Monthly Archives

heinäkuu 2010

Depend, OPI

Siniset kynnet

Olin Kicksissä hakemassa kynsilakanpoistoainetta ja sorruin ensimmäistä kertaa Dependin kynsilakkaan. Olin aikoja sitten päättänyt, että en osta näitä, koska en halua enempää väärän mallisia lakkapulloja kokoelmiini.. Mutta ei tälle sähkönsiniselle voinut sanoa ei! Sävy on numero 041 (tylsää). Lakka levittyi todella nahkeasti ja oli melkoisen paksua, joten en saanut siitä edes kahdella kerroksella täysin siistiä. Jostain syystä unohdin kuvata tämän kynnellä, kun päässä alkoi jyskyttää..

..Alice! Ah! Pohjalla pari kerrosta OPI Nail Envya, kaksi kerrosta Dependia, kaksi kerrosta OPI Absolutely Alicea ja päällä tasoittamassa viimeisiä siirappisia pisaroita Poshen pikakuivattajasta. Alice peitti näppärästi kaikki epätasaisuudet. Tämä kuva otettu luonnonvalossa.

Ja tämä auringossa. Alice on niiiin kaunis!

Burt's Bees, Kasvovoiteet, Nuxe, Silmänympärysvoiteet

Silmänympärysvoidetta

Vihdoin ja viimein loppui Nuxen silmänympärysvoide, jonka pumppupullosta kirjoittelin aikaisemmin. Luulin tämän loppuvan jo kuukausia sitten, joten seuraaja on maannut kaapissa tovin odottamassa. Tämä on korkattu LOKAKUUSSA ja spruittaisi viimeiset tipat heinäkuun alussa. Käytin kyllä koko talven öisin silmänympäryksille Burt’s Beesin All Better Balmia, jolloin Nuxe oli pääosin aamukäytössä, mutta silti. Ja ottaen vielä huomioon hyvin tuhlailevan pumpun!

Tuotteena Nuxe oli hyvä perusvoide: kosteutti ja piti ihon kunnossa, mutta ei mullistanut maailmaa. Mieleni haluaa silti kokeilemaan muutakin.

Olin tosiaan keväällä tilannut seuraajaksi Burt’s Beesin Royal Jelly Eye Cremen.

Purkki on hullun mallinen! Toivottavasti vain ulkopinta on kaareva ja purkki olisi sisältä suorareunainen, ettei rasvaa tarvitse väkisin kaivella spaattelilla purkin reunoilta.

Burt’s Beesin incit on niin ihanan lyhyitä. Öljyä ja glyseriiniä. <3 Mutta mitä kaolin tekee silmänympärysvoiteessa? Apua.

Koostumus voi kuitenkin olla näin kesäisin jopa minun iholleni aavistuksen liian tuhti aamukäyttöön.

Kaipaisin siis vinkkejä hyvästä kevyehköstä, mutta tehokkaasti kosteuttavasta silmänympärysvoiteesta. Hintaluokka mielellään alle 30 euroa, mutta lähdemme viikon päästä reissuun, joten riittää, että tax free -hinta pysyisi näissä kohtuullisissa rajoissa. Auttakaa ihanat!

Koti

Parvekekurkistus

Uhkailin teitä aikaisemmin pienellä kurkistuksella parvekkeelle. Ostimme pari vuotta sitten asunnon, jossa on mukavan kokoinen etelään päin oleva lasitettu parveke. Eli kasvihuone. Ensimmäiset yritykset puutarhurina tein vuosi sitten ja tänä vuonna olen ollut jo hieman viisaampi.

Aloitetaan suosikistani, basilikasta. Viime kesän jäljiltä sitä päätyi pakkaseen kymmeniä minigrip-pusseja. Nyt kaksi puskaa ämpäreissä ja yksi ruukussa.

Taas sama juttu, järkyttävän kokoisia lehtiä!

Yhdestä ämpäristä löytyy ensimmäinen paprikakokeilu. Voisi pikkuhiljaa kukkia!

Rucolaa.

Persilja on vielä hieman hentoa.

Vuonankaali on uusi tuttavuus. Melko hidas alku kasvulla, toivottavasti innostuu vielä.

Timjamit itivät tänä vuonna todella huonosti. Onneksi sitä on vielä pakkasessa viime kesän jäljiltä.

Tilli on vielä hieman hentoista.

