvitellut tämän olevan paljon öljyisempää!

Academie, Apteekkikosmetiikka, Batiste, Cailap, Id Hair, Kasvonaamiot, Kasvovoiteet, LivBox, Meikkisiveltimet, Muotoilutuotteet, Vichy

Marraskuun LivBox

Nyt tuli kiva boksi! Kaikki tuotteet herättivät mielenkiintoa. :)

Cailap by Mariela Sarkima The Sponge / Ensin ajattelin, että plääh meikkisieni. Mutta hetkinen, eihän tämä olekaan mikään tavallinen meikkisieni! Toinen puoli on perinteisen kumimainen, mutta toisella puolella on samettipinta puuterin levittämistä varten. Kätevää! Varsinkin, jos meikkaa jossain muualla kuin kotona. Saa nähdä miten tämä kestää pesuja. Hintaa sienellä on 3,90 euroa.

Id Hair Elements Fix It In Place Strong Hairspray (80ml) / Olen tällä hetkellä hyvin hiuslakassa, eli varsinaista tarvetta ei olisi ollut. Matkakokoinen pullo on kuitenkin kätevä vaikkapa laukussa mukana. Sumu tulee pullosta pehmeänä ja tasaisena, mutta voimakkaana. Tuoksuu perinteisen lakkamaiselle. Pitoa en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. Id Hair on merkkinä minulle ihan tuntematon. Täysikokoinen pullo (300ml) maksaa 24 euroa, joka on mielestäni ihan perus hinta kampaamolakalle.

Vichy Idéalia Smoothing and Illuminating Cream (15ml) / Olen itseasiassa jo käyttänyt tätä voidetta ja se oli varsin hyvää. Käytän siis mieluusti uudestaankin! Sain vielä onneksi kuivan ihon version. Postauksen voi lukea täältä. Näytepurkki on posliinia ja muotoiltu kuin täysikokoinen, plussaa siitä. Normaalikokoinen (50ml) purkki maksaa 32,30 euroa. Kai tämän voisi luokitella semiselektiiviseksi apteekkikosmetiikaksi. ;)

Academie Apricot Mask (10ml) / Geelimäinen naamio lupaa heleyttää ihoa. Hauska päästä kokeilemaan kalliimpaa hoitolasarjaa, mutta toivoisin boksista löytyvän myös ihan ”tavallisia” selektiivisiä tuotteita. Annosnapista luvataan riittävän myös kaverille. Mielestäni tämä olisi järkevämpää pakata puolet pienempiin kertanappeihin, koska itselläni ei ole tapana naamioida kavereiden kanssa ja näin osa tuotteesta menee hukkaan. Enkä usko Miehen arvostavan, jos tulen lähmimään loput naamiosta sen naamaan.. Täytyy sitten testatessa katsoa saako rasian pysymään tiiviisti kiinni seuraavaan päivään, jotta voisi hyödyntää molemmat käyttökerrat. Kahdeksan annosnapin paketti maksaa 42 euroa, joka tuntuu kalliilta. Toisaalta jos napit olisi puolet pienempiä, ei vajaan kolmen euron kertahinta tuntuisi pahalta.

Batiste Dry Shampoo Original (50ml) / Minulla on käytössä Batisten kirsikkaversio (niin matkakokona kuin täysikokoisena) ja tykkään siitä paljon! Kuivashampoo jättää hiukset todella puhtaan ja ilmavan tuntuisiksi, eikä siinä ole semmoista muotoiluefektiä kuin Klippoteketin versiossa. Tässä on voimakkaan raikas tuoksu, kun taas kirsikka on ihanan ällöttävän esanssinen. Pikkupullo maksaa 3,90€ ja iso 7,90€. Ei paha!

Tykkäsittekö te boksinne sisällöstä? Oliko jotain vaihtelua tuotteissa?

