Garnier, Itseruskettavat, Korres, L'Oreal, Vartalovoiteet, Vivisante

Kesää odotellessa..

Päätin ensimmäistä kertaa napsia apua aurinkoon myös sisäisesti. Palan melko helposti ja rusketun hitaasti, joten ei näistä varmasti haittaa ole. Vivisantén Sun Capsulesit tarttuivat toukokuussa matkaani, kun olivat jossain tarjouksessa Yliopistonapteekissa. Aloitin syömisen toukokuun lopussa ja heinäkuun puolivälissä olisi tarkoitus lähteä etelään. Tällä kertaa en aio palaa, vaan saada kauniin tasaisen rusketuksen. ;) Toisaalta en viimeksikään palanut, mutta voisi sitä hieman enemmän tulla väriä.

Itseruskettavalla pääsee hyvin alkuun ja nappasin mukaani L’Orealin Sublime Bronze Fluid Self Tanning Milkin. L’Orealin pumppupullossa olevaa itseruskettavaa käytin jo viime kesänä, mutta ainakin tuoksu on tässä muuttunut. Ei se aikaisemmin huono ollut, mutta tämä ”sunny perfume” on melko jännä. :D Eipähän haise perus itseruskettavalle. Vaalea ihoni saa hyvin sävyä jo ensimmäisestä levityksestä.

En ole onnistunut levittämään mitään kokeilemaani itseruskettavaa epätasaisesti, joten hyvä levitystekniikka taitaa olla kaiken a ja o. :) Ihon tulisi olla puhdas ja mielellään kuorittu. Kuivaihoisen kannattaa levittää alle kevyt kosteusvoide. Itse tykkään käsitellä raajan kerrallaan, mutta tapansa jokaisella. Hieron kämmeniin ja sormiin jotain tuhtia rasvaa, jotta ne eivät värjäydy. Itseruskettavaa kannattaa käyttää tarpeeksi reilusti tasaisen lopputuloksen saamiseksi. Levitän voiteen ensin nopeasti suunnilleen koko jalkaan, jonka jälkeen hieron pyörivin liikkein kunnes kaikki on imeytynyt. Ja samalla tekniikalla loput kropasta läpi. Kämmeniin ja sormiin hieron nestemäistä saippuaa ennen niiden kastelemista, jotta kaiken rasvan saa varmasti irti. Huuhdon kädet ja vaahdotan uudestaan. Ei ole käsiin jäänyt värjäymiä. Jalkapohjat olen kyllä onnistunut värjäämään hyvin mielenkiintoisen värisiksi kuivasumutteella, joka kylppärin lattialle laskeutuessaan toki tarttuu siellä tepsutteleviin jalkoihin.. :D

Kasvoille hankin jo aikaisemmin mainitun Korresin Watermelon Sunscreen Face Creamin (SPF 20). Sen verran tahmeaa on, että käytän tätä vain aurinkoa ottaessani.

Lainattu.

Mutta mites kroppa? Tykkään öljyistä, mutta aikaisemmin niissä oli surkeat suojakertoimet. Nyt on tullut samaan aikaan sekä L’Orealilta että Garnierilta aurinkoöljyt kunnon suojakertoimilla (15, 20 ja 30)! Miksi molemmat? Hankala päättää kumman ostaisi, vaikka tuskin ne toisistaan juuri eroavat. Onko joku kokeillut?

Lainattu.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Tarzan♥ sunnuntai 13. kesäkuun 2010 at 08:37

    Itsekkin olen noita aurinko capseleita syönyt ja hyvin on tepsinyt, joka vuosi käytössä ennen kesää ja ennen etelänmatkaa :)

  • Reply Hannukkaz sunnuntai 13. kesäkuun 2010 at 12:31

    Itse en ikinä ole käyttänyt (enkä varmaan tule käyttämäänkään) itseruskettavia, olen nimittäin aika helposti ruskettuvaa sorttia.. Enkä pala melkein koskaan, olen elämäni aikana palanut kerran ja se oli 4 päivän lentopallonpelausputken jälkeen kun en ollut muistanut laittaa aurinkorasvaa XD Joten en tosiaankaan pala helposti :D tosin olen viimeinkin opetellut käyttämään aurinkovoidetta, olen siis edistynyt :D

  • Leave a Reply