Beauty Blender, Meikkisiveltimet, Rococo

Meikkimuna vs. kopiomuna

Ostin kulttimaineisen Beauty Blender -sienen kesäkuussa. Tämä vasemmalla oleva (likainen) 20 euron hintainen palluska sai kilpailijan Beauty Bayn omaan linjaan loppuvuodesta. Oikealla oleva kopioversio maksaa vain 7 euroa ja sitä saa eri väreissä. Tosin on alkuperäisestäkin olemassa valkoinen Pure ja musta Pro, mutta ne taitaa hieman poiketa pinkistä versiosta. Sain kopion joululahjani kylkiäisenä.

Muotoilussa on hieman eroa. Alkuperäisessä on pyöreämpi kärki ja se on hieman hoikempi, kun taas kopio on teräväpiirteisempi pullukka. Molemmilla kärjillä pystyy kuitenkin työskentelemään todella tarkasti.

Suurin ero on koostumuksessa. Alkuperäinen on huomattavasti pehmeämpi ja joustavampi, kuten puristelukuvasta huomaa. Siihen verrattuna kopio tuntuu todella jäykältä ja tiiviiltä.

Molemmat laajenevat kastuessaan suunnilleen yhtä paljon. Tiiviimpi kopio ottaa enemmän aikaa kuivumiseen ja kutistumiseen. Alkuperäinen on joustavamman rakenteen ansiosta helpompi pestä, mutta toisaalta kopio ei ime sisuksiinsa niin paljoa meikkiä. Alkuperäinen vuotaa pestessä hieman pinkkiä väriä, kopio ei.

Minä kallistun alkuperäisen kannalle, koska sen joustavampi koostumus tuntuu paremmalta käytössä. Vaikka sienillä saa kauniin lopputuloksen, levitän varsinaisen pohjan (BB, CC, meikkivoide) yleensä sormin, koska se on nopeinta. Aivan ässä meikkimuna on kuitenkin MAC:n Pro Longwear -peitevoiteen levittämiseen (kiitos vinkistä Dixi!). Pigmenttinen, ohut peitevoide levittyy unelmakevyesti halusi sitä sitten silmien alle, nenänpieliin tai isommalle alueelle peittämään poskien punoitusta. Tykkään myös pyöräytellä sienen pullukkapuolella meikkipuuterin paikoilleen.

Kynsillä oleva lakka on muuten Rococon sävy Sunseeker, kaunis oranssihtava punainen. :) Oletteko testanneet meikkimunia, kumpi nousee suosikiksi?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Petra / Viilankantolupa maanantai 20. tammikuun 2014 at 08:48

    No toi peitevoiteen levittäminen on kyllä ihan uusi ulottuvuus. Kun jo kuiva meikkipuuteri ottaa aika napakasti kiinni sieneen ja sen pesu on ihan äässistä, niin miten ihmeessä Pro LW:n muka saa irti sienestä? Sehän ei meinaa lähteä siveltimestäkään! Kysyy nimim. Ihan sama, en usko kuitenkaan :D

    PS. Koklasin ekaa kertaa sitä Instassa vilauttamaani sivellintä, on se aika hyvä! Ikävä myöntää, mut on se. :)

    • Reply Myy maanantai 20. tammikuun 2014 at 10:45

      Marseille-saippualla lähtee ihan helposti! Kastelen ensin sienen (teki mieli kirjottaa munan), hieron sitten sitä suoraan saippuaan ja puristelen juoksevan veden alla. Tavallisella käsisaippualla ei tosin irronnut mihinkään. :)

      Hitsin sivellin!

  • Reply The Duvessa maanantai 20. tammikuun 2014 at 11:07

    Mulla on joku kopiomuna odottamassa, pitää testata sitä – alkuperäistä mulla ei ole, mutta mulla on nyt käyttössä Real Techniquesin oranssi muna.

    • Reply Myy maanantai 20. tammikuun 2014 at 11:13

      Ai niilläkin on oma munansa :)

  • Reply Jonna H. maanantai 20. tammikuun 2014 at 11:09

    Mulla on nää ”munat” testaamatta, pitäisi varmaan jossain vaiheessa kokeilla, sen verran hyvää palautetta ovat saaneet.

    • Reply Myy maanantai 20. tammikuun 2014 at 11:14

      Mä oon kyllä tykännyt, vaikka en ennen käyttänyt meikkisieniä juuri ollenkaan.

  • Reply Salla maanantai 20. tammikuun 2014 at 14:55

    Mulla on toukokuussa ostettu Kikon muna vielä korkkaamatta, pitäisi kyllä ehdottomasti testata! :)

    • Reply Myy maanantai 20. tammikuun 2014 at 15:05

      Onko se kanssa tommonen laajeneva muna vai perussieni? :)

  • Reply Päivi maanantai 20. tammikuun 2014 at 18:24

    Ostin alkuperäisen munan Lontoosta. Kiva kuulla, että olet tykännyt siitä. :) Itse en osaa vielä yhtään arvella tulenko pitämään siitä vai enkö. Täytyy kokeilla heti huomenna!

    • Reply Myy maanantai 20. tammikuun 2014 at 22:40

      Katoinkin, että se vilahti kuvassa! Kannattaa kokeilla sekä kosteana että kuivana :)

  • Reply Heidi B maanantai 20. tammikuun 2014 at 23:27

    Olen kuolannut Beauty Blenderiä ties kuinka pitkään eikä tämä nyt ainakaan vähentänyt himoja ;)

    • Reply Myy tiistai 21. tammikuun 2014 at 11:01

      Mutkun se on hyvä! :) Vaikkakin aika kallis sieneksi, mutta ei tuo ole puolessa vuodessa mennyt miksikään.

  • Reply Sonia tiistai 21. tammikuun 2014 at 06:05

    Mä yritän olla kirjoittamatta tähän, että mäkin haluan munaa, mutta on kovin vaikeaa olla sanomatta niin. :D Kopiokin kelpaa. :D

    • Reply Myy tiistai 21. tammikuun 2014 at 11:01

      <3

    Leave a Reply