Ainoa itänyt leikkopapu. Ei välttämättä niin onnistunut kokeilu.. Olisin halunnut härkäpapuja, mutten niiden siemenet olivat Stokkalta loppuneet, enkä jaksanut lähteä etsimään muualta. Laiska kaupunkilaispuutarhuri. ;)

Epämääräinen jättipuska sekalaista salaattia ja mizukaa.

Tämä takkukasa yrittää olla herne. Tämäkin uusi kokeilu.

Viidakko! Eli tomaattia. Tässä yksi kirsikkatomaattilajike..

..ja tässä toinen. Tätä kasvoi myös viime kesänä ja ihan nätisti kasvoikin. Ylempi laji on uusi tuttavuus.

Kukkia, kukkia. Kohta raakileita.

Nämä kuvat on otettu kesäkuun loppupuolella ja huh. Täytyy ottaa uudet, koska nämä näyttävät rääpäleiltä. :D Paprikat ja basilikat on tuplasti isompia. Kaikki muukin rehottaa. Voisin ottaa seuraavaan postaukseen mukaan myös parvekkeen kalustusta.

Haaste, Minä

10 asiaa

Badbomben nakitti minut kertomaan 10 asiaa itsestäni ja tämän jälkeen minun pitäisi nakittaa kolme muuta tekemään sama. Paljastuksien aika, iik!

1. Olen nirso. Todella nirso. Nirsouteni ei niinkään koske ruoka-aineita (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta), vaan koostumuksia. Ällöksyn kaikkia mössömäisiä ruokia ja kaikkea epämääräistä, josta ei näe mitä se sisältää. Sosekeitot, ylikypsät kasvikset, intialainen, perunamuusi.. Näitä riittää. Syön mielummin ruokani selkeän näköisenä ja hyvällä suutuntumalla, kiitos. Ja jätän kasvikset (sekä punaisen lihan) mahdollisimman raa’aksi. Koostumusongelmiin liittyy myös se, että ällöksyn lämmitettyä ruokaa, koska ruuan koostumus muuttuu. Jos mitenkään mahdollista, niin kokkaan joka päivä.

2. Tilaan aivan liikaa lehtiä. En ehdi lukemaan niitä ajallaan, joten asunnosta löytyy lehtipinoja niin olohuoneesta kuin makuuhuoneestakin. Yksi ikuisuusprojekteista on saada luettua kaikki lehdet niin, että voi joka viikko innolla odottaa uusia. Ei tule tapahtumaan ennen tilausten määrän karsimista. Haittapuolena myös se, että puhelinmyyjät luulevat minun olevan helppo uhri tämän takia. Turha toivo! Ainoastaan yhden lehden tilausta uusin puhelimitse, koska sama herttainen vanhempi nainen (joka puhuu jotain ihanaa murretta) on kyseisestä lehdestä soittanut jo monta kertaa. Aikaisemmin olen ottanut häneltä lyhyempiä pätkiä, mutta viimeksi päädyin kahden vuoden tilausjaksoon. Puhelun päätteeksi herttainen rouva totesi: ”Soitan sitten taas kahden vuoden kuluttua”. Ihana! :’)

3. En urheile. En ole onnistunut löytämään lajia, joka voisi kiinnostaa paria kuukautta pidempään. Olen viime kesästä asti yrittänyt opetella hölkkäämään, mutta vähän huonolla menestyksellä.

4. Olen järjestelmällinen. Tämä ei välttämättä näy kotona, jonka seurauksena ahdistun kaikista tavaroista, joille ei ole tiettyä paikkaa. Koti on ikuisuusprojekti järjestyksen suhteen, kun toiselle osapuolelle ei ole ihan niin justiinsa missä mikäkin tavara sijaitsee. Mutta esimerkiksi lääkkeet tulee ottaa läpipainolevystä järjestyksessä (ei niin väliä ottaako ne pysty- vai vaakariveistä). Napsin Miehen kanssa samasta levystä maitohappobakteereja ja tulen hulluksi, kun Mies ottaa niitä ihan mistä sattuu.

5. Juon paljon teetä. Tämän seurauksena hunajaa kuluu, koska teehen täytyy laittaa reilusti hunajaa. Sokeri käy vaan hätätilanteessa. Laskin jossain vaiheessa, että minulla kuluu arvioilta 10-12 kiloa hunajaa vuodessa. En ole uskaltanut laskea paljonko sitä ihan oikeesti menee.

