Loppuneet

Kesäkuu 2011

Alkuperäinen ajatus oli kesäkuussa pitää ostokset ihan minimissä, koska nyt heinäkuussa tulisi reissu Lontooseen ja sieltä ei ihan ilman kosmetiikkaa pysty kotiutumaan. :) Homma lähti siis ihan lapasesta..

Helteet tuli ja pakko itsensä on suojata. Halusin tahmaamattoman suihkeen, joten Nivea Sun Invisible Protection Transparent Spray SPF 20 ja Vivisanten aurinkokapseleita (auttoivat viime kesänä ruskettumaan, enkä palanut edes etelänreissulla). Noin 30 euroa yhteensä.

Aurinko aiheutti myös sen, että BB Cream alkoi tuntua hieman vaalealta. Lumenen Ihon Sävyn Heleyttäjä sävyssä 3 Sunny Fresh (ei hohda) sekoitettavaksi BB Creamin kanssa. Samalla mukaan tarttui loppuneen kasvoveden tilalle taas Herbinan Marja Spata. Noin 15 euroa yhteensä.

Tykkään vaahtoputsareista, mutta talvella ne on liian kuivattavia. Ilmojen lämmetessä olen lainaillut Miehen vaahtoputsaria, mutta se on niin vahvan tuoksuista, että ostin oman. Madaran Deep Purifying Foam ja Olayn puhdistusliinoja. Olen epätoivoisesti yrittänyt etsiä korvaajaa niille ihanille Nivean silmämeikinpoistolapuille ja myyjä suositteli näitä liinoja, mutta ei. Noin 20 euroa yhteensä.

Paula’s Choicesta innostuneena tilasin Exfoliating 1% Beta Hydroxy Acid Lotionin. Arvoin pitkään BHA- ja AHA-kuorintojen välillä, mutta päädyin BHA Lotioniin, koska ainoa saatava AHA-kuorinta on geeli, enkä usko pitäväni koostumuksesta niin paljoa. 1% vahvuuteen päädyin herkähkön ihoni takia, uskoisin 2% olevan liian tujua. Mukaan tarttui myös Paulan Don’t Go to the Cosmetics Counter Without Me -kirjan kahdeksas painos, mutta ei kai sitä lasketa kosmetiikaksi. ;) BHA Lotion maksoi 21,50 euroa ja kirja 20 euroa.

Olen pidempään halunnut kokeilla EOSin huulirasvoja, mutta käsittääkseni nämä maksaa Kicksissä lähes 10 euroa kappale. Hello eBay! Neljän erilaisen paketti maksoi 20 euroa, joten ei paha kappalehinta. Keltainen Lemon Drop (SPF15), punainen Summer Fruit, minttuinen Sweet Mint ja vihreä Honeysuckle Honeydew.

Feel Uniquessa oli L’Orealin hiustuotteet -25%. Olen pidempään himoinnut Redkenin Wool Shakea, koska arvostelujen perusteella se tekisi samanoloista jälkeä kuin Osiksen puuteri. Hintaa jäi alen jälkeen 12,5 euroa. Tilasin myös Pureologyn Essential Repairin hiuksiin jätettävän hoitoaineen. Olen merkin tuotteita testannut vaan parin näytteen verran, joten mielenkiinnolla odotan millainen tämä on. Hintaa jäi alen jälkeen 16 euroa.

Ja ihan kuun viimeisinä päivinä menin Kicksiin ostamaan kynsilakanpoistoainetta. Vihdoin sitä oikeaa Dependin punaista, joka on tarkoitettu rakennekynsille (kiitos sinä ihana lukija)! Eikö tekokyntiset saisi vaihtaa lakkoja usein, kun tätä ei saa isossa pullossa? Jälkikäteen huomasin kuitin mukaan maksaneeni tästä 3,30 euroa ja en usko sen olevan oikea hinta. No, siellähän oli alet ja en voinut olla vilkuilematta alepöytiin.. Dermaglown aivan järkyttävän hintainen Lip Gloss Plumper oli -50% ja hintaa jäi 25 euroa. Muistan Sannin kehuneen tätä eikä syyttä! Ensitestauksella kiilto pysyi moitteettomana huulilla muutaman tunnin päikkärit. Mukaan tarttui myös -70% alennuksessa olevat Weledan Smoothing Facial Oil Capsulesit, joille jäi hintaa reilu 8 euroa. Menevät vanhaksi heinäkuussa, mutta en usko yksittäisten kapselien härskiintyvän kovin vauhdilla. Toivottavasti Weleda olisi enemmän mieleeni kuin Dr. Hauschka. :)

Kuten sanoin, hanskasta lähti. Loppuneiden saldo on heikko.
– Clinique Mild Clarifying Lotion
– Dermosil Sensitive Shower Foam
– Skin Food Lettuce & Cucumber Water Drop Essence
– Poshe Treatment Basecoat

Previous Post Next Post

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply MaijuS perjantai 8. heinäkuun 2011 at 11:38

    Mulla on Paulas Choicen näytesetit nyt testauksessa kun niistä oon niin paljon kehuja lukenut :)

    maijus.blogspot.com

  • Reply Elina tiistai 12. heinäkuun 2011 at 20:39

    EOS huulirasva on kyllä paras kokeilemani. Minulla tuo punainen.

  • Reply MayKay maanantai 18. heinäkuun 2011 at 11:52

    Hui! – tuolla kosmetiikan määrällä tuhoat vielä hipiäsi. Iho on elin, ja sitä pitää kohdella varovaisesti. Ainoa, joka listallasi on minusta ok – jos olet 30 + – on Weledan öljy. Jos olet alle 30 v, on sekin turhan aktivoiva. (F.Y.I.: kapselit säilyvät hyvin piiiitkään päiväyksen jälkeen, kokemuksesta tiedän)

  • Reply Myy lauantai 13. elokuun 2011 at 19:18

    MaijuS: Ei ole minullakaan mitään pahaa sanottavaa!

    Elina: EOS on osoittautunut loistavaksi. :)

    MayKay: Hyvä tietää, että kapselit säilyvät vielä päiväyksen jälkeen. :) Säästän ne mieluiten alkutalveen, kun pakkaset alkaa ärsyttää ihoa kunnolla.

  • Reply Anonymous lauantai 30. kesäkuun 2012 at 17:04

    VINK VINK! http://www.huuto.net/kohteet/eos-huulivoide-100-natural/226979196

  • Leave a Reply