Browsing Category

Leighton Denny

Garnier, Guerlain, Hiusnaamiot, Hoitoaineet, Indelible, Käsivoiteet, Kasvojen puhdistus, L'Oreal, Leighton Denny, Loppuneet, Nivea, Öljyt, Redken, Seerumit, Silmämeikit, SkinFood, Urban Decay, Vartalovoiteet

Huhtikuun loppuneet

Aina yhtä ajankohtainen! Viimeinen tuomio huhtikuussa loppuneille tuotteille. Oli muuten vähän maltillisempi kuukausi.

Skinfood Avocado Rich Essence I (50ml) / Skinfoodin kuivan ihon avokado-sarjassa on kaksi seerumia; kaksifaasinen nestemäinen ykkönen sekä täyteläisen emulsiomainen kakkonen. Jälkimmäinen on jo pari vuotta sitten arvioitu. Tämä ykkönen ihastutti ensin, sitten kyllästyin. Loput pullosta käytin iltaisin käsien esikäsittelyyn ennen voidetta. Ajoi kyllä hyvin asiansa, mutta jotain jäi puuttumaan.
L’Oreal Sublime Glow Sensational Cleansing Oil (150ml) / Moni on hehkuttanut tätä Lorkun uudehkoa puhdistusöljyä. Olen todella tyytyväinen, että marketteihin tuli vihdoin edullinen öljy täyttämään Lumenen jättämää aukkoa, mutta en täysin vakuuttunut tästä. Meikki lähtee kyllä pois, mutta hieman hitaasti (etenkin vedenkestävä ripsiväri). Isoin ongelma oli hedelmäinen kukkaistuoksu. Se on ihan samanlainen kuin joku Yves Rocherin kesätuoksu vuosituhannen vaihteesta. Tuo joka kerta mieleeni salaiset pikkuhiprakat leikkipuistossa. En osta uudestaan, mutta peukku silti.

Redken Color Extend Sun Mask (250ml) / Itse täydellisyys! HG-naamio. Omaa postausta sille ei näemmä ole, mutta olen kehaissut sitä parilla rivillä tässä hiustenhoitojutussa.
Redken Smooth Down Conditioner (250ml) / Varsin hyvä siloittava hoitoaine, vaikka ei yllä aurinkosarjan ihanuuksiin. Erittäin riittoisa. Kulkee nykyään nimellä Smooth Lock ja voi olla, että sisältökin on uudistunut. :)

Leighton Denny Best Defence Hand & Nail Cream (20ml) / Perushyvä käsivoide. Ei jäänyt oikeastaan mitään mieleen. Paitsi käsilaukussa sotkeentunut hassunmallinen tuubi.
Nivea Pure & Natural Body Lotion (30ml) / LivBoxista tullut näyte. Perusjeejee. Niveaa.
Garnier Body Intensive 7 Days Replenishing Lotion (400ml) / postaus / Lempparini markettivalikoimasta. Mieskin tykästyi.

Guerlain Super Aqua Serum (sample) / Parin testikerran perusteella ihana emulsiomainen seerumi.
Indelible Gel Eyeliner Marcasite / Kuivahti purkkiinsa jossain välissä. Niin, onhan tän ostamisesta varmaan neljä vuotta.
Urban Decay Cream Eyeshadow Midnight Cowboy (6.7ml) / Pilaantui tuubiinsa. Ei jotenkin koskaan päässyt tehokäyttöön.

Dennyn käsivoide saatu blogin kautta.

Clarins, Duroy, Ecotools, ELF, Framesi, Fudge, Gatineau, Hiusnaamiot, Hoitoaineet, Kasvokuorinnat, Leighton Denny, LivBox, Muotoilutuotteet, Murad, Redken, Sally Hansen, Shampoot, Tigi, Tweezerman

Lokakuu 2013 (osa 1)

Kuukausikoosteiden idea on seurata (rehellisesti) kosmetiikan liikennettä niin ulos kuin sisään. Mitä tulikaan kuun aikana ostettua, saatua, kulutettua loppuun tai heitettyä roskiin? 

Olen luvannut olla rehellinen, joten nostetaan ensimmäisenä kissa kassi pöydälle. Kävin Hämeenlinnassa viettämässä aikaa ihanien kosmetyttöjen parissa ja palasin tämän kanssa. Käyn alkuun läpi mitä sieltä löytyi.