6. Haaveileen salaa alanvaihdosta. Heihei vaatetusala, tervetuloa kosmetiikka. Tässä ei ole mitään järkeä, koska olen jo kerran oppinut, että harrastuksesta ei kannata tehdä työtä. Opiskelujen jälkeen olen ommellut kotona ehkä kerran kolmessa kuukaudessa. Odottelen hartaasti inspiraatiokärpäsen puremaa, jotta innostuisin toteuttamaan kaikkia niitä ihania ajatuksen tasolla olevia juttuja.

7. Kärpäsistä puheenollen.. En pelkää mitään niin paljoa kuin ötököitä. Kaikki mahdolliset, niin pienet kuin isommat. Jos näen painajaisia, niin todennäköisemmin siinä on ötököitä. En pysty edes seisomaan paikallani, jos huomaan maassa kävelevän muurahaisia. Jos näette mökin pihassa jonkun jalalta toiselle pomppivan blondin, niin se olen minä. Henki on salpautunut kurkkuun, kun olen lukenut uutisia luteiden leviämisestä. Tämän kesän reissun jälkeen matkalaukku kärrätään suoraan parvekkeelle ja jokainen siellä oleva asia joutuu pesukoneeseen.. Hrrr.

8. Salmiakki! Takaisin mukaviin asioihin. Rakastan salmiakkia, enkä ymmärrä miten joku ei siitä pitäisi. Olen muutenkin enemmän suolaisten herkkujen perään kuin makeiden. Voin mussuttaa illan aikana pussin sipsiä, mutta karkkipussi kestää viikon.

9. Teen listoja. Hyvin yksityiskohtaisia mitä pakata mukaan -listoja, mitä suursiivoukseen kuuluu -listoja, mitä tehtävä ennen ajankohtaa x -listoja, ostoslistoja, kynsilakkalistoja.. Tekemislistoista vedän kohtia tyytyväisenä yli, kun ne on tehty.

10. Rakastan pyykin pesemistä. Tai ehkä enemmän sen lajittelemista, mutta silti koko operaatio on enemmän rentouttava kuin pakollinen. Tummaa / vaaleaa / värillistä, 60 / 40 / 30 / käsinpesu, huuhteluainetta / ei huuhteluainetta.. Yhdessäolomme aikana Mies ei ole pessyt kertaakaan pyykkiä, koska minä en anna. Se on mun nautinto. ;)

Nakki napsahtaa.. Lucylle, Sensaistille ja Meikkistudiolle. Ei ole pakko, mutta minä olen utelias. ;)

Yleinen

H&M Fashionista

Taas yksi yritys viedä huomio pois kynsien lyhyydestä käyttämällä kivan pirtsakkaa ja värikästä lakkaa..

Kynsissä käytetty: OPI Nail Envy Dry & Brittle, H&M Nail Polish Fashionista, Poshen pikakuivattaja.

Fashionistan sivellin ei ole kovin toimiva. Se on jotenkin liian pitkä, kapea ja.. muodoton. Tai tasapaksu.

Sävy on kuitenkin kaunis! Lakkaa kaksi kerrosta. Peukaloihin tuli ilmakuplia, mutta ne häivisivät Poshella. Kummallista. :D

CHI, Dermosil, Hiusnaamiot, Hoitoaineet, James Brown London, L'Oreal, Matrix, Tigi

Loppuneita ja uusia tilalle, hiusasiaa osa 2

Tänään siirrytään hoitoaineisiin. :) Näitä onkin kulunut vähän enemmän.

Matrix Biolage Delicate Care -hoitoaine oli hyvää peruskamaa. Päädyin alun testailun jälkeen käyttämään tätä CO-pesussa ja toimi erittäin hyvin. Korkkiratkaisu oli näppärä ja tuubi tuli niin tyhjäksi, että oli turha leikata auki. Täällä aikaisempaa juttua.

James Brown Londonin Richly Moisturising -hoitoaineesta tykkäsin paljon. Vaikka tämä ei vähintään viiden minuutin vaikutusajallaan ole mikään pikasuihkun hoitoaine, niin lopputulos on ajan arvoinen. Täällä aikaisempaa juttua.

