IsaDora, Kynsilakat

IsaDora Sugar Crush Fall 2013

En ole aikaisemmin innostunut hiekka- tai sokerilakoista, koska yyh karhea pinta. En siedä pienentäkään lohkeamaa kynsissä (tarttuu kaikkialle kiinni), joten oletin, etten siedä tekstuurista lakkaa. IsaDoran Sugar Crushien syksyn sävyt oli kuitenkin niin kauniita, että oli pakko kokeilla.

Katsokaa nyt miten ne kimaltelee! Olin todella positiivisesti yllättynyt näiden kestosta kynsillä. Kaksi kerrosta Emerald Crushia (kahdella kerroksella päällyslakkaa) kesti moitteettomana kaksi päivää. Kolmantena alkoi näkyä pientä kulumista kärjissä ja vasta neljäntenä päivänä tuli ensimmäiset lohkeamat. Ja nämä oli kynsiä kuluttavia työpäiviä!

108 Wine Crush, 112 Emerald Crush ja 114 Chameleon Crush. Kutakin kaksi kerrosta. En ole aikaisemmin oikeen tiennyt miten suhtautua IsaDoran hassuun nysään tynkäsiveltimeen, mutta nämä levittyivät sillä moitteettomasti. Pinta ei ollut häiritsevän karhea, eikä se tuntunut jäävän neulospaitaan kiinni.

Oikea puoli kiillotettuna kerroksella Seche Vitea. Bling!

Suosittelen! 6ml pullo maksoi 8,90 euroa, joka on mielestäni ihan kohtuullinen hinta. Kalliihko, jos vertaa esim. OPIn tai China Glazen isoihin pulloihin. Oletteko te jo kokeilleet IsaDoran sokerilakkoja? Mitä tykkäsitte?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Flicka tiistai 1. lokakuun 2013 at 15:20

    Kaksia sokerilakkoja olen kokeillut, Isadoraa ja Kicksin omaa. Isadora pysyy viikkokaupalla siististi varpaankynsissä ja sormenkynsissäkin ihan hyvin. Kicks alkaa heti kuivuttuaan lohkeilla. Mä niin tykkään Isadoran leveästä siveltimestä, sillä saan minäkin kynnet lakattua nätisti :)

    • Reply Myy tiistai 1. lokakuun 2013 at 15:25

      Kiva kuulla, että nämä pysyy paremmin kuin Kicksin omat! Eipähän tullut turhaan ostettua niitä. Leveys on siveltimessä hyvä juttu, mutta meni hetki aikaa tottua tuohon lyhyyteen. Kun esim. OPIn leveä suti on paljon pidempi :)

  • Reply hepexxx tiistai 1. lokakuun 2013 at 17:54

    mulla on niitä kirkkaita, Ocean Crush ja Coral Crush ja ne kyllä kestää kestää ja kestää :D tykkään!! Nuo syksyn sävyt ei oikein houkuttele, en ole tummien värien ystävä :(

    • Reply Myy tiistai 1. lokakuun 2013 at 20:06

      Mun täytyy varmaan tutustua myös niihin kesäväreihin :D Sen siitä saa, kun innostuu..

  • Reply Salla tiistai 1. lokakuun 2013 at 18:24

    Uiiiii, Wine ja Chameleon <3

    Mä en ole kokeillut IsaDoran hiekkiksiä ollenkaan, mutta OPIa mulla on monta purkkia :) Kylläpä muuten lakan ulkonäkö muuttui paljon päällyslakan avulla! Mäpä laitan heti tänään nyt kynsillä olevan vaaleanpunaisen OPIn päälle päällyslakkaa ja katson miltä näyttää!

    • Reply Myy tiistai 1. lokakuun 2013 at 20:07

      Päällyslakan avulla sen saa oikeen säkenöimään!

  • Reply Maisa tiistai 1. lokakuun 2013 at 18:53

    Voi miten kaunis tuo Wine Crush, varmaan pakko hankkia! :)

    • Reply Myy tiistai 1. lokakuun 2013 at 20:07

      Se on ihana <3

  • Reply Leben tiistai 1. lokakuun 2013 at 22:07

    Kaks ensimmäistä vie sydämeni joka kerta kun vain näen kuvan. :)

    • Reply Myy keskiviikko 2. lokakuun 2013 at 05:36

      <3

  • Reply Anonymous tiistai 1. lokakuun 2013 at 23:55

    Joko näitä syksyn sävyjä on kaupoissa? Muutama viikko sitten näin ruotsalaisissa blogeissa ja oon siitä asti kytännyt millonka nää tulee meille asti myyntiin…
    -Krisuli

    • Reply Myy keskiviikko 2. lokakuun 2013 at 05:36

      Kyllä! Viime viikolla ilmestyi täälläkin kauppoihin :)

  • Reply Kissis keskiviikko 2. lokakuun 2013 at 10:12

    Tänään testasin ekaa kertaa vaal.sinistä IsaDoran Sugarcrushia ja aika kiva. :) Odotan vaan kauhulla, kun nää pitäis poistaa…ääääk.

    Noista tummista sävyistä en oo niin innoissani. Tän lisäks ostin vaaleanpunaisen :)

    • Reply Myy keskiviikko 2. lokakuun 2013 at 17:44

      Mulla on tänään poistaminen edessä, kun en eilen sittenkään ehtinyt tehdä kynsille mitään.. Vähän ahdistaa miten kivasti irtoaa.

    Leave a Reply