Batiste, Carmex, Escada, Lee Stafford, MAC, Nars, Soap & Glory

Dublinin kosmetiikkaostokset

Lensimme Dubliniin Köpiksen kautta. Häkellyttävää kyllä, en ostanut mitään kosmetiikkaa Helsinki-Vantaalta, enkä edes Köpiksen kentältä. Olisin kyllä varmasti löytänyt sielä ostettavaa, kun lentomme oli yli kolme tuntia myöhässä, mutta ihana SAS päätti istuttaa meitä koneessa sen sijaan, että olisi päässyt kentälle odottelemaan. Onneksi ehdimme ennen koneeseen menoa käydä Joe & The Juicessa haukkaamassa välipalaksi tuorepuristetut mehut ja leivät. Ihan mahtava paikka, niitä löytyy Köpiksen lisäksi Lontoosta. Vietin toissakesänä Miehen kanssa Lontoossa viikon ja kävimme kahdesti aamupalalla Joe & The Juicessa. Suosittelen kokeilemaan avokadoleipää. :) Saimme lopulta uuden koneen hajonneen tilalle ja pääsimme perille. Tosin niin myöhään, että ensimmäisen illan suunnitelmat oli menetetty. Mutta ostoksiin..

Brown Thomasin tavaratalo (Grafton Street 88-95) on yksinkertaisesti UPEA paikka. Sen kosmetiikkaosasto on jättimäinen taivas, korupuolella uskaltaa tuskin hengittää ja muodin puolella kaikki näyttää ihanalta. Vaikkei olisi aikeissa sieltä mitään ostaa, kannattaa käydä pelkästään ihastelemassa ympäristöä. Ja ei ne kellarikerroksessa olevan miesten osaston myyjätkään kovin huonolta näyttäneet.. Olisin niin halunnut ottaa teille kuvia, mutta koko talo oli sen verran hyvin miehitetty, ettei salakuvaukseen ollut mahiksia.

Minun pääkohde oli Narsin piste. Se ei ole kovin suuri, mutta valikoima vaikutti erittäin hyvältä. Onnistuin kuitenkin pysymään ostoslistani asettamissa rajoissa. Minulla on Narsin poskipunan kulttisävy Orgasm minikokoisena, mutta halusin sen myös ihan normaalissa koossa (4.8g / 29€). Sen lisäksi ostin poskipunasiveltimien aatelia olevan Yachiyo Brush’n (55€), joka on yksinkertaisesti täydellinen. Esittelen sen teille myöhemmin erikseen.

Kävin myös Brown Thomasin MAC ”pisteellä”, joka oli enemmänkin hyvänkokoinen shoppi. Siellä oli lauantai-iltapäivänä 15 tyttöä töissä! Ostin ihka ensimmäisen MAC-tuotteeni eli Mineralize Volcanic Ash -kuorintavoiteen (30€). Olen tietoisesti pysytellyt erossa MACista, koska pelkään hurahtavani siihen vähän liiankin syvälle. Aloitetaan varovasti.

Tähän väliin täytyy todeta, että palvelukulttuuri on hieman eri tasoa noin ylipäätänsä Irlannissa kuin meillä täällä. Minä olin varmaan hyvin epäkohteliaan oloinen turisti, koska häkellyin juttelevista kassatytöistä ja vastailin turhan paljon yksitavuisesti.. Tuntui kuitenkin liialta, kun ihan kaikkea pahoiteltiin vuolaasti ja ihan joka väliin kiiteltiin. Koen olevani normaalia kohteliaampi arjessa ihan täällä koto-Suomessa, mutta moni asia meni Dublinissa yli. Mun mielestä on esimerkiksi ihan normaalia, että edelläni jonossa on joku, eikä kassan tarvitse pyydellä anteeksi, että jouduin odottamaan minuutin, kun edelläni ollutta asiakasta palveltiin ensin.. Eh :)

Bootseja löytyy Dublinista useita. Kävin kahdesti isossa myymälässä, joka sijaitsi ostoskeskuksessa, jonka nimeä en muista.. Ensimmäisenä hakeuduin Soap & Gloryn vartalotuotteiden luokse. Hand Food (125ml / 6,90€), Whipped Clean (250ml / 11,25€) sekä Smoothie Star (500ml / 14€) on kaikki keränneet kehuja mm. Ostolakko-blogin Virveltä. Bootseissa on varmaan aina osta kolme, maksa kaksi -tarjouksia, joten sain käsirasvan ilmaiseksi. Vartalo- tai suihkuvoidetta en ole vielä päässyt korkkaamaan, mutta käsivoide vaikuttaa todella miellyttävältä.