Olen meikkipohjan tekemiseen liittyvän välineurheilun suhteen aika säälittävä. Ostan ja testaan kyllä kaikenlaista (mm. Shiseidon sivellin ja Beauty Blender -sieni), mutta päädyn kuitenkin lopulta lähes aina tekemään pohjan sormilla. Ei sillä, etteikö välineillä saisi hyvää jälkeä, vaan koska se vaan on niin paljon nopeampaa ja helpompaa. Katsotaan mitä minulle ja Duroy Unelmalle käy. Veikkaan kyllä, että tiedän jo vastauksen.. Pienenä vinkkinä Duroylle, että kun siveltimillä on näin kauniita nimiä, niin olisi kivaa jos ne lukisi siveltimen varressa. :) Huitelin muuten monta viikkoa putkeen IsaDoran sokerilakat kynsissä. Vaihdoin vaan väriä muutaman päivän välein ja sama uudestaan. Koukuttavia! Tässä kuvassa peukalossa vilkkuu Chameleon Crush.

Sitten hiusmömmöjä. Ehdin jutella Warehousen hauskan jampan kanssa vain hyvin pikaisesti ja tässä on saldo. Tekstuuria, tukea, hoitoa, hoitoa ja hoitoa. Ensin mietin, että aika kapea-alaista, mutta toisaalta juuri tätä hiukseni tarvitsee. Hyvä pika-analyysi! Katsotaan mitä tämmöinen Redken-tyttö saa näistä käytössä irti, nyt alkuun vain pikaisia ensivaikutelmia.
Fudge Colour Lock Conditioner (300ml) / Olen testannut tätä vasta kerran. Selvitti hiukset hyvin ja tuoksui hyvältä.
Framesi Framcolor Optics Color Refresher Cinnamon Red (180ml) / Luulin tätä sävyttäväksi hoitoaineeksi, mutta ilmeisesti tämä on vain värihuuhtelu. Ainakaan se ei yhtään selvittänyt hiuksia ja jouduin laittamaan naamion tämän jälkeen. En ehkä seuraavalla kerralla pese hiuksia syväpuhdistavalla ennen levitystä..
Tigi S Factor Papaya Leave-In Moisture Spray (250ml) / Ihana kesäisen eteläisen hedelmäinen tuoksu! Koostumus tuntuu kevyemmältä kuin Redkenin All Soft -suihkeessa.
Fudge Pump Up Creme Mousse (212ml) / Olin ensin, että jes muotovaahto! Semmoista mulla ei ole. Mutta tämä onkin ihan kummaa kamaa. Purkkia ei saa ravistaa (!), vaahtoa tulee ottaa pieni nokare, joka alkaa kädellä paisua. Käsiä pitää hieroa yhteen, mutta sitten tämä muuttuukin voidegeeliksi. Häh? :D En ole vielä ihan päässyt piireihin ja annostelukin on hankalaa.
Fudge Matte Mineral Textures Creative Styling Dust (10g) / En ole vielä korkannut. Purkki taitaa muodon perusteella tulla samalta tehtaalta kuin Osiksen..

Clarinsilta tuli samplekoko uudesta  Be Long Mascarasta sekä hyvän kokoiset näytteet nuorelle iholle suunnatusta Daily Energizer -sarjasta. Cream (15ml) joutuu odottamaan kevättä ja vähemmän julmia kelejä, koska en usko sen riittävän iholleni talvella. Cleansing Gel (30ml) pääsee kyllä käyttöön talven aikana. Olen lukenut siitä paljon kehuja.

Sally Hansen Fuzzy Coat Textured Nail Color (9.17ml) on tuote, jota en itse olisi ikinä ostanut. Tikkulakat on pelottavan matomaisia ja aiheuttaa ällötystä. Sävy 200 All Yarned Up on tosin parhaita mitä olen nähnyt ja oikeasti jopa hieman muistuttaa karvaista tekstiiliä. Ehkä uskallan vielä kokeilla sitä. Nim. Ai mikä ötökkäkammo?