Philip Kingsleyn Pure Silver -hoitoaineelta odotin paljon, mutta jouduin vähän pettymään. Ihan kivaa, mutta ei anna tarpeeksi hopeista lopputulosta, jotta voisin hyväksyä huonon hoitavuuden. Purkki oli aika kovaa muovia ja hankala puristettava, joten säilytin sitä väärinpäin. Kun puristamalla ei tullut enää mitään ulos, kiersin korkin auki ja varauduin kaivamaan purkista tavaraa vielä moneen käyttökertaan. Mitä vielä, en ole ikinä nähnyt niin puhtaaksi itsestään tullutta purkkia. Eli sittenkin plussaa materiaalista, kun tuote valui kokonaisuudessaan ulos. :)

L’Orealin Elvital Nutrion & Shimmer -naamio oli paniikkiostos, kun etsin toista saman brändin naamiota, jota en löytänyt. Ihan kiva, mutta en kuitenkaan ostaisi uudestaan. Kyllähän tämä teki hiukset silkkisen pehmeiksi, mutta niin myös kylppärin lattian. Tykkäsin kyllä paksun geelimäisestä koostumuksesta, jota oli helppo kauhoa purkista ja se pysyi hyvin hiuksissa.

Mitä vielä jäljellä? Dermosilin Give Moisture -naamio, Tigin Dumb Blonde -jättihoitis ja CHI:n Ionic Color Lock Treatment.

Tavoitteena on yksi perushoitis, yksi naamio ja yksi spessuhoitis, joten tavoitteessa ollaan. :) Dermosilin naamio on vielä korkkaamaton, mutta olen käyttänyt tätä muutamia vuosia sitten purkillisen ja muistelisin sen olleen ihan hyvää. Tigiä on alle puolet jäljellä, raja itseasiassa näkyy Dumb-tekstin yläpuolella. CHI:n hoitista en edes haluaisi saada tyhjäksi, koska se on ihanaa. Seuraavaksi perushoitikseksi taitaa tulla myös CHI:tä. Pitääkin muistaa kohta tilata, ettei lopu hoitis kesken.

James Brown London, L'Oreal, Matrix, Shampoot, Tigi

Loppuneita ja uusia tilalle, hiusasiaa osa 1

Olen saanut lyhyen ajan sisällä niin paljon hiustuotteita loppumaan, että päätin jakaa pläjäyksen kahteen postaukseen. Ensin shampoot!

L’Orealin Serie Expert -sarjan hopeashampoo loppui. Tämä on hoitanut asiansa hyvin, joten tilalle oli jo hankittuna samaa tavaraa. Oli vähän sotkuista leikata tämä auki, mutta pakko oli, koska suihkussa ollessani täältä ei tullutkaan puristamalla mitään ulos ja uusi pullo oli makuuhuoneen kaapissa. :D Sai juuri kaavittua tavaraa yhteen pesuun.

Matrix Biolage Delicate Care -shampoo tuli myös tiensä päähän. Varsin mainiota peruskamaa. Jätti hiukset miellyttävän pehmeiksi, eikä pessyt korpuksi asti. Täällä aikaisempaa juttua.

James Brown Londonin Richly Moisturising -shampoosta tykkäsin aika paljon. Tuoksui ihanalta ja puhdisti hiukset hyvin. Täällä aikaisempaa juttua.

Mitä vielä jäljellä? Matrixin Solutionist -sarjan syväpuhdistava, L’Orealin hopeashampoo isommassa pumppupullossa, Tigin Dumb Blonde -jättipullo ja Tigin normaalikokoinen Superstar. Juuri korkattua hopeashampoota lukuunottamatta kaikki on noin puolillaan.

Tavoitteena olisi yksi perusshampoo, yksi hopeashampoo ja yksi syväpuhdistava shampoo. Lähellä ollaan! Tigien jälkeen himoitsen pitkästä aikaa CHI:n shampoita.

Minä

Taas hiljainen kausi..

Pahoittelut (taas) hiljaisemmasta kaudesta blogissa. Silti lukijoita on tullut lisää, kiitos teille! Ajatukset on olleet vähän muualla, kun on tullut niin hyviä kuin huonoja uutisia. Puolentoista viikon päästä alkaa onneksi loma, niin pääsee rentoutumaan! Ensimmäistä kertaa sitten kouluaikojen saan pidettyä neljä viikkoa lomaa putkeen. Hullu ajatus.

