Aasialainen kosmetiikka, Bare Minerals, Bliss, Ekokosmetiikka, Holika Holika, Ihonhoito, Iroisie, Kasvojen puhdistus, Lifestyle, Patyka, Vella

Laiska ja hankala

Välillä saattaa olla hyvinkin pieni syy, jonka takia jokin tuote ei nappaa. Itse olen hyvin tarkka pakkausten toimivuudesta.

Hyvänä esimerkkinä tulee kasvojen puhdistus iltaisin, jonka suhteen olen erittäin mukavuudenhaluinen, enkä siedä mitään vastoinkäymisiä. Öljymäisen meikinpoistotuotteen on pakko olla pumppupullossa, koska käytän silmämeikinpoistoainetta käsin, enkä pumpulilapulla, eli siinä vaiheessa käteni on jo aivan sotkussa. Jos joutuisin ottamaan meikinpoistoon tarkoitetun pakkauksen käteen, joutuisin myös pesemään sen. EI. Tai pesemään ja kuivaamaan kädet silmä- ja kasvomeikin puhdistamisen välissä? EI. Sekä bareMineralsin että Holika Holikan öljyt on mukavan tukevissa pulloissa, joita pystyy pumppaamaan vaikka ranteella. Iso peukku etenkin Holikalle! Blissin balmi tuntuu iholla hyvältä, mutta tuubi nouuuu.

Parasta olisi, jos myös kakkosvaiheen putsari olisi pumppupullossa, mutta tässä kohdassa olen valmis joustamaan vähän. Huuhdottuani öljyt kasvoilta on kädet kuitenkin puhtaat – mutta märät eli liukkaat, mikä taas vaatii pakkaukselta omat juttunsa. Kakkosvaiheen putsarin tulee olla helppo saada pakkauksesta ulos, koska tässä vaiheessa kasvot valuu vettä, sitä on silmissä ja haluan vaan nopeasti homman pakettiin ja naaman pyyhkeeseen. Patykan emulsio on ihanan pehmeä ja täyteläinen, mutta korkki on hyvin jäykkä (nyt olen oppinut jo napsauttamaan sen valmiiksi auki) ja pullo itsessään niin jähmeä, että sitä täytyy kunnolla rutistaa saadakseen täyteläisen emulsion ulos. EI. Lempeässä Iroisien miselligeelissä on kierrekorkki. EI. Vellan vaahto on purkissa eli se pitäisi ottaa spaattelilla, siis mitä tuotesuunnittelijat on oikeen ajatelleet? Niinä iltoina, kun käytän Foreota, voin onneksi laittaa kakkosvaiheen putsarin jo valmiiksi laitteen nokkaan odottamaan, mutta en herkkiksenä pysty käyttämään sitä päivittäin.

Elämää suuremmat ongelmat siis. Missä asioissa te olette laiskoja ja hankalia? :D

Bliss saatu blogin kautta. Postaus sisältää mainoslinkkejä. Affitulot käytetään blogisisältöön.

Seuraa blogia: bloglovin’ / facebook / instagram / snapchat / blogit.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Maria Glow torstai 9. marraskuun 2017 at 07:29

    Toimimattoman purkkiratkaisun kyllä huomaa käytössä. Itse en ole koskaan ymmärtänyt, miksi öljyt, esim vartaloöljy, pakataan suihkepulloon. Oikeesti! Nykyään sitten tulee kierrettyä koko korkki pois ja kaadettua suoraan pullosta, koska vartalon öljyämiseen menisi koko ilta jos öljyä pitäis ruiskia pikkuhiljaa pienestä reiästä. Pumppupullo on kyllä ehkä paras vaihtoehto lähes kaikkeen, mutta eihän se toki ole niin esteettinen vaihtoehto. :D

    • Reply Myy torstai 9. marraskuun 2017 at 21:51

      Joo, tämä! :D Mä levitän vartaloöljysuihkeet kämmenen kautta, mutta tarttee jonkun kymmenen suihkausta per raaja eli on vähän hidasta.