Murad Clean Scene Gaga for Glow Gentle Facial Scrub (75ml) pääsi heti käyttöön. En ole koskaan ennen kokeillut Muradin tuotteita ja tämäkin Clean Scene -sarja on nuorelle iholle tarkoitettu. Kuinka nuoriksi meitä kosmebloggaajia luullaan? ;) Olen tykästynyt koostumukseen. Se on paksua ja hyvin tiheärakeista, mutta kuitenkin hellävaraista. Sellainen hyvin herkän ihon versio mikrokuorinnasta. Seassa on tosin jotain outoja isompia pallurakapseleita. Todella iso miinus järkyttävästä tuubista. Se ei litteänä, mutta pullukkana, meinaa edes pysyä pystyssä. En tiedä onko tässä haettu jotain nuorekasta ilmettä, mutta tämä näyttää ihan liukuvoidetuubilta ja aiheuttaa hämmennystä pääni sisällä aina kun sen kylppärin kaapissa näen.

Tweezerman FileMate on kätevä tapa kuljettaa kynsiviilaa. Aikaisemmin minulla on vaan pyörinyt hiekkapaperiviila meikkipussissa, mutta se tuhoaa muiden tuotteiden pakkaukset. Kotelossa suojassa pysyvä viila pääsi heti laukkuun. Mukana on myös toinen viila, kun ensimmäinen kuuluu käyttökelvottomaksi. Leighton Denny on merkkinä tuttu. Minulta löytyy heidän lasiviila, joka on säilynyt todella hyvänä varmaan neljä vuotta. Pussista tuli Best Defence Hand & Nail Cream (20ml) ja Nail Colour (4.6ml) sävyssä Vamp. Käsivoide pääsee joskus kätevän kokonsa takia laukkuun. Vamp on kaunis, synkeä viininpunainen.

The Crazy Sticks Solid Perfume (5g) on hauska ja kaunis puikkotuoksu. Olen ehkä vähän tyhmä, mutta en oikeen tajunnut mikä tuoksun nimi on. Tämä kuitenkin tuoksuu miellyttävän rauhoittavalta ja voisin sipaista tätä ranteisiin nukkumaan mennessä. Mutta ei minun makuni päivätuoksu.

Pussissa oli myös e.l.f. Duo Eyeshadow (4g) sävyssä 4306 Black Licorice ja e.l.f. Super Glossy Lip Shine SPF 15 (10g) sävyssä 2809 Honey Do. Kumpikaan ei herätä mielenkiintoani. Tykkään siitä, että e.l.f. sinetöi pakkauksensa, joten laitan nämä varmaan johonkin arvontaan. Noniin, se siitä pussukasta.

LivBox ei ollut niin ihmeellinen, että se olisi saanut omaa postausta. Ensireaktioni pakettia avatessa oli, että ei taas käsivoidetta ja ei taas Louis Widmeriä.. Jälkimmäinen paljastui onneksi kiinnostavaksi kuorinnaksi, mutta Favoran apteekkikäsivoide ei herättänyt mitään mielenkiintoa. Espritin tuoksunäytePUSSI lensi samantien mäkeen. Suihkutettavat näytteet voin vielä sietää, mutta rajansa kaikella. Kun boksin FB-sivuilla hehkutettiin mukana olevan Marc Jacobsia, niin oletin kyllä sen olevan jotain muuta kuin pikkuinen tuoksunäyte. En koe sitä hehkuttamisen arvoiseksi. Born to Bion suihkugeeli pääsi heti käyttöön, koska edellinen suihkari loppui juuri sopivalla hetkellä. Vaikka pullo onkin sysiruma, oli tämä rasian kiinnostavin tuote. Jopa Mies tuli kylppäristä naureskellen, että mikäs jugurttipullo tuolla on! Trindin aluslakka pääsee testikäyttöön jossain vaiheessa. Bonacuren hiusöljypullo oli todella suloinen! Kokeilen sen, vaikka merkki ei kiinnosta.

Nyt julkaistessani postausta puolitoista kuukautta tuon yllä olevan tekstin kirjoittamisen jälkeen voin todeta, että unohdin koko Bonacuren öljypullon olemassaolon. Hehe.

Gatineau Youth Activating Beauty Serum (30ml) oli käyttämätön secondhand-löytö. En normaalisti ostaisi näitä tuntemattomampia hoitolasarjojen kalliita tuotteita sokkona, mutta hyvään hintaan kokeilen suurella mielenkiinnolla.