Hyviä uutisia on tullut töiden suhteen. Samassa työpaikassa pysyn, mutta lomalta palatessani siirryn ainakin väliaikaisesti osittain uusiin kuvioihin. Odotan innolla ja toivon kovasti, ettei tämä jäisi pelkäksi sijaisuudeksi. :)

Huonoja s-alkuisia uutisia taas perhepiiristä. Ei niistä sen enempää, mutta toivon parasta. Ajatukset harhailee ja on jatkuvasti ollut poissaoleva fiilis töissä ollessa. Loma, tule jo!

Chanel, Diesel, Dior, Emporio Armani, Kenzo, Paul Smith, Tuoksut

Ei mun pitänyt..

..mutta kun! Hajuvedet olivat nounounou-listalla alennusmyynneissä kierrellessä, mutta pitihän niitä nuuhkia. Tämä tuoksui ihanalta pullosta ja täydelliseltä iholla, joten minkäs teet. Mukaanhan se lähti.

Tervetuloa, Kenzon L´Eau Par Kenzo Eau Indigo Pour Femme.

Tässä samalla voisi olla sopiva hetki esitellä tuoksukokoelmaa!

Yksi suurista rakkauksistani on Dieselin Fuel For Life. Löytyy käytönnössä jo ihan tyhjä EdP ja viime kesän kevyempi versio. Tämän kesän versio oli niin herkullisessa superpinkissä pullossa! Tahdon! Fuel For Lifen ilmestyessä olin todella innoissani uudesta tuoksusta Dieselille, mutta sitten luin sen sisältävän mustaherukkaa. Iu! Ällöksyn mustaherukkaa yli kaiken. Onneksi silti rohkenin tätä tuoksutella, koska en ole ikinä haistanut tästä mitään mustaherukkaan viittaavaa.

Toinen suuri rakkauteni on Diorin Midnight Poison. En ikinä olisi edes nuuhkaissut tätä ellen olisi saanut jostain tuoksunäytettä. Nuuhkaisin, hyi en tykkää. Päädyin silti jostain syystä suihkaisemaan näytteestä tuoksua iholleni ja olin myyty. Miten pullossa niin kummalta haiseva voi olla iholla itse täydellisyys? Tämä tuoksu pelastaa illan kuin illan. Itseasiassa juurikin tämä tuoksu on kerännyt eniten kehuja tutuilta ja tuntemattomilta ihmisiltä.

Chanelin Coco Mademoisellen valkkasin joululahjaksi Mieheltä. Tämä on söpö ja herttainen, täytyy vain olla varovainen suihkiessa, koska muuttuu helposti hieman pistäväksi.

Dieselin Plus Plus oli pakko ostaa nostalgiamielessä, kun sen sai halvalla jostain Brittiläisestä nettikaupasta. Ihanampi nuuhkiessa pullosta tai suihkutellessa, mutta ei kovin toimiva ihollani. Pari kertaa laukussa pyörinyt mattainen pullo keräsi kaiken lian itseensä. Ehkä se sopii tälläiseen ysärituoksuun..

Paul Smithin London oli hyvin harvinainen hankinta. Ostin sen nimittäin nuuhkimatta. Ihan oikeasti! Lämmin, pehmeä ja sopivan voimakas tuoksu. Toimii hyvin ihollani.

Body Shopin tuoksuja löytyy parit. Viime vuonna ilmestynyt Love etc… ja White Musk -sarjan viime kesän kausituoksu White Hot Summer.

Tästä puuttuu vain vuosien ja vuosien (lähemmäs 10 vuotta ensimmäisestä?) ajan kestänyt ikirakkaus; Emporio Armanin She. Tuoksuin jossain välissä muutaman vuoden pelkästään tälle ja jotkut harvemmin tavatut kaverit alkoivat huokailemaan halatessa, että onneksi sä tuoksut aina tutulle ja turvalliselle. :D En ole hetkeen raaskinut ostaa uutta pulloa hajotettuani näitä jo KAKSI. Tämä ei ole edes lasia! Molemmilla kerroilla pullo on luiskahtanut kädestäni lattialle (edellisessä asunnossa kylpyhuoneen muovimatolle) ja siitä on irronnut POHJA. Järjetöntä. Eihän hajuvesiä kannattaisi lattialle tiputella, mutta silti tuntuu, että minulle on osunut parit maanantaikappaleet.. Päätin joku aika sitten, että kesällä hankin reissuun lähtiessä taas kentältä uuden. No, aion hankkia tuosta Kenzosta huolimatta. ;)