Browsing Category

Artdeco

Artdeco, Dermaviduals, Hoidot, Ihonhoito

Elämäni ensimmäinen kasvohoito

28 vuotta siihen meni. Sen lisäksi, etten ollut koskaan käynyt kasvohoidossa, en myöskään ole käynyt hieronnassa tai ollut muutenkaan vieraan ihmisen hipelöitävänä, joten vähän jännitti miltä se tuntuu..

Kasvohoito-01

Ihan vapaaehtoisesti en hoitoon kuitenkaan päätynyt, vaan taskussa poltteli lähes puolen vuoden ajan (köh) lahjakortti Aila Airolle. Viime viikolla muistin pienessä paniikissa lahjakortin umpeutuvan pian, joten varasin ajan tämän viikon maanantaille. Olin käynyt ensin hankkimassa itselleni passin uudella nimellä, joten ajattelin kasvohoidon olevan hyvä palkinto siitä tuskallisesta jonotusrumbasta. (Loppupeleissä poliisilaitoksella kävi hirveä munkki ja supistin kahden tunnin jonotuksen puoleen tuntiin, koska löysin jonkun hylkäämän vuoronumeron. Käytin yli jääneen ajan hemmottelemalla itseäni myös sushilla ja uudella luomivärillä. Suomen talous kiittää.)

Aila Airon hoitola löytyy niin Helsingistä Pohjoisespalta kuin Kauniaisista, jossa olevassa kauneuslinnassa olen itseasiassa käynyt blogitapahtumassa toissasyksynä. Silloin keskityttiin firman edustamiin sarjoihin, joten pientä pohjatuntumaa itsellänikin oli, kun Helsingin hoitolaan menin. Firma maahantuo hoitolasarjoista Phyristä, Dermavidualsia ja Dr. R.A. Ecksteinia sekä meikkisarja Artdecoa. Kosmetologi valitsi minun iholle hoitosarjaksi Dermavidualsin, joka pohjautuu korneoterapiaan eli ihon sarveiskerroksen tervehdyttämiseen.

Kasvohoito-02

Hoitohuone oli raikas ja valoisa. Homma aloitettiin muutaman minuutin selkähieronnalla ja olisin voinut sammua penkkiin samantien. Ei kuitenkaan auttanut kuin kääntyä ympäri ja hautautua peittojen alle hemmoteltavaksi. Hoito aloitettiin poistamalla silmä- ja huulimeikki jollain geeliltä tuntuvalla aineella. Kasvoille levitettiin puhdistusmaito, jonka jälkeen iho käytiin läpi musliiniliinalta tuntuvalla asialla. Iho sai puhdistuksen jälkeen hetken aikaa hengähtää, joten tässä välissä kestovärjättiin (pyynnöstäni) kulmat. Värin vaikuttaessa kosmetologi tutki ihoni kuntoa, joka sai kyllä kehuja! Kuivuus näkyi lähinnä otsalla ja silmien ympärillä. Huokoset olivat pienet, tiiviit ja tyhjät (go Clarisonic). Ihoni on kuitenkin hyvin ohut ja se lehahteli herkästi punaiseksi. Kulmista poistettiin väri ja ne olisi nypitty, jos sille olisi ollut tarve. Kasvot pyyhittiin vielä kasvovedellä läpi.

