Minä, Muotoilutuotteet, Redken

SÄVY

Minulla on (oli) loistava vakikampaaja Helsingin keskustassa. Ihan huipputyyppi, jonka luona myös muutama työkaverini kävi. Mutta myös ne arjen tuet ja turvat lisääntyy, joten hän jäi äitiyslomalle. Löysin varsin mainion adoptiokampaaja ykkösen. Ohops, hänkin on raskaana. Kampaajan vaihtaminen on hyvin stressaavaa (varsinkin kun vuosikausia etsi sitä täydellistä), joten pitkin hampain ja pienin ennakkoluuloin siirryin adoptiokampaaja kakkosen penkkiin. Mutta mikä helmi sieltä löytyikään! Vakikampaajani veroinen huipputyttö.

Ensimmäisellä kerralla adoptiokakkosen penkissä sain ihanasti minulle sopivan polkkapotan. Olin vakuuttunut. (Nämä instagram-kuvat on tosi hienoja, kun yritän peitellä mun naamaa puhelimella..)

Toisella kerralla pidettiin suunnilleen sama toimiva polkkapotta, mutta mentiin hieman kuparisempaan sävyyn. Olin myyty. Tämän kuvan näittekin jo eilisessä postauksessa. Päätettiin lopuksi, että tehdään seuraavalla kerralla minusta punapää.

Olin tässä välissä saanut eipäs-juupas-pähkäilyni päätökseen, eli yritän hieman kasvattaa hiuksia. Vaikka lyhyt on toiminut loistavasti, on tällä hetkellä pidemmän tukan kateus liian vahva. Joten eilen mentiin punaiseen, mutta mallia lähinnä pehmennettiin, jotta se saa kasvaa kauniisti. Punainen on niin ihanan sävyinen syyspunainen. Pituuden suhteen tavoitteena semmoinen pitkälyhyt eli tuohon leukalinjan ja hartioiden välimaastoon jäävä mitta.

Toisen ja kolmannen käynnin välissä kävi hieman hassusti. Adoptiokakkoselle osui loistava sauma ja hän perusti ystävänsä kanssa kampaamon. Espooseen. Minä, autoton helsinkiläinen, seurasin perässä. Irti ei voi päästää, kun sen huipputyypin löytää. :) No, nyt kun adoptiokakkosella on oma kampaamo, pyysin lupaa esitellä sen teillekin. Olen tottunut kuvaamaan vain purkkeja pöydällä, joten ottakaa se huomioon näitä (sisustus)kuvia katsellessanne.. Klikkailkaa kuvia isommiksi!

Adoptiokakkonen aka ihana Heidi. Kai sitä voisi jo vakkariksi kutsua? :)

SÄVYn tilat oli niin paljon hienommat kuin olin edes uskaltanut kuvitella. Keskustan kampaamoissa voi vaan haaveilla vastaavasta avarasta tilasta. Huomaa myös missä tuolissa on juuri lopetettu mun pään viimeistely. ;)

Niin hieno vastaanottotiski! Se oli muistaakseni hankittu second handina toisesta kampaamosta. :)

Kaikki yksityiskohdat oli loppuun asti mietittyjä. Tytöillä on hyvä maku!

Isoista ikkunoista tulee ihanasti valoa ja vehreä luonto vilkkuu.

Pesupaikka on miellyttävällä tavalla erotettu muusta tilasta, jolloin siellä saa ihan oman rauhan.

Lapsinurkka! Minulla on kotona tuo sama supersöpö pöllötyyny.

Kampaajalta toiselle hyppimisen mukana on pysynyt yksi tärkeä asia: Redken. Chromatics-värit, hoitotuotteet, muotoilutuotteet.. Kaikki toimii.

Jos te olette sitä lempparikampaajaa vailla ja asutte inhimillisen matkan päässä Espoosta, niin SÄVY löytyy osoitteesta Viherlaaksontie 5B. Luuriin vastataan numerosta 050 3375488. Voin lämpimästi suositella Heidiä! :)

Bloggaaja hommissa. Julkisella paikalla kuvaaminen tuntuu hyvin vieraalta, kun olen tottunut räpsimään kotona.

Onko teillä ollut vaikeuksia löytää hyvää kampaajaa?

Tämä ei ole blogiyhteistyö, vaan minä tyytyväisenä kuluttajana. Pus!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Ruu torstai 5. syyskuun 2013 at 17:47

    Onpas muuten hervottoman kokoinen liiketila, tai ainakin kuvissa näyttää todella isolta :) Itse en käy koskaan kampaajalla, edellisestä käynnistä on kymmenisen vuotta, latvat leikkaan itse ja tyven värjäilen kanssa kotona :)

    • Reply Myy torstai 5. syyskuun 2013 at 18:17

      Se oli valtava! Tottunut siihen, ettei kampaamoissa ole kauheasti tilaa :)

  • Reply Marisa torstai 5. syyskuun 2013 at 20:47

    Hei apua! Nyt kun kerroit osoitteen, tiedänkin noista kuvista tasan, missä tuo sijaitsee! Ennen kyseisessä liiketilassa oli K-kauppa, viimeiset pari vuotta siellä oli itsepalvelukirppis. Nyt näköjään kampaaja! :) Ja todella tilava onkin.

    Olen nimittäin itse asunut koko lapsuuteni juurikin tuolla Viherlaaksossa… Nykyäänkin asun vajaan 2 km päässä. ;)

    ”Harmi”, että itse taas käyn kaukana kampaajalla, eräällä ystävälläni. Jos tulee joskus tarvetta, pidän tämän mielessäni (ja ajelenkin siitä usein ohi). Kiitos paljon postauksestasi, ja ihanat hiukset!! :)

    • Reply Myy torstai 5. syyskuun 2013 at 22:07

      Hihi, hauska sattuma! :) Minä olin ihan hukassa siellä seikkaillessani, mutta nyt osaan varmasti seuraavalla kerralla perille..

  • Reply Anonymous keskiviikko 11. syyskuun 2013 at 22:17

    Kuvia katsellessa näyttikin jo vähän tutulta… asun nimittäin tyyliin minuutin kävelymatkan päässä tuosta kampaamosta. Täytyykin kokeilla joskus tätä paikkaa, kun mullakin on tällä hetkellä kampaajaongelma. Tosin niin on myös hiusongelmakin, sillä en yhtään tiedä edes millaisen tukan päähäni haluaisin. xxD

    • Reply Myy torstai 12. syyskuun 2013 at 10:02

      Välillä on todella kiva mennä kampaajalle ilman mitään ideoita ja antaa vaan vapaat kädet :)

  • Reply Anonymous torstai 23. tammikuun 2014 at 14:31

    Itse käynyt Jennin taitavissa käsissä pari kertaa,ekalla kerralla oli juuri tuo mitäs nyt ongelma ja Jenni ammattitaitoisesti ehdotti leikkauksen ja tyytyväinen asiakas poistui penkiltä.Tästä tuli mun paikka!

    • Reply Myy torstai 23. tammikuun 2014 at 15:25

      Kiva kuulla! Heidi ja Jenni on ihan huippukaksikko :)

    Leave a Reply