Bonacure, Kasvovoiteet, LivBox, Lumene, Muotoilutuotteet, Neutrogena, Öljyt, Osis+, Shampoot

Lokakuun LivBox

Joo, myöhässä ollaan! Haluan silti väkisin kertoa mielipiteeni. Rakas ystäväni posti nimittäin hävitti boksini. Aikani sitä odottelin ja sitten nyyhkin LivBoxin suuntaan. Aina yhtä ystävälliset tytöt lähettivät uuden laatikon ja se onneksi löysi perille. No, lopulta lokakuun sisältö ei ollut ihan minun juttu, mutta tottakai boksin halusin, kun olin siitä kerta maksanut. Ja tietysti meni vielä viikko, että olin kotona samaan aikaan valon kanssa saadakseni kuvan tähän postaukseen.

Teemana oli Roosa nauha ja kaikki tuotteet olivat pinkkejä. Siitä peukku, vaikkei tuotteet kolahtaneet.

Osis+ Glamination Strong Glossy Holdspray (100ml) / Holdspray! Piti pariin kertaan tavata mitä siinä lukee. Hiuslakka on ihan jees, vaikka juuri sellainen boksista tuli. Kiiltolakka aiheuttaa ensin kauhistuneet muistot vuosituhannen vaihteesta, mutta eiköhän nämä tee nykyään vähän nätimpää jälkeä..

Lumene Pink Ribbon Nail Polish (5ml) / Ainoa tuote, joka aiheutti sellaisen oooh ihana -reaktion! Lakkasin heti ja tällä sai kunnon barbikynnet. On pysynyt kynsillä tosi hyvin ja näitä hiekkalakkoja on niin ihanan helppo korjailla, kun kärjet lähtee kulumaan.

Neutrogena Visibly Clear Pink Grapefruit Oil-free Moisturizer (50ml) / Ei kuivaihoisen juttu. Menee Miehelle.

BC Oil Miracle Rose Oil Hair & Scalp Treatment (5ml) / Mikä Schwarzkopf-kuukausi tämä on? :D Kolme tuotetta samalta firmalta! Testailen tämän päänahkaan, koska latvaöljyjä on ihan riittämiin.

BC Oil Miracle Rose Oil Hair & Scalp Shampoo (30ml) / Tässä sarjassa ruusun tuoksu on ihan siedettävä, vaikken siitä yleensä tykkää. Tosin tuoksu hyökkäsi aika stydisti jo boksia avatessa.

Kävin eilen tatuoitava ja olen tä-tä-täpinöissäni! Kuvan valmiiksi saaminen menee jonnekin tammikuulle (kaksi tai kolme kertaa vielä edessä), mutta niin siistiä, että homma saatiin käyntiin. Raportoin kuvasta ja sen hoidosta Madaran tuotteiden avulla sitten myöhemmin. :)

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Ilona sunnuntai 26. lokakuun 2014 at 13:39

    Hihihiii, tatuointiraporttia asap! Se oli niin kovin hienon näköinen, se vähä mitä näkyi kuvassa! :D Meillä mies tykkäsi noista ruusuhiusasioista kovasti- tuoksu ei ollut nappi mutta ne oli kuulemma muuten kovin toimivia. :D

    • Reply Myy sunnuntai 26. lokakuun 2014 at 16:02

      Siinä rapsassa voi mennä tovi, mutta voin vilautella sitten pikkujouluissa! :D

    Leave a Reply