Silmien ympärille levitettiin sy-geeli ja kasvoille tehotiivisteet. Dermavidualsilla on niitä lukuisia erilaisia ja niitä pystyy suoraan iholle levittämisen lisäksi sekoittamaan myös kasvovoidepohjan joukkoon, jolloin jokaiselle asiakkaalle pääsee räätälöimään juuri sopivan voiteen ja sekoitusta voi vaihdella niin vuodenaikojen kuin ihon tarpeiden mukaisesti. Nyt iholleni valittiin rauhoittava aloe vera ja jonkinlainen liposomitiiviste. Seuraavaksi kasvoille päätyi hoitovoiteen sekä jojobaöljyn sekoitus ja alkoi ihana hierontavaihe. Joku voisi vaikka opettaa siipalle kasvohierontaa. Vaikutus tuntuu ja vieläpä näkyy esimerkiksi huulissa, jotka on tuntuneet paljon täyteläisemmiltä kaiken kireyden kadottua. :D Pitkän hieronnan jälkeen silmien päälle laitettiin raikkaat haudelaput ja kasvoille sekoitettiin levänaamio. Kosmetologi varoitti, että siinä ei ole mitään hajusteita, joten levän ominaishaju puskee melko voimakkaasti läpi. Joo, olihan se aika.. merellinen. Tuli mieleen istuskelut satamassa jossain välimeren reissuilla, eikä kovin positiivisessa mielessä. Naamio tuntui kasvoilla viileältä, paksulta puurolta ja se noin kymmenessä minuutissa se jähmettyi kasvoille. Hienosti se oli pakottanut loputkin voiteet ja öljyt imeytymään ihoon, eikä ihossa ollut merkkiä mistään tahmaisuudesta. Olisin saanut vielä kevyen päivämeikin, mutta pyysin vain sipaisun (mineraali)pohjaa, koska olin menossa suoraan kotiin.

Kasvohoito-04

Kasvohoito-05

Hehkeäksi hemmoteltu meikitön bloggaaja. Kokemus oli erittäin miellyttävä ja voisin hyvin mennä uudestaan! Aila Airon hoitola oli kaunis ja rauhallinen paikka. Sieltä voi hoitolatuotteiden lisäksi ostaa Artdecon meikkejä ja niitä voi toki mennä katselemaan ilman varattua aikaa. (Hoitola on rakennuksen kolmannessa kerroksessa, joten sinne ei välttämättä kävele vahingossa sisään. ;))

Kasvohoito-06

Artdecon juuri myyntiin saapuneessa kesäkokoelmassa oli ihanasti kuvioituja puutereita (kaksi bronzeria, neljä luomiväriä ja yksi poskipuna)! Vasemmalla melko ässän oloinen tuote, jolla saa suihkutettua itselleen huijaus-sukkahousut. Olen kokeillut merkiltä luomivärejä ja niiden perusteella sarjaan kannattaa tutustua.

Maksoin hoidon lahjakortilla, jonka olin voittanut Ilonan pikkujouluista, joissa en olisi ollut ilman blogia, joten kai tämä oli välillisesti saatu blogin kautta. Piste.

Seuraa blogia: bloglovin’ / facebook / instagram.

Artdeco, Bobbi Brown, EOTD, MAC, Maybelline, Rimmel, Sensai, SkinFood

EOTD: Sumuliilaa

Tämä oli ensimmäinen meikki, jonka tein Artdecon paletilla ja päätin heti käyttää kaikkia sävyjä. :)

Vasemman puolen vaaleaa on kulmaluulla ja häivityksen apuna. Viereistä tummaa ulkonurkassa ja luomivaossa. Ruskeaa sisänurkassa ja violettia keskellä sekä alaluomella. Pohjustuksena Rimmelin violetti kynä, joka tuli LivBoxissa.

Tein koko meikin MAC:n 239:llä ja näistä pelkällä siveltimellä tehdyistä meikeistä tulee mun käsissä hyvin sumuisia. Kaikki sävyt häivyttyy melkeen liiankin tehokkaasti toisiinsa, kun aplikaattoria käyttäessä saisin aikaan selkeämpiä värejä. Tein päälle rajauksen Bobbin mustalla geelivärillä ja pakko kyllä todeta, että en tykkää rajata luomivärien päälle. Rajaus on niin paljon kivempi tehdä luomivärittömälle luomelle. Ripsissä Maybellinen Rocket Volum’ vedenkestävänä.

Haluaisin oppia nostamaan varjostuksia hieman ylemmäksi, mutta aina meikkiä tehdessä se näyttää ihan kummalliselta ja päädyn häivyttämään kaiken pois. Pitäisi rohkaistua!