Tein pitkästä aikaa tilauksen LookFantasticiin. En ole näemmä ainakaan puoleentoista vuoteen tilannut sieltä mitään, koska tiedoissa oli vielä vanha osoite.. No, meiliin tipahti sopivalla hetkellä Redken -25% -tarjous, joten shampoohädässä sinne sitten. Tein tilauksen Suomen aikaan kahdeksalta illalla ja yhdeltätoista sain vahvistuksen paketin lähtemisestä. Jo on nopsaa! Tasan viikkoa myöhemmin postinjakaja toi paketin ovelle. Redken All Soft Argan-6 Oil (90ml / £19,50) on ollut ostoslistalla jo pitkään. Olisi pitänyt hankkia tämä jo pitkätukkaisena, mutta ehkä nyt on hyvä hetki, kun kasvattelen tukasta puolipitkää. Redken Hair Cleansing Cream (300ml / £9,38) oli siis se varsinainen kohde. En ole käyttänyt tätä syväpuhdistavaa ennen, mutta kampaajat on käyttäneet tätä päähäni useampaan kertaan.

Paketista löytyi myös Redken Color Extend Power 10 (30ml), Egyptian Magic -näyte ja ..suklaakarkki? Wtf? Pieni söpö suihkehoitis pääsi meikkipussiin mukaan. Pakkasten tullessa mun tukka on yhtä sähköistä kasaa, joten tällä voi hillitä sitä kesken työpäivän.

Ostin vielä loppukuusta lisää mömmöjä käydessäni kampaajalla. Voisin toki tilata kaiken halvemmalla netistä, mutta haluan myös tukea hyvää tyyppiä. Redken Color Extend Magnetics on uusi värjättyjen hiusten sarja. En ole varma korvaako se Color Exted -sarjan vai tuliko tämä sen rinnalle? Ostin naamion ja shampoon, koska molemmat on loppumaisillaan. En tajunnut katsoa hintoja, mutta veikkaisin Redkenin tuotteiden maksavan 25-35 euron paikkeilla per purtilo? Kampaajakäynnin jälkeen unohdin ottaa perinteisen tukkapäivityskuvan, nyyh.

Ainiin ja yksi sivellin. Tilasin iHerbista d-vitamiinitäydennystä ja samalla ostin tuplakappaleen yhdestä lempparisiveltimestäni; Ecotools Full Eye Shadow (maksaa huimat $3,50).

Tuli yllätyksenä, että nämä on uudistuneet. Ulkonäkö on erilainen, tosin parempi, mutta myös ihotuntuma on erilainen. Yhyy! Vasemman puoleinen on vanha versio.

Ja erikseen esittelin jo MACin, Hullareiden, Fyrinnaen ja Narsin ostokset.. Semmoinen kulutuskuukausi.

P.S. Muistakaa arvonta!

Clarinsin, Duroyn, e.l.f.:n, Framesin, Fudgen, Leighton Dennyn, Muradin, Sally Hansenin, The Crazy Sticksin, Tigin ja Tweezermanin tuotteet saatu blogin kautta.

Burt's Bees, Creative, Dermosil, Käsivoiteet, Kynsinauhavoiteet, Leighton Denny, Mavala, OPI, Orly, Seche, Tweezerman

Kynnet kuntoon pidemmän kaavan kautta

Harvoin lakkausta ehtii tai jaksaa uusia näin perusteellisesti, mutta pyrin tekemään tämän parin viikon välein. :)

Ensin vanhat lakat pois! Tällä hetkellä poistoaineena Mavalan hellävarainen versio, josta on tullut heti kättelyssä lempparini. Kynsissä oli (vaihteeksi) glitteriä, joten lakkaa sai hinkkailla tovin pois.

Sitten Orlyn Cutiqueta kynsinauhoille. Työntelen kynsinauhat pois tikun leveällä päällä sekä rapsuttelen kynsien vierustat ja aluset puhtaiksi kapealla päällä.

Seuraavana vuorossa käsien kuorinta! Tämä ihastuttava mössö on sekoitus Dermosilin Jalkojen kuorintavoidetta ja Dermosilin Primo Kasvojen kuorintavoidetta. Ensimmäinen on todella hyvää tavaraa. Kuorii tehokkaasti ja tuntuu ihanan öljyiseltä iholla, eikä jätä ihoa kuivaksi huuhtomisen jälkeen. Jälkimmäisen haluan saada vain pian loppumaan, koska se haisee pahalle, enkä pidä siitä kasvoilla.

