Tasan vuosi sitten käveltiin ympäri Tukholman vanhaa kaupunkia. Syötiin hyvä illallinen, juhlittiin äidin 60-vuotispäivää. Oli mukavan huoletonta, koska emme tienneet, että syntymäpäivä jäisi viimeiseksi.
Tuli talvi ja joulu. Söimme mahtavan aterian isommalla lähipiirin porukalla. Sillä, joka oli kasassa kaikkina ihanina jouluina lapsuudessani, mutta perinne ehti välissä unohtua. Toivoin, että saisimme vielä toisen joulun yhdessä samalla porukalla.
Huhtikuussa äidin syöpähoidot lopetettiin tuloksettomina. Kaikesta tuli lopullista. Viimeinen vappu. Viimeinen äitienpäivä. Se oli lämmin ja aurinkoinen. Söimme lohileipiä ja joimme shampanjaa. Viimeinen juhannus. Viimeinen kesä, jolloin koirat lähtivät yksitellen uusiin koteihin.
Kunnes tuli elokuun loppu.
Tänään, äidin 61-vuotispäivänä, laskin kukan arkulle ja sanoin Hietaniemessä viimeiset hyvästit. Pitäisi jotenkin löytää takaisin normaaliin arkeen, mutta en tiedä mitä se on ja miten se tapahtuu.
Seuraa blogia: bloglovin’ / facebook / instagram / snapchat.
22 Comments
<3
<3 ja paljon halauksia. Ei tähän voi muuta sanoa.
Ympäröi ittes rakkaimmilla ja anna itelles armollisesti aikaa♡
Otan osaa menetykseenne! Anna surulle aikaa ja tilaa <3
<3
<3 otan osaa.
Osanotot täältä vanhalta blogikaverilta <3 Tuttu tarina, neljä vuotta sitten huhtikuussa isäni syöpähoidot lopetettiin, ja ylihuomenna hänen poisnukkumisestaan tulee taas yksi vuosi täyteen.
Tiedän, ettei tämä ehkä lohduta, mutta aika parantaa, oikeasti. Eihän se tietenkään tuo kuollutta rakasta takaisin, mutta se tuska laantuu vähitellen. Jossain vaiheessa ne karmeimmat syöpämuistot hälvenevät, ja osaat taas muistaa äitisi sellaisena kuin hän oli omana itsenään <3
Sitä odotellessa, pidä huolta itsestäsi. Jokainen päivä on askel kauemmas tuskasta.
Sagu <3<3<3 Kovasti tsemppiä maanantaille!
Voinko muuten laittaa sulle Facebookissa kaveripyynnön? Meillä on blogityyppejä yhteisissä kavereissa, olen välillä miettinyt mutten ole kehdannut.
No tietty!
Kaikessa surullisuudessaan kaunis kirjoitus. Voimia sinulle! <3
Kiitos <3
Voi ei! Mä laskin kukat meidän äidin arkulle syyskuun kolmas päivä samankaltaisessa tilanteessa. Voimia, myötäelämistä ja osanottoni. Arki tuntuu vaikealta ja samaan aikaan myös huojentavalta. //Hanna Bestselleriltä
Voi Hanna <3 Paljon jaksamista myös sulle! Tämä on kurja syksy.
Itkuksi meni. Osaan samaistua ja elän kanssasi surua, vaikka omakohtaiset kokemukset ovat äkillisemmät. Mutta meitä molempia yhdistää suru, ikävä ja rakkaus edesmenneisiin läheisiin.
Paljon voimia sinulle Myy! <3 Kuten sinulle aikaisemmin sanoin: hautajaisten jälkeen kaikki konkretisoituu ja tavallaan se oikea surutyö käynnistyy. Se vaan pitää käydä läpi kaikkine vaiheineen ja hyväksyä ne omat tunteet. Itke aina kun itkettää, puhu aina kun on asiaa ja muistele kun haluat muistella. Ei ole olemassa määritelmää mikä on oikea tapa, mutta kaikille tunteille tilaa antamalla, pääsee lähemmäs takaisin kohti eheämpää minää. Et koskaan tule olemaan entisesi, mutta tulet olemaan sinä jälleen. Eheämpänä ja viisaampana. Voimia sinulle Myy. <3
Niin käsittämättömän sydäntäsärkevää </3 Koita jaksaa, päivä kerrallaan <3
<3
Osanottoni, Myy. Ikävästä ei pääse, vaikka vuosia kuluu, mutta menetyksen kanssa oppii ajan myötä elämään. Halauksia, olet ajatuksissani.
<3
Surunvalitteluni. Pirjon kanssa juteltiin vuosien aikana monen monet kerrat pihalla tavatessamme. Hän oli aina iloinen, niin myös viimeksi tavatessamme, jolloin kertoi syövän uusiutuneen. Jaksamista ja voimia sinulle ja Jennalle.
Tää on niin koskettava teksti, että oon käynyt nyt useamman kerran lukemassa. En mitään osaa kommentoida vieläkään, muuta kuin että paljon jaksamista, ja jos ei aina jaksa niin sekin on ok. <3
Oot ihana <3