Pohjana on Skinfoodin Good Afternoon Honey Black Tea BB, joka on ihana, mutta selvästi enemmän kesäkäytön tuote iholleni. Pohja jäi kuivaksi, vaikka olla oli Sensain primeri. Peitot on hoidettu MAC:n Pro LW:lla. Poskilla Maybellinen voidepunaa, kulmissa Sensain kynää.

Kirjoitin tekstit valmiiksi samalla kun meikkasin. Näin jälkeenpäin kuulostaa hieman negatiiviselta, anteeksi. :D Mitä teidän lauantaihin kuuluu?

Artdeco, Silmämeikit

Ensikosketus Artdecoon

Artdeco on pysynyt melko etäisenä merkkinä ja tutustuin siihen ensimmäistä kertaa kunnolla vasta viime syksynä. Olimme viettämässä kosmebloggaajien pikkujouluja Aila Airon Kauneuslinnassa. Kyseisen maahantuojan ihonhoitosarjat jäi vähän hepreaksi minulle, kun ahdistuneessa väsymyspöhnässäni keskityin vain hipelöimään meikkejä. Tai itseasiassa luomivärejä.

Artdecon luomivärit myydään magneettinappeina, joille voi hankkia eri kokoisia rasioita. Valitsin rasian syksyn Talbot Runhof for Artdeco -kokoelmasta, koska sen ulkonäkö iski heti silmääni. Tähän rasiaan mahtuu neljä luomiväriä ja aplikaattori. Tai yksi luomiväri ja yksi poskipuna, ihan miten haluaa.

Maanisen paletinrakentajan käsi.. Luomiväreissä oli jonkun verran laatueroja. Löysin paljon kermaisia ja pigmenttisiä sävyjä, mutta myös kuivakampia kavereita.

Halusin koota paletin, jossa kaikki luomivärit toimii helposti toistensa kanssa. Valitsin mukaan myös vaalean korostusvärin, jotta paletilla saisi helposti tehtyä koko meikin. Tämä paletti olikin ainoana luomivärinä mukana tammikuisella Köpiksen reissulla. Hyvin toimi. :)

Vasemmalta 818, 806 ja 835 on Pure Minerals -sarjasta. 665 on ihan tavallinen luomiväri. Napissa on tavaraa 1,1 grammaa, joka on aika normaali koko palettinapille (vertauksena MACin luomiväreissä taitaa olla 1,5 grammaa). Yksi nappi maksaa 7,50€.

818 on vaalea korostussävy, joka toimi reissussa hyvin myös poskipäillä. Melko hohtava, mutta minua ei haittaa. Lempparini 806 on ihana viileä tumma taupe. Tällä saa tehtyä niin hienon smokyn kuin hillitymmät varjostukset. 835 on helppo arkipronssi. Pikameikissä sen sutaisee yksinään koko luomelle. Violetti 665 valikoitui mukaan, jotta paletissa olisi jotain väriä. Kaikissa neljässä on todella pehmeä ja helposti levittyvä koostumus. Hohtavat sävyt sulautuvat hyvin yhteen. Violetti on ehkä aavistuksen hileisempi kuin mineraalisarjan neutraalimmat sävyt, mutta sekin toimii hyvin.

Maahantuoja on halunnut pitää Artdecon hoitoloissa myytävänä sarjana, jotta aina olisi tarjolla asiantuntevaa apua. Olen itse eri mieltä ja näkisin mielellään merkin ständejä tavarataloissa. Asioin tosin lähinnä keskustan Stokkalla, jossa kaikki ständit on suurimman osan ajasta miehitettyinä, joten minulla voi olla hieman kapeakatseinen asenne. Mielestäni merkkiin olisi paljon mukavampi tehdä tuttavuutta ja se olisi jotenkin helpommin lähestyttävä, jos ei tarvitsisi mennä kauneushoitolaan ostaakseen sitä. Mitä te olette mieltä?

Seuraavassa postauksessa ensimmäinen paletilla tehty meikki. :)

Luomivärirasia saatu blogin kautta, luomivärit maksettu itse.