Mies, Minä, Reissussa

Kööpenhamina

Kävimme tammikuun lopulla muutaman päivän reissulla Köpiksessä. Mies täytti 35 vuotta ja halusin järkätä jotain ylläriä. Varasin lennot ja hotellin jo syyskuussa (!), mutta onnistuin pitämään reissun salaisuutena lähtöviikolle asti ja kohdemaa säilyi yllätyksenä turvatarkastukseen asti! Olen ylpeä. Itse en ole käynyt kuin pariin kertaan Köpiksen kentällä vaihtamassa konetta ja Mies on tainnut pyörähtää siellä joskus vuonna nakki ollessaan Roskildessa.

Illastimme kaveriporukalla synttärien kunniaksi edellisenä viikonloppuna ja Mies sai paketin, jonka joutui raahaamaan kentälle asti. Sieltä löytyi pieni matkaopas ja kruunuja. :) Ei kannata välittää noista päättömistä zombeista taustalla, kun tämä kuvanmuokkauksen ammattilainen yritti saada kasvoja piiloon..

Lähdimme aikaisella aamulennolla, joten meille jäi tunteja luppoaikaa ennen päikkäreitä hotellissa. Kentältä pääsee kätevästi metrolla (M2) keskustaan ja lähdimme sokkoina Kongens Nytorvin asemalta hieman väärään suuntaan etsimään aamiaiskahvilaa. Yhtään mitään ei löytynyt ja yhtään mikään ei ollut auki, paitsi lopulta yksi lukuisista Joe & The Juice’sta. Mikäs siinä, niillä on hyvät mehut ja avokadoleipä, joita on testailtu jo muutama vuosi sitten Lontoossa.

Huonetta odotellessamme päädyimme pyörimään Field’sin kauppakeskukseen, joka sijaitsee M1-metrolinjan varrella aivan Ørestadin aseman vieressä. Kauppakeskus on iso ja ehkä hieman Jumbomainen. :) Kävin siellä Sephorassa, mutta se oli pienehkö ja jotenkin sotkuinen (testerit yms.), vaikka henkilökuntaa riitti. Tuli asiakkaana vähän ahdistava fiilis.

Kiertelimme ympäriinsä, mutta muissa kaupoissa ei juurikaan tullut käytyä. Tätä kenkäkauppaa vartioi söpö nakki!

Hotelliksi olin valinnut (ehkä hieman tylsästi) Radissonin, mutta siellä oli varmasti kylpyamme ja sijainti vaikutti Köpistä tuntematta ihan hyvältä. Saimme huoneen 21. kerroksesta, aika kivat näkymät! Viimeisenä yönä tosin tuuli todella paljon ja se kuului selvästi huoneeseen sisään.. Hotelli sijaitsee Islands Bryggen metroaseman (M1) lähellä, joten se on parin pysäkin päässä keskustasta. Kesällä tuon vartin matkan kävelisi ihan helposti, mutta talven viimassa pitkät sillat ei olleet kovin kutsuvia.

Keskustasta löytyy Illumin tavaratalosta ihana iso Sephora. Siellä sai katsella kaikessa rauhassa, mutta apua sai silti heti pyytämällä. Tykkäsin todella ja sain Miehen raahattua sinne jopa toistamiseen muutaman päivän aikana. ;) Kannattaa myös ehdottomasti vierailla Magazin-tavaratalossa, siellä on upea kosmetiikkaosasto! Se on muutenkin kuin Köpiksen Stokka.

Illumissa oli katutasossa myös pikkuinen kahvila, jossa söimme herkulliset kakkupalat. Minun pistaasikakku vei kielen mennessään, mutta aiheutti hirveän sokerihumalan. Vaihdoin sen palan puolivälissä Miehen kookoskakun rippeisiin, onneksi johonkin uppoaa pohjattomasti sokeria!

