Monthly Archives

joulukuu 2013

Bare Minerals, China Glaze, Kynsilakat, Meikkipohjat, Mitchell and Peach, Suihkugeelit

Beautybay osa neljä

Olen yleensä hyvin kartalla siitä, mistä olen kirjoittanut blogiin ja mikä on työn alla. Nyt aiheet on kaikkea muuta kuin ajan tasalla ja viime kuukaudet on sulaneet päässäni yhdeksi muodottomaksi massaksi, enkä meinaa hahmottaa mitä missä millon. Kurkistetaan nyt siis Beautybayn tilaukseen, jonka tein (hmm pikainen tarkistus meilistä) marraskuun alussa.

Tiedättekö, kun jotkut asiat menee sykleissä? Mulla on nyt menossa meikkipohjakausi. Ensin elokuussa ostin meikkivoiteen, lokakuussa kiinteän semmoisen ja nyt kolmas puuterinen. Ja itseasiassa olen vahingossa ostanut vielä yhden meikkipuuterin pari päivää sitten. Olisitteko muuten arvannut, että tuossa isommassa rasiassa on vähemmän tavaraa ja se on nimenomaan tarkoitettu mukana kannettavaksi meikin korjailua varten? Loogista.

Olen ollut sen verran vakuuttunut bareMineralsin READY-tuotteista, että pitkän hetkellisen harkinnan jälkeen tilasin kokeiluun meikkipohjan. READY SPF20 Foundation on siis kiinteä mineraalipohja, jonka luvataan toimivan hyvin myös kuivalla iholla. Pähkäilin hieman sävyn kanssa, koska en onnistunut löytämään kunnollisia vertailukuvia. Valitsemani R110 on fair with pink undertones. Vaakakupin toisella puolella oli R130, fair with yellow undertones. Vaalein neutraali sävy löytyy vasta seuraavalta sävyasteelta; R170 light with neutral undertones. Ehkä olen näin kalpeana kuitenkin enemmän punapohjainen, ruskettuneena sitten keltapohjaisempi. Sopivasti alessa ollut meikkipohja maksoi 21,60 euroa eli huomattavasti vähemmän mitä Suomessa. Pannussa on tavaraa 14g verran, joka on mielestäni erittäin hyvä määrä.

Laukussa kahdeksan kuukauden ajan matkannut Benefitin säälittävä meikkipuuterijämä alkaa vihdoin olla loppu, joten tarvitsin halusin jonkun kuivaihoiselle järkevän ratkaisun meikin siistimiseen. (Oikeastihan minulla on olemassa noin 12 vuotta vanha Lancômen kivipuuteri, josta ei edes pannun pohja vilku, muttakun..) bareMinerals READY SPF15 Touch Up Veil lupaa kosteuttaa ihoa. Kuulostaa oudolta ja ihmeelliseltä, mutta kokeillaan. Vaikkakin hieman ihmetellen ja kulma kohollaan. Valitsin kahdesta sävystä orginalin, joka on semiväritön. Tarjolla olisi ollut myös tinted, mutta voisin varmaan käyttää sitä tällä hetkellä aurinkopuuterina. Tällä oli tarjouksessa hintaa 19 euroa ja 10g puuteria riittää mulla hyvin pitkäksi aikaa.. Vippa on todella kaunis ja pehmeä. Toivottavasti se kestää käytössä. :) Harmiksi tämän suojamuovi oli todella ohutta materiaalia, jonka takia hyvin hankala saada irti puuterin pinnasta. Jouduin heittämään sen pois ja jättämään vipan alttiiksi puuterille.

Yritin swatchata värimallintaa nämä käsivarrelleni, mutta Foundation oli samaa sävyä käsivarren kanssa ja Veil niin hentoista ja väritöntä, ettei se näkynyt mihinkään.Täytyy todeta, että R110 on todella vaalea. Sävy sulautuu ihooni täydellisesti, mutta toisaalta saa minut sen takia näyttämään hyvin kalpealta. Tarvitsee siis hyvän poskipunan ja meikit muut värit kohdilleen.

Tehtyäni ostopäätökset, eksyin vielä joulukauppaan. Hello, China Glazen minisetit! Mini on sinänsä hieman harhaan johtava käsite, koska yhdessä pullossa on tavaraa 9,6ml. Lähes tuplat verrattuna vaikkapa L’Orealiin tai Mavalaan. Eikä se ihan kauheasti jää CG:n normaalikokoista 14ml:n pulloa pienemmäksi. Yksi setti kustansi (alennuksessa) 17,60 euroa. Siitä päästään lopputulokseen 4,40 euroa per pullo, jolle häviää suurin osa markettilakoista. Tässä kuvassa on Be Bright -setti.

– Mingle With Kringle (a luscious gold polish with a metallic finish) – Ihan mielettömän hyvä kulta!
– Bells Will Be Blinging (a mesmerising teal blue glitter)
– Your Present Required (a clear polish sensationally packed with multi-coloured glitter) – Aivan ihana pari sille mielettömän hyvälle kullalle!
– Be Merry, Be Bright (a striking pink, blue and red glitter polish).

Ja toinen setti on nimeltään Be Merry.

– Be Merry, Be Bright (a striking pink, blue and red glitter polish)
– Put A bow On It (a gorgeous purple polish infused with micro glitter) – Todella kaunis, lähes mattainen miniglitteri!
– Santa Red My List (a sensational metallic crimson)
– Just Be Claws (a deep red polish with a metallic finish).

Tämän kerran Premiere Service tarjosi Mitchell and Peach Shower Wash’n (50ml) ja näytteen Tocca Giulietta -vartalovoiteesta. Suihkugeelin pullo on todella kaunis, mutta tuoksu kummallisen saippuainen. Toivottavasti tuoksu on parempi sitten suihkukäytössä. Jotain ökyä tämä on, koska 250ml pullo maksaa 25 euroa (!).

Clinique, EOTD, Fyrinnae, Guerlain, Lumene, Meikkipohjat, Nars, Rimmel, Silmämeikit, SkinFood, Urban Decay

EOTD: Sammaleista aprikoosia

Tässä pehmoilumeikissä kuukauden takaa on yhdistetty aprikoosinen valopilkku sammaleiseen vihreään.

Aprikoosi on ihana Fyrinnaen Rapunzel Had Extensions. Vihreä (taas vaihteeksi) Guerlain Coup de Foudre -paletista.

Pohjalla UDPP ja musta kajalkynä ripsirajassa. Ripsissä juuri korkattu Rimmelin Scandaleyes, kulmissa Lumenen kynää. Luomivaossa kevyesti UD:n Buck ja kulmaluulla Virgin.

Meikkipohjana Skinfoodin Aloe BB, jonka päälle pyöriteltynä Cliniquen Perfectly Real Radiant Skin -meikkipuuteri. Poskilla häivähdys Narsin orgasmia. Huulet oli taas kerran kuvaushetkellä meikittä, joten leikkelin ne pois.

Mihin muuhun aprikoosia voisi yhdistää?