Buffaan ja kiillotan kynsiä tarvittaessa hieman. Käyn lasiviilalla kaikki kynnet kevyesti läpi.

Pikkusormen ilkeä halkeama on viikkojen myötä kasvanut niin pitkälle, että kohta se voi oikeesti revetä. Miten näitä korjataan?

Sudin kynsille, kynsinauhoihin ja kynsien alle reilusti Creativen SolarOilia. Annan sen imeytyä vähän aikaa ennen kuin hieron sormenpäillä kynnet kaikki läpi.

Vielä vuorossa käsivoide, nyt Burt’s Beesin Almond Milk Beeswax Hand Creme. Tämä tuoksuu ihanasti marsipaanille ja on todella täyteläistä.

Jotta öljyt ja voiteet saa imeytyä rauhassa aikansa, hemmottelen itseäni sisäisesti Pappagallon lakritsijäätelöllä. ;) Jos minun pitäisi valita ainoastaan yksi jäätelömaku, jota saisin syödä loppu elämäni, olisi se tämä. Täydellistä!

Jäätelöt on syöty ja rasvat imeytynyt.. Pyyhkäisen kynsien pinnat puhtaiksi alkoholilla. Käytän apteekeista saatavaa tujua Neo-Amiseptia, ei kai tälläiseen hyvää vodkaa tuhlata! Tämä supermielenkiintoinen vaihe jäi kuvaamatta. Pari kerrosta OPIn Nail Envya pohjalle..


..ja tällä kertaa vuorossa ensimmäinen lakkaus OPIn Alice In Wonderland -kokoelman lakoilla, joten päälle kahtena kerroksena Thanks So Muchness! Sävystä tulee todella paljon mieleen Dear Santa, vain ilman glitteriä. Vetäisin tähän väliin myös kerroksen Sechen pikakuivattajaa, jotta uskallan teippailla rajauksia kynsilleni.

Tässä vaiheessa olen jo kokonaan unohtanut miten kivaa oli aikaisemmin poistaa glitteriä kynsistä. Päädyn vetämään suorat rajaukset maalarinteipillä, jota yritän lähmiä ei niin pahasti tarttuvaksi. Ensimmäinen kerros Absolutely Alicea teipin avustuksella ja toisen yritin vedellä vapaalla kädellä..

Tattadaa! Päällä vielä kolme kerrosta Secheä tasoittamaan Alicen karheutta. Aika namut! Mietin, että olisin laittanut rajakohtaan valkoisella koristelulakalla viivan, mutta en uskaltanut. Mä vasta opettelen kynsien koristelemistä. Ensimmäiset teippirajaukset (eli edelliset) pilasin nimenomaan sillä, että epätasaiset viivat sotkivat muuten tarkan rajan..

Tätä tekstiä naputellessa nämä lakat on olleet kynsissä neljä kokonaista päivää (lakkaan kynteni lähestulkoon aina iltaisin), eikä näissä ole yhtään halkeamaa! Muutamien kynsien kärjissä on ihan aavistus kulumaa, mutta sekin näkyy vain todella läheltä kurkistelemalla. Parissa kynnessä on pieni pala punaista lähtenyt kynsinauhan vierestä, joka johtuu varmaan reilulla kädellä huidellusta pikakuivattajasta, jota on lakkausvaiheessa mennyt kynsinauhoille ja myöhemmin revennyt irti. Mikään aikaisempi glitterlakka ei ole kestänyt näin hyvin!

Kynsilakat, Leighton Denny

Sotkujen korjaaja

Toki kynsilakanpoistoaineella ja pumpulipuikolla on helppo poistaa pahimmat sotkut kynsien vierestä, kun on tullut sähellettyä lakan kanssa. Mutta entä ne aivan kynsissä kiinni olevat sotkuiset kynsinauhat? Riski sotkea kömpelön pumpulipuikon kanssa upea lakkaus on aivan liian suuri!

Onneksi Leightonin Denny on ollut kaukaa viisas ja kehitellyt tämän näppärän setin pelastamaan meidät sotkuisilta kynsinauhoilta. Precision Corrector & Brush sisältää nimensä mukaisesti (ohhoh!) sievän pienen putelin kynsilakanpoistoainetta ja todella napakan synteettisen siveltimen. Ideanahan on siis dipata sivellin pulloon ja pyyhkäistä ohi menneet lakat pois. Tarvittaessa siveltimen voi tämän jälkeen pyyhkäistä puhtaaksi kasvopaperiin ennen seuraavan sormen kimppuun käymistä. Teoriassa tällä voisi myös siistiä ranskalaisen kärjet, jos ei vaan käyttäisi aluslakkaa.