En ollut pakannut mukaan kuivashampoota tai hiuslakkaa, joten tarvitsin molemmista pienet matkakoot. Ostin testiin ällöttävältä kuulostaneen Batisten kirsikkahiuspuuterin (50ml / 1,99€) ja Lee Staffordin hiuslakan (50ml / 2,89€), koska molemmat näytti söpöltä. Ensimmäinen olikin niin hyvää, että kävin toisella kertaa ostamassa sen myös täysikokoisena (200ml / 3,99€). Tuoksu on aika esanssinen kirsikkainen, mutta tämä jättää tukan tuntumaan ja näyttämään niin puhtaalta kuin ”aineettomalta”. Perinteisempi vaihtoehto muotoilutahman jättävälle Klippoteketille. Ostin kokeiluun Batistelta myös ruskealle tukalle tehdyn version (200ml / 5,29€), mutta en ole korkannut sitä vielä. Hiuslakka osottautui perustylsäksi ja haisi kummalliselle. Menee matkakäytössä, mutta en siitä niin välitä.

Soap & Gloryn You Don’t Believe Your Eyes -silmänympärysseerumi (15ml / 15,50€) vaikutti mielenkiintoiselta, joten se pääsee seuraavaksi testiin, kunhan käytän ensin öky-Chanelini loppuun. Tästä löytyy kyllä incin alkupäästä silikoneja, mutta toisena listassa oli kosteuttava glyseriini. Carmexin kirsikkahuulivoidetta (10g / 4,50€) en ostanut Bootsista, vaan se tarttui käteeni Dundrumin ostoskeskuksen Urban Outfittersin kassan edustalla olleesta lisämyyntikorista. Pidän Carmexista todella paljon, mutta olen aikaisemmin nähnyt tätä kirsikkaversiota vain purkissa. Tuubi ja SPF15 sinetöivät ostopäätöksen.

Dundrumin ostoskeskus on hieman kauempana keskustasta. Matkustimme sinne Luas-junalla ja matkaan meni ehkä vartti. On käymisen arvoinen paikka, jos haluaa shoppailla. Dundrum on iso, tyylikäs ja miellyttävä. Ehdimme pyöriä siellä kolmisen tuntia, mutta helposti olisi mennyt enemmänkin aikaa. Pysähdyimme alkuun Starbucksiin kahville hengähtämään ja sain latteni melkeen oikein nimettynä. ;)

Yhtään vaatetta en ostanut, mutta sen sijaan ostin viisi paria kenkiä.. Keltarusettiset on ”ihan oikeat” kengät, muut kolme paria Penneysin (eli Primark) halpiksia. Harvemmin ostan höpöhöpö-kenkiä, mutta jostain syystä kävelen puhki ainakin yhdet ballerinat kesässä. Nuo kolmet maksoi yhteensä 19 euroa, joten voin huoletta hajottaa ne. Viidennet oli tyttömäiset Clarksin nahkaiset nauhakengät, jotka vein samantien töihin työkengiksi.

Ainoaksi lentokenttäostokseksi (!) jäi Escadan tämän kesän kausituoksu Cherry In The Air (100ml / SEK585), jonka ostin kotimatkalla Arlandan kentältä. Olin siitä jo aikaisemmin haaveillut, mutta testattuani tuoksua iholle oli se pakko ostaa. Toimi nimittäin erittäin hyvin!

Summasummarum, Dublin oli todella söpö kaupunki. Kuin minikokoinen Lontoo. Lähden sinne mieluusti (vaikka Miehen kanssa) uudestaan, mutta kesäaikaan. :) Minulle ja ystävälleni osui tosin mukavan aurinkoiset kevätkelit, paitsi lähtöpäivänä satoi räntää vaakatasossa.