Aasialainen kosmetiikka, HG, Kasvojen puhdistus, Sensai

HG: Sensai Silky Purifying Cleansing Oil

Käytin pitkään HG-listalleni päätynyttä Shu Uemuran puhdistusöljyä ja Sensai jäi kokeilematta kalliin hintansa vuoksi. Onneksi viime elo-syyskuussa viimeinen SU:n öljy loppui yllättäen ja jouduin pakosta ostamaan Sensain, kun ei ollut aikaa odotella paria viikkoa postituksen kanssa. Nyt voin hyvillä mielin vannoa Sensain nimeen. SU:n öljyä myydään myös 150 ml pullossa, joka kestää minulla käytössä kahdesta kolmeen kuukautta ja sillä on hintaa noin 30 dollaria. Sensain saman kokoinen öljypullo maksaa 50 euroa (tax freessa alle 40 euroa) ja kestää minulla puoli vuotta. Sensai voittaa myös sekä tuoksussa että koostumuksessa ja siinä on jotain ihanaa ylellisyyttä.

Pullo on kaunis ja yksinkertainen. Ainoa miinus on siinä, että se voisi mielestäni olla hyvin lasinen niin kuin Silk Emulsion -pullot. Pullosta näkyy juuri sopivasti läpi, joten on helppo seurata tuotteen kulumista. Käytän puhdistusöljyä meikillisinä päivinä eli noin 5-6 päivänä viikossa ja pullo kesti minulla pari viikkoa vajaat puoli vuotta.

Pumpun nokka on sopivan pitkä ja öljy päätyy sinne minne sen kuuluukin päätyä eli kädelle. Ohje suosittelee annostelemaan 2-3 pumppausta, mutta minulla arkimeikkiin riittää hyvin yksi painallus ja hieman vahvemmalle meikille kaksi. Mekanismi toimii hyvin ja tarvittessa saa pumpattua myös puolikkaita painalluksia.

Koostumus on sopivan paksuhko, joten öljy ei karkaa sormien väleistä. Öljy tuoksuu miellyttävälle ja miedolle. Jos tuoksua pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi turvallinen. Sellainen niveamainen hyvin tutun ja helpon tuntuinen, mutta ei tämä kuitenkaan nivealta tuoksu. Tämän tuoksuista tuotetta hieroo mielellään kasvoilleen. Huuhtominen on helppoa ja öljy lähtee iholta vaivattomasti. Sensai ei tarvitse kosteilla käsillä emulgoimista niin kuin SU, vaan sen voi suoraan hieromisen jälkeen huuhtoa pois.

Kuten muutkin Sensain ihonhoitotuotteet; made in Japan. Tässä vielä inci.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Eiko torstai 5. huhtikuun 2012 at 07:31

    Kokeilin Sensain puhdistysöljyä ja vaikka siinä onkin perusteet kunnossa en oikein lämmennyt sille.

    Pidän enemmän Lumenen puhdistusöljystä (joka on lopetettu tuote, mutta tuli yllättäen myyntiin Sokoksen 3+1 päivillä alennettuun hintaan). Koska Lumene ei ole normaalissa myynnissä enää ”jouduin” hamstraamaaan pulloja useamman, nyt käyttöä odottaa 7 pulloa.

    Lumenen öljy, jossa tavaraa on 200 ml ei tietenkään ole yhtä ylellinen ja käytännöllinen kuin Sensain vastaava olenkin tehnyt niin että käyttänyt Seisain tyhjää pumppupulloa ja täyttänyt sen Lumenen öljyllä.

    Ennen alennusmyynti bongausta otin käyttöön Clinique take the day off balmin joka on purkkimuodossa oleva ”voide” joka sulaa ihoon käsien lämmön vaikutuksesta. Kyseinen purkki on varsin riittoisa ja ihan mukava käyttääkin, mutta hintä on sen verran kallis n. 35 €/125 ml että käytän mielummin tarjous Lumenen 6,90 €/200 ml.

  • Reply Myy torstai 5. huhtikuun 2012 at 10:07

    Minä aloitin puhdistusöljykokeiluni juuri tuolla Lumenella. :) Se oli minulle ihan hyvää, mutta ei täydellistä. Pullosta en tykännyt, lyhyt nokka tuntui sotkuiselta. Sensain pulloon siirrettynä se olisikin voinut toimia paremmin.

    Cliniquen Take the Day Off Balmia pitäisi vielä kokeilla, siitä olen lukenut niin paljon kehuja!

    Ja hamstraus kunniaan. <3 Se on kiva tunne, kun on jemmoissa tavaraa ja tietää ettei suosikkituote heti tule loppumaan.

  • Reply Sonia perjantai 6. huhtikuun 2012 at 22:06

    Tykkään tosta kanssa, mut vielä enemmän tykkään Sensain voidemaisesta ykkösvaihees putsarista. Se ei valu mihinkään vaan sitä voi hieroa antaumuksella kasvoihin irroittaen meikkiä, ilman annosteluongelmia. <3 Kukin tykkää mistä tykkää, öljyt on mulle vähän hankalia.

  • Reply Myy perjantai 6. huhtikuun 2012 at 22:27

    Olikos se tuubitavaraa? Mulla on fiksaatio noihin pumppupulloihin, on vaan niin kätevää saada tuote otettua yhdellä kädellä. :D Tosin ykkösvaiheen putsarin kanssa voisin joustaa pumputtomuuden suhteen, koska siinä vaiheessa kädet on kuitenkin vielä kuivat. Kakkosputsarin on pakko olla pumppupullossa.

  • Reply marjo Kiilavuo tiistai 11. marraskuun 2014 at 21:33

    Hitsi mä oon bongannut tämän alesta hinraan 31e… Ja mä mietin ostaisiko. Sano että kantsii? (onko edullinen?)

    • Reply Myy tiistai 11. marraskuun 2014 at 22:03

      Mä ostaisin kyllä! Normihinta on noin 50 euroa :) Ne uudisti sarjaa vähän nyt (lähinnä pakkausta, mutta kai ne hitusen koski sisältöönkin), jonka takia vanhoja versioita voi löytyä alepöydiltä.

    Leave a Reply