Fiksu olisi kuvannut sudin ilman kiiltävää pakkausta päällä. Onneksi en ole fiksu, niin saatte nauttia suttuisista kuvista!

Moni on varmasti sitä mieltä, että rahojen pistäminen tälläisiin turhuuksiin on aivan typerää, mutta minusta tämä on kätevä. Pullon voi sen tyhjennyttyä täyttää uudestaan millä tahansa kynsilakanpoistoaineella. Sivellin on juuri sopivan mallinen ja kokoinen tarkkaan työskentelyyn kynsien vieressä. Pieneen pulloon on paljon helpompi kastaa sivellintä kuin joutua kalastelemaan poistoaineita ison hinkin pohjilta.

Mietin hetken, että olisin kuvannut videopätkän tämän käytöstä. En kuitenkaan olisi uskaltanut puhua videolle mitään ja hiljainen video on aika ankea, joten kuoppasin hölmön ajatuksen. :D Otin siis kuvia!

Sotkua..

..ei sotkua! Tadaa!

Bare Minerals, Body Shop, Duroy, GHD, Leighton Denny, Meikkisiveltimet, The Mason Pearson, Tweezerman

Nyt käytössä, loppusälä eli apuvälineet

Siveltimiä on tällä hetkellä aivan liian vähän, vaikka näilläkin (ehkä joku) pärjäisi. Minä hädintuskin. Jouduin juuri heittämään kasan huonokuntoisia pois.


Vasemmalta: Duroyn meikkivoidesivellin, Body Shopin poskipunasivellin ja Bare Mineralsin Max cover concealer, Flawless face sekä Full coverage kabuki. Ensimmäinen mainittu ei tosiaan sovi siihen mihin pitäisi, joten käytän kasvonaamioille. Kaikki muut loistavia.


Vasemmalta: Dyroyn kulmasivellin, Body Shopin luomivärisivellin, nimetön aplikaattori, Body Shopin ikivanhat rajauksenpehmennin ja huulipunasivellin sekä Estee Lauderin minikokoinen huulipunasivellin (mahtuu mihin tahansa meikkipussiin). Tuo rajauksenpehmennin on muuten kätevä, jos haluaa tehdä luomivärillä voimakkaan rajauksen.

Joku kauhistunut varmaan huomasi, että minulla ei ole häivytyssivellintä? Ei niin. Ja kyllä, pitäisi hankkia. Tähän asti olen pärjännyt sormillani. Pitäisi myös hankkia aplikaattori vaihdettavilla päillä.


Parit terottimet Body Shopista. Saa olla mystisen mallinen kynä, jos joku näistä kolmesta kokovaihtoehdosta ei toimi.


Tweezermanin Mini-Slantit on parhaat pinsetit mitä voi löytää. Aikaisemmin käytin linkkuveitsen mukana tulevia minipinsettejä, jotka pääsee helposti kakkossijalle. Enkä silti uskalla kokonaan niistä luopua.


Leighton Denny –lasiviila. Pysyy (toivottavasti) ehjänä kätevässä kotelossa.


Dennylta myös muovinen appelsiinipuutikku. ;) Hieman kestävämpi.


Tweezermanin Nail Block on niin paljon kätevämmän mallinen kuin perusviilan muotoinen bufferi. Varsinkin kiillotus on tällä superhelppoa! Lisäpojot siitä, että kaksi neljästä puolesta on kiillotuspintoja. Niitä kuitenkin tarvitsee eniten.


GHD:n suoristusraudan pitäisi löytyä joka kodista. Tästä on turha sanoa mitään muuta.


Vaikka kuinka Tangle Teezeria kehutaan, niin minä en siihen lähde. The Mason Pearson valmistaa yksinkertaisesti loistavia hiusharjoja. Tässä suht pienessä yksilössä on nylonpiikit harjaksilla. Tämä selvittää, harjaa, tupeeraa ja silottaa. Jos tällä saa silkkiset koirien turkit selviksi, niin myös minun hiukseni. Suosittelen! Pahoittelut hiuksista harjassa. ;)