Keskustasta löytyi MAC:n oma liike. Mietin sen edessä, että jotain hankittavaa mulla oli.. Ostin paniikissa puhdistusöljyä, jota ei Suomesta saa. Kotona muistin, että ei hitto ne Masterclass-siveltimet! No, ehkä ensi kerralla.. Jos niitä nyt edes saa tuosta liikkeestä. Kaikilla myyjillä oli muuten yhtenäisellä teemalla pinkit kulmat ja työkielenä ilmeisesti englanti. :)

Ruokapuolelta haluan hehkuttaa ihanaa (aamiais)kahvilaa, joka sijaitsee ihan yliopiston päärakennuksen vieressä. Paludan Bogcafe oli selvästi opiskelijoiden suosiossa. Söimme siellä toisena aamuna ihanat toastit hedelmillä. Kahvitkin oli todella onnistuneet.

..joten palasimme sinne takaisin seuraavana aamuna. Brunssilautaselta löytyi kaikenlaisia herkkuja, eikä se paikalliseen hintatasoon nähden ollut kallis.

Ravintoloista kaikkien kolmen illan illallispaikat osuivat nappiin: Tight, Cocks & Cows sekä Mother. Tightissa olisi ollut hauskaa istua iltaa pidempäänkin, mutta olemme väsyneinä melko salamaruokailijoita. Kuvassa Cocks & Cows’n burgerit, muut syömiset hävisivät nälkäiseen suuhun ilman kuvia. Paikan ranskalaiset oli täydellisen rapeita. Tälläinen ranskalaisnarkki kiittää! Burgereita syödessä taustalla pyöri käsipallon MM-välierä, josta Tanska selviytyi finaaliin. Meteli oli sen mukainen!

Hämyisä sotkutukkainen bloggaaja pizzalla. Ravintoloista tunnelmaltaan voittaja oli italialainen pizzapaikka Mother. Paljon puheensorinaa, puulämmitteisestä kiviuunista hehkuva lämpö, pitkiä pöytiä tuntemattomien ihmisten seurassa ja täydellisen yksinkertaisia pizzoja. Alue vaikutti mielenkiintoiselta ja seuraavalla kerralla voisi majoittua sille suunnalle.

Vaikka kaupunki oli tammikuussa hyytävän kylmä (keli asteen pari pakkasella ja jäätävä tuuli), ihastuin kaupunkiin täysin. Ihana paikka, pakko mennä kesällä takaisin! Nytkin tuli käveltyä kymmenisen kilsaa päivässä, mitenhän kesällä käy.. Ehkä sitä malttaa parkkeerata kutsuville terasseille istumaan. Seuraavassa postauksessa esittelen ostokset. :) Oletteko te käyneet Köpiksessä, mitä tykkäsitte?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Salla sunnuntai 23. helmikuun 2014 at 00:43

    Rakastan Köpistä <3 Olen käynyt siellä 10-15 kertaa, koska siellä asuu ihania sukulaisiani. Silti sinne on joka kerta yhtä kiva mennä, ja seuraava Köpis-reissuni onkin jo toukokuussa :)

    • Reply Myy sunnuntai 23. helmikuun 2014 at 01:04

      Mun yksi työkaveri muutti sinne alkuvuodesta, joten siinäkin on hyvä syy matkustaa :) Mutta joku siinä kaupungissa heti iski! Ehdin jo miettiä, että jos pitäisi muuttaa pois Helsingistä, muuttaisin Köpikseen.

  • Reply Juille sunnuntai 23. helmikuun 2014 at 09:23

    En ole käynyt, mutta haluaisin ehdottomasti. :) Meillä on just joku viikonloppunakaan suunnitteilla keväälle, ja Köpis on ehdottomasti yksi vaihtoehto. :)

    • Reply Myy sunnuntai 23. helmikuun 2014 at 22:40

      Suosittelen lämpimästi! :)

  • Reply Jonna H. sunnuntai 23. helmikuun 2014 at 11:37

    En ole käynyt, mutta haluaisin, joten oli tosi kiva lukea sun juttu! :)

    • Reply Myy sunnuntai 23. helmikuun 2014 at 22:40

      Jos vain tulee mahdollisuus lähteä, niin kannattaa :) Kiitos!

    Leave a Reply