  • Reply Niina torstai 9. marraskuun 2017 at 08:06

    Olipa hyvin kuvattu… :) Olen saman koulukunnan ihmisiä tämän putsaushomman suhteen. Kaik nopeesti pois, ilman kommervenkkejä ja mielellään mahdollisimman vähäisellä sotkulla. Itse joudun pyyhkimään tosin joka kerran altaan ympäryksen, koska en vaan onnistu olemaan räiskimättä vettä sinne.

    Nyt ei ehkä toista yhtä hyvää esimerkkiä tule mieleen laiskasta ja hankalasta, mutta inhoan kaikkea, mikä aiheuttaa sotkua. Kukkien mullan vaihtaminen tapahtuu meillä tosi harvoin tästä syystä. Jos joskus leivon, olen tarkka jauhojen kanssa, niitä ei sais mennä pöydälle. En halua ostaa raakaa parsakaalia, jos en tiedä käyttäväni sitä heti, koska kukinnot alkaa hajota ja paheta ja niitten palasia on sitten joka paikassa jos yrität kenties vähän siistiä kaalia tai vain saada sen kattilaan. (Mieheni tosin ostaa, ja siksi ajaudun aina noihin tilanteisiin parsakaalin kanssa) Ja muuta vastaavaa :D Mutta kasvot on pestävä, joten valitsen kylppärin tason pyyhkimisen joka ikinen kerta ;)

    • Reply Myy torstai 9. marraskuun 2017 at 21:54

      Mullakin roiskuu vedet pitkin allastasoa! On kyllä ärsyttävää. Ja yks pahimmista sotkuista on ottaa pussista lusikalla chia-siemeniä, ne pirulaiset leviää IHAN JOKA PAIKKAAN, jos käsi vähän tärähtää. :D

  • Reply JonnaH. torstai 9. marraskuun 2017 at 13:29

    Pumppupullot on musta jotenkin raivostuttavia, kotona en haluaisiakaan muita pakkauksia, mutta matkalle ne on ihan mahdoton raahata mukana. :D Mä inhoan kierrekorkkeja, muutamassa lempparituotteessani on ja voi argh, oikeasti? :D

    • Reply Myy torstai 9. marraskuun 2017 at 21:55

      Pumput on matkalla hankalia, jos niitä ei saa lukittua. :) Mut onneks on kaikenlaisia minipakkauksia reissuja varten. Ja joo, kierrekorkki on pahin kaikista.

  • Reply SariBP torstai 9. marraskuun 2017 at 16:32

    Heh, hauskasti kirjoitettu postaus ja samoja ajatuksia on itselläkin. Kaikista pahimpia ovat purkit, ääk. Tuote on pakko ottaa spaattelilla, joka on yleensä pikkuruinen ja lentää näpeistä lattialla, ja sitten spaatteli pitää tietysti pestä mennen tullen ja palatessa… joo ei. Kierrekorkilliset pikkutuubit on kans yksiä per–leitä, ei pysy vanhan naisen hyppysissä pikkuruiset korkit ja lattiallahan ne sitten pyörii ja helposti katoavat kokonaan, kun ei niitä näe edes;) Pumppupulloon vaan mahdollisimman moni tuote!

    • Reply Myy torstai 9. marraskuun 2017 at 21:56

      Mä tunnustan, että oon ihonhoidon kanssa ihan superlaiska käyttämään spaatteleita. Meikkien kanssa supertarkka, mutta kylppärissä törkeen laiska. :D

  • Reply Petra / Viilankantolupa torstai 9. marraskuun 2017 at 17:11

    Siis..sä et kuivaa kasvoja ykkös- ja kakkosvaiheen välissä? Ja peset kasvo- ja silmämeikin samalla tuotteella, mutta eri aikaan? Miksi? :D Tästä pliis video instaan, pakko nähdä mikä juju tässä on takana.

    • Reply Myy torstai 9. marraskuun 2017 at 21:50

      Siis kuka kuivaa kasvot ykkös- ja kakkosvaiheen välissä, kun kakkosvaiheen putsari levitetään kosteille kasvoille! :D Käytän silmämeikkiin erillistä silmämeikinpoistoainetta (mutta en perinteisesti pumpulilla vaan sormilla), koska se liuottaa WP-ripsarin nopeammin kuin puhdistusöljy, jota käytän sitten loppuosalle naamaa. :) Ihan normaalia!

